Filosofian “kauhukakara” muistelee

Pertti “Lande” Lindfors: Seikkailuni tieteen, viinan, naisten ja politiikan parissa (Kustannusosakeyhtiö Tammi, painanut Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2003, 448 sivua)

Juhlakirjassaan “enfant terribleksi” tituleerattu emeritusdosentti, filosofian tohtori Pertti ”Lande” Lindfors on eläkevuosinaan ryhtynyt muistelemaan poikkeuksellisen vaiheikasta, vuoristoratamaista tieteellistä ja “elämäntaiteellista” uraansa. Muistelmien laadinnassa Lindforsia on toimituksellisesti avustanut tunnettu kommunismintutkija, tohtori Veli-Pekka Leppänen. On syntynyt ilmeisestikin vähintäänkin kaksiosaiseksi syntyneiden muistelmien ensimmäinen osa, jonka paljonpuhuva nimi eksaktisti viestii siitä mitä teos pitää sisällään. Teos kertoo tammikuussa 1927 syntyneen Pertti Lindforsin vaiheista aina kesään 1961 asti, jolloin Lindfors kotiutui Suomeen Itä-Berliinistä DDR:ään useamman vuoden kestäneeltä tutkijavierailulta.

Teos tuo rakenteeltaan mieleen Shaljapinin elämäkerran, jossa ensin Maksim Gorki kertoo Shaljapinista ja sitten Shaljapin itsestään. Nyt on menetelty päinvastaisessa järjestyksessä: Lindfors kertoo ensin runsaalla seitsemälläkymmenellä sivulla “lyhyenä oppimääränä” systemaattisesti elämästään, minkä jälkeen seuraa kronologinen “pitkä oppimäärä”, missä päähenkilön eri elämänalueet ja toiminnot limittyvät ja lomittuvat orgaaniseksi kokonaisuudeksi.

Lopputulemana on harvinaisen mukaansatempaava ja poikkeuksellisen mielenkiintoinen kokonaisuus elettyä elämää kansakoulusta oppikouluun, sodan ajan tekemisistä, Norssia käyvästä lukiolaispojasta, nuoren miehen tiestä ja syrjäpoluista 1940-luvun loppupuolen ja 1950-luvun alun helsinkiläisessä opiskelijaelämässä, opiskelijapolitiikasta, festivaaleista, ulkomaanmatkoista ja lopuksi useamman vuoden kestäneestä opiskelusta Humboldtin yliopistossa Itä-Berliinissä. Lindfors juoksuttaa lukijan eteen tapahtumia ja henkilöitä loputtomana virtana: asioita sellaisena kuin ne kertojan mielestä näyttäytyivät, itseään ja kerronnan kohteita liiemmin säästämättä. Työkaluina Lindforsilla on ollut poikkeuksellisen hyvä muisti ja – ilmeisesti – hyvät omat arkistot. Jossakin Lindfors toteaa, että hän ei mitään heitä pois. Kuvastaneeko tämäkin oman persoonan merkitystä: kaikki mikä tekemisestä syntyy, on säilyttämisen arvoista- Paasikivimäinen piirre!

Teoksen nimeen otetut elämän aihealueet edustavat selvästikin oikeaa asioiden painoarvojärjestystä teoksen sisällön osalta: näin tiede, Lindforsin henkiset pyrkimykset ja tekeminen on tärkeintä. Viina jäsentää epäonnistumisia ja huimimpia tekemisiä. Naiset ovat Landen elämän eliksiiri. Hänellä on oma “haareminsa”. Lindfors tarvitsee naisia ja naiset Lindforsia! SKP:n ja SDP:n läpikäyneelle Landelle teoksen kokonaisuudessa politiikka näyttäytyy tärkeänä elämänalueena. Politiikka on kuitenkin perusluonteeltaan sillä tavoin “puritaanista”, että ensin Akateeminen Sosialistiseura ja sittemmin SKP jonkin verran vierastivat suorasanaista ja rajut elämäntavat omaksunutta älykköä, joka ei halunnut asettua oikeaoppiseen ruotuun, vaan tutki ja tulkitsi teoriat itse.

Lindforsin ensimmäinen lapsuudessa oppima tieteellinen järjestelmä koski eläintieteen systematiikkaa. Jo näistä ajoista lienee peräisin hänen tapansa tarkastella myös ihmistä yhtenä eläinlajina. Historiasta Pertti kiinnostui jo yhdeksänvuotiaana. (Historiakin oli Pertille luonnontiedettä; eläinkunta kehittyy darwinistisesti, ihmiskunta marxilaisesti!) Myöhemmin tuli tähtitiede ja sitä kautta kvanttifysiikka. Oppikoulun kolmannella luokalla Pertti luki isänsä valtiotieteen käsikirjan. Heräsi kiinnostus sosiologiaan, sosialidemokratiaan ja kommunismiin. Kiinnostus psykologiaan ja psykiatriaan puolestaan heräsi sukulaisten skitsofrenian kautta, ja abiturienttina Pertti kaavaili psykiatrin ammattia. Kiinnostus filosofiaan heräsi kesällä 1940 ja jäi elämänmittaiseksi. Jo nuoruudessaan Pertti katsoi edustavansa “luonnontieteellistä materialismia”. Myöhemmin Pertti mm. käänsi Engelsin Luonnon dialektiikan, jota ei teoksena kuitenkaan arvostanut. Materialismi ei kuitenkaan aina ollut vankkumatonta, mm. kevään 1944 jälkeen Lande “huojui pari vuotta materialismin, spiritualismin ja dualismin välillä”.

Lapsuudessaan ja sodan aikana Pertti asui useilla eri paikkakunnilla. Merkittävä muutos elämässä tapahtui, kun hän syksyllä 1944 muutti Porvoon yhteislyseosta Helsinkiin ja Norssiin, ja “maalaisuuttaan” sai Lande -kutsumanimen, jona hänet ovat myöhemmin nekin tunteneet, jotka eivät häntä henkilönä tunne. Lande tuli keväällä 1946 pitkän matematiikan linjalta ylioppilaaksi kirjoittamatta matematiikkaa!

Kun Lande ei päässyt opiskelemaan lääketiedettä, siirtyi hän syksyllä 1946 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen osaston opiskelijaksi. Näihin aikoihin Landella oli oma “tieteellinen maailmankatsomus” -projektinsa. Syksyllä 1947 hän siirtyi historiallis-kielitieteelliseen osastoon ilmoittaen pääaineekseen teoreettisen filosofian ja sivuaineiksi psykologian ja sosiologian. Seurasi mm. logiikan ja loogisen empirismin opintoja suomeksi, saksaksi, englanniksi, ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Lande ei pyrkinyt keräämään ystäviä opiskelijakollegoista, vaan haukkui seminaareissa näiden esitelmiä systemaattisesti. Lande toimi mm. filosofiakerho Logoksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana oli Jaakko Hintikka.

Muistelmista näyttäytyy Helsingin yliopistossa harjoitetut opinnot 1940-luvulla yhtä lailla värikylläisinä kuin mitä ne olivat 1960- tai 1970-luvuilla. Yliopisto ei ollut vielä massoittunut, joten opiskelijoiden suhteet opettajiinsa olivat läheisempiä kuin myöhemmin. Lande näyttää särmikkäänä mutta tietorikkaana ja esiintymistaitoisena opiskelijana kuuluneen usean professorin suosikkioppilaihin.

Kirjan parasta antia ovatkin hänen luonnehdintansa, osin kokonaiset pienet henkilökuvat, opettajistaan ja useista opiskelijakollegoistaan, joista useat olivat aikansa kuuluisuuksia tai tulivat myöhemmin sellaisiksi. Näihin kuuluvat mm. Eino Kaila (vilahtelee sivuilla useimmin), Oiva Ketonen, Yrjö Ahmavaara, Erik Ahlman, Georg Henrik von Wright, Jaakko Hintikka jne. Analyysit ovat sikäli erinomaisia, että niissä myös eritellään kunkin tieteellisiä näkemyksiä ja saavutuksia.

Toukokuussa 1953 Lindfors oli publiikissa ja valmistui kolmen laudaturin maisteriksi. Valmistuttuaan Lande jatkoi matematiikan opintoja sekä siirtyi professori Ketosen jatkoseminaariin. Valmis maisteri elätti itseään mm. satamatyöläisenä ja antamalla kielitunteja. Samoihin aikoihin hän alkoi enenevästi esiintyä tieteellisenä skribenttinä Ylioppilaslehdessä mm. esitellen suomalaisille kybernetiikkaa. Eräässä “Kämpin istunnossa” Lande nauttineena sillä tavoin herjasi Ketosta, että se lopulta johti jatko-opintojen harjoittamiseen Turussa Sven Krohnin alaisuudessa.

Myöhemmin 1958 Lindfors sai useavuotisen stipendin Humboldt-yliopistoon Itä-Berliiniin väitöskirjan tekoa varten. Stipendi jatkui lopulta aina vuoteen 1961, ja teos päättyy Lindforsin paluuseen DDR:stä Suomeen. Lindfors palasi välillä Turkuun ja puolusti lisensiaattityötään. Sieltä hän työtään kunnolla juhlittuaan palasi Järvenpään kuntoutuksen kautta takaisin Berliiniin.

Itä-Berliinissä

Teoksen ehkä kiinnostavinta antia on kuvaus Lindforsin opiskelijan- ja tutkijanurasta Itä-Berliinissä syksystä 1958 kesään 1961. Berliiniin tullessaan Lindfors koki olevansa “kansainvälisen tiedeuran kynnyksellä”. DDR:ään hän oli päätynyt yritettyään ensin turhaan päästä ASLA-stipendiaatiksi USA:han. Siellä hänet ilmeisesti koettiin poliittiseksi turvallisuusriskiksi. Vielä Lindforsin stipendikaudella Itä- ja Länsi-Berliinin välillä ulkomaalainen saattoi liikkua varsin vapaasti.

Klara Zetkin Studentenheimin asukilla oli vilkas tieteellinen ja sosiaalinen elämä. Itä-Berliinissä oleskeli samaan aikaan useita myöhemmin tunnetuksi tulleita suomalaisia, mm. myöhempi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Jorma Cantell ja tuolloinen Viikkosanomien kirjeenvaihtaja Jukka Nevakivi. DDR:n tieteellisiin yhteistyösuhteisiin puolestaan kuului mm. professori Georg Klaus. Lindforsin alkujaan vahvaa asemaa kuvastaa se, että hän mm. 1959 Marx-Engels-Platzilla otti DDR:n johdon kanssa tribuunilla vastaan vappuparaatin.

Uran kehittymistä vain varjosti yhä voimakkaampi alkoholin käyttö. Lopulta Lindfors joutui hakaukseen DDR:n korkeakouluviraston kanssa – ja taisteli sitä vastaan hämmästyttävän taitavasti ja kovakätisesti mm. uhaten DDR:n ja Suomen tiedesuhteiden heikkenemisellä ja KGB:llä, jos hänet poistettaisiin maasta. Lindforsin “neuvostokorttina” oli hänen Tehtaankadun kontaktinsa, tunnettu KGB-mies Albert Akulov. Lindfors oli kovalla pelillään voittanut DDR:n byrokratian ja välttänyt ulos heittämisen ja siinä sivussa hankkinut filosofian aspirantin paikan! Kun Lindfors lopulta itsemurhayrityksen ja kolmen kuukauden sairaalassa olon jälkeen heinäkuussa 1961 palasi Suomeen, oli lasku pehmeä, sillä hän oli saanut Turun yliopistolta nuoremman tutkijan apurahan väitöskirjan tekoon yksinkertaisuusprobleemasta. Hän kuitenkin palasi Suomeen vastentahtoisesti.

Kuningas alkoholi

Lahjakkaan ja kunnianhimoisen Pertti Lindforsin elämää enenevästi määritti suhde alkoholiin. Siinä määrin, että hän talvesta 1956 syksyyn 1958 oli Järvenpään alkoholistiparantolassa, ensin potilaana ja myöhemmin psykologina. Kirjassaan Lindfors monin kohdin analysoi yhä megalomaanisemmaksi käyneen juomisensa syitä. Hän toteaa vastoinkäymisissään turvautuneensa alkoholiin. Se näyttää olleen myös lemmenjuoma! Hän toteaa omanneensa valtavan itsetehostuksen tarpeen. Nuorena hänellä oli mielestään miehisyyskompleksi ja ylipingottunut minäkuva. Hän mm. ihaili preussilaista ja stalinistista sotilaallisuutta. Hänestä ei tullut tupakoitsijaa, koska tupakka ei paheena ollut tarpeeksi suuri! Lindfors joi myös torjuakseen suvussaan esiintyneen skitsofrenian puhkeamista omalla kohdallaan!

Tutustuminen alkoholiin 6.1.1946 otetun ensimmäisen ryypyn jälkeen oli vauhdikasta: hän oppi jo 20-vuotiaana käyttämään korvikealkoholia ja helmikuulle 1951 osui ensimmäinen juopumuspidätys. Myöhemmin seurasi lukuisia pidätyksiä niin koti- kuin ulkomailla. Vuonna 1954 seurasi AA-kerho, ja 1960-luvun lopulla jo tenuremmit. 1950-luvulla Lindfors sai sanavalmiina debatöörinä poliittisilta vastustajiltaan “sparrausviinoja”: alkoholi oli oleellinen osa sosiaalista elämää. Ronskilla elämällään Lindfors lopulta sai habituskuvansa “brutaalin maskuliiniseksi”. Samalla sosiaalinen miljöö laveni ulottuen huoltopoliisiin saakka. Lindfors oli “alkoholisti, kommunisti, ateisti ja häirikkö”. Maisteriksi valmistumisvuonnaan 1963 Lindfors mm. “heitti lestiä” Albertinkadun ja Ison-Roobertinkadun kulmassa. Kovemmat tutkimusrupeamat pitivät Landea kuivana, irti “maskuliinisesta hysteriasta”.

“Lindforsin haaremi”

“Vanhan” kuppilan ohella Lindfors piti hovia Helsingin yliopiston päärakennuksen kahvilassa. Se oli “vartiopaikka” ja käymälöineen salakapakka. “Vanhalla” Lindfors tutustui mm. Simopekka Nortamoon, Keijo Komppaan ja Tarmo Manniin. Yliopiston kahvilassa piiri oli akateemista, lähinnä opiskelutovereita. Siellä oli “Lindforsin haaremi”, joukko hänen kantapöydässään viihtyneitä naisia, ja tietysti myös miehiä. Joihinkin naisista Landella oli suhde, toisiin vain ystävyyssuhde. Joukkoon kuului useita myöhemmin tunnettuja naisia ja miehiä, mm. Brita Fagerholm, myöhemmin paremmin tunnettu Taneli Kekkosen vaimona, Taneli Kekkonen, Matti Kekkonen, Sylvi Nevanlinna jne. Näillä suhteilla järjestyi mm. hipat Kesärannassa. Useiden lyhyempien ja pidempien suhteiden keskellä Lindfors teoksen kuluessa ennättää kahdesti naimisiin ja saa kaksi lasta, pojan ja tytön.

Lindforsin muistelmat ovat sillä tavoin intiimitkin elämän piirteet avoimesti kuvaava teos, että monet kuudenkymmenen ja yhdeksänkymmen välillä elävät naiset ovat varmaan jännittyneinä avanneet teoksen henkilöluettelon sivut! Siinä suhteessa teos täyttää kaikki odotukset akateemisena juorukirjana. Laveammin nähtynä kahvila- ja makuuhuoneulottuvuuksineenkin teos on loistava opiskelijaelämän kuvaus 1940-luvun lopulta ja 1950-luvulta. Sellaista se on ollut ennen ja nyt!

Julkista ja salaista politikointia

Elävin omakohtainen muistikuva Lande Lindforsista 1970-luvulta liittyy erääseen vasemmistolaisen ylioppilaspolitiikan tilaisuuteen, jossa Lindfors julisti olevansa Suomen viimeinen stalinisti. Hän oli vuonna 1963 liittynyt SKP:hen, mutta ollut jo paljon ennen tätä kommunisti. Jo lapsena Lindfors oli havainnut kristillisen ja sosialistisen lähimmäisenrakkauden olevan lähellä toisiaan.

Lindfors kuului pitkään Neuvostoliiton poliittisen kulttuurin ymmärtäjiin, vaikka olikin jo kymmenen ikävuoden tietämissä sukulaistensa NL:ssa tuhoutumisen myötä havahtunut neuvostososialismin puutteisiin. Sosialismia puolestaan vahvistivat Oskari-sedän punakaartilaiskokemukset vankileirillä. Vuonna 1946 Pertti oli yhdessä isänsä kanssa vappumarssilla.

Syksyllä 1946 Pertti alkoi käydä Akateemisen Sosialistiseuran kokouksissa. ASS:n jäsenkirjan hän sai sihteeri Ele Aleniukselta. Tuolloin ASS:ssa vaikuttivat myös mm. Timo Koste, Yrjö Leinon Lieko-tytär (myöh. Zachovalova), Veikko Lahtinen (myöh. Veilahti) ja O.W. Kuusisen poika Heikki Kuusinen. ASS:n piiristä Pertti löysi myös ensimmäisen vaimonsa Mirja Koskisen.

Lindfors aloitti kirjallisen uransa kirjoittelemalla Ylioppilaslehden ohella mm. ASS:n Soihtu-lehteen. ”Hullunkurisia näkökulmia sosialismiin” oli Pertin ensimmäinen artikkeli Soihdussa. Hän kirjoitti niin kuin ajatteli, mistä johtuen jo vuonna 1947 Timo Koste oikoi häntä väärän opin levittämisestä ja kaksiosaiseksi tarkoitetusta artikkelista ilmestyi vain ensimmäinen osa.

Lindfors oli filosofien Logos-yhdistyksen kantavia voimia. Hän oli myös Faros-seuran perustajajäseniä. Hän osallistui myös aktiivisesti vasemmistolaiseen kansainväliseen toimintaan. Hän vieraili nuorisofestivaaleilla Bukarestissa 1953, Varsovassa 1955, Wienissä 1959 ja Helsingissä 1962. Sen sijaan hän ei onnistunut pääsemään Moskovan nuorisofestivaaleille kesällä 1957. Kielitaitoisena miehenä hän yleensä toimi festivaaleilla tulkkina, mutta joutui toistuvasti alkoholinkäyttönsä vuoksi vaikeuksiin apparaatin pyörittäjien kanssa. Itä-Berliinin stipendikaudellaan hän toimi SKP:n ja SKDL:n johdon DDR-vierailujen tulkkina.

Erityisen kiinnostavaa muistelmissa on Lindforsin toiminta ja yhteydet Tehtaankadun tunnettuun KGB-upseeriin Albert Akuloviin: hän toimi tämän jonkinlaisena kenttäinformanttina. Lindforsia itseään ei ollut armeijassa – jonka hän kävi opiskelujensa välissä – otettu aliupseerikouluun, vaikka hän oli saapumiseränsä ainoa ylioppilas. Noihin aikoihin Lindfors puolusti poliittisen väkivallan oikeutusta ja stalinistista militarismia.

Lindfors auttoi Akulovia mm. suhteiden rakentamisessa suomalaisiin tiedemiehiin. Yhteys näyttää olleen vuonna 1957 erityisen tiivis. Akulov mm. kirjoitti Lindforsille “muutamia kirjeitä”, jotka pyysi myöhemmin hävittämään. Mitä Pertti ei tietenkään tehnyt! Lindfors katsoo keväästä 1956 lähtien Akulov-suhteessaan toimineensa vakoojana SKP:n aaltoslaista johtoa vastaan. Jälkikäteen Lindfors mieltää itsensä jonkinlaiseksi NL:n tiedemyyräksi. Lieneekö Tehtaankatu-kytkennällä ronskien juomatapojen ohella ollut vaikutuksensa siihen, ettei Pertti onnistunut saamaan kahta suosittelijaa SKP:n jäsenyyttä varten ja jäseneksi liittyminen onnistui vasta vuonna 1963-

Kaikkinensa Pertti Lande Lindforsin ‘Seikkailut’ on lukuelämys. Se johdattaa 1960-lukua edeltävään suomalaiseen ja kansainväliseen akateemiseen ja vasemmistolaiseen maailmaan, jossa nuori ja lahjakas elämälle ja menestykselle himokas mies kulkee rosoista mutta rikasta tietään. Jäämme kiinnostuksella odottamaan mitä seuraa!

Simo Laaksovirta