Rahvaan suhdetoimintaa |
|
Ihmiset elävät laumoissa. Tämä pätee myös työläisiin, joita tutkimuksessa on perinteisesti tarkasteltu joukkona ja massoina. Niin myös Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran uusimmassa teoksessa Väki voimakas -sarjassa, joka suuntaa katseensa sosiaalisiin verkostoihin. Sakari Saaritsan ja Kari Teräksen toimittamassa artikkelikokoelmassa tarkastellaan työväestön verkostoja kolmen erillisen teeman lävitse: poliittisen toiminnan, työn ja arjen sekä marginaalin. Yhteensä kirjan kirjoittajia on yhdeksän, jotka edustavat sekä uutta että kokeneempaa työväentutkimuksen tekijäkaartia. Joukossa on mukana historiantutkijoiden lisäksi yksi etnologi. Sosiaalisten verkostojen tutkimus ei ole uutta ja ihmeellistä. Esimerkiksi antropologia oppiaineena tarkastelee ihmisiä yhteisönsä ja kulttuuriensa jäseninä. Kirja on ilahduttava uutuus ennen kaikkea siinä, miten historiantutkijat tulevat lähemmäksi kulttuurintutkimusta. Näyttääkin siis siltä, että historiantutkimuksessa osataan hyödyntää yhä enemmän etnologien ja antropologien käyttämiä työskentelymenetelmiä. Työväen verkostot -kirjan parasta antia on se, miten kirjoittajat sijoittavat tutkimuskohteensa laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Selkeimmin tämä näkyy Ulla Aatsingin tekstissä, jossa kuvataan maanalaista kommunistitoimintaa maailmansotien välisen ajan Tampereella. Se, miten yksilöt löysivät ideologia- ja yhteiskuntanäkemyksissään vertaisiaan, ei ollut tuolloin helpoin mahdollinen tehtävä. Kommunistien toimintaa leimasivat ystävyys- ja sukulaisuussuhteet sekä suosituslausunnot. Verkostojen merkitys korostui tällaisessa toiminnassa, minkä Aatsinki hyvin artikkelissaan osoittaa ja jota Joni Krekolan artikkeli vahvistaa. Kimmo Rentola puolestaan kirjoittaa nuortaistolaisuuden 'luokkakuvasta'. Teoksen toisena teemana ovat verkostot arjen kulussa ja työssä. Arjessa ylläpidetyillä sosiaalisilla verkostoilla on ollut merkittävä rooli siihen, minne ihmiset hakeutuivat töihin. Näin oli etenkin siirtolaisten kohdalla, joista Hanna Snellman kirjoittaa. Sukulais- ja tuttavaverkoston avulla Ruotsiin siirtolaisiksi lähteneet tuhannet lappilaiset hakeutuivat tehtaisiin, joita heille oman kylän ihmiset suosittelivat. Myös ruotsalainen työnantaja luotti suomalaisten sanaan uuden tulokkaan työkyvystä ja -ahkeruudesta. Kari Teräs pohtii artikkelissaan puolestaan sitä, millaisia verkostoja ay-liikkeen liepeillä ja rinnalla pidettiin yllä. Teräksen artikkeli eroaa kirjan muista artikkeleista siinä, ettei se käsittele erillistä, empiriaan pohjautuvaa kysymystä. Tämän vuoksi Teräksen artikkeli olisi voinut toimia hyvin myös kirjan johdantolukuna tai ainakin ensimmäisenä artikkelina. Sen verran sujuvaa ja juuri työväestön verkostoitumiseen liittyvää asiaa kirjoittaja tuo esille. Matti Hannikainen analysoi verkostoitumisen edellytyksiä maailmansotien välisen ajan rakennustyömailla. Viimeisenä teemana
kirjassa on marginaalit. Sakari Saaritsan artikkeli luotaa katseensa kerjäläisyyden
olemukseen eri historiallisissa ja yhteiskunnallisissa tilanteissa. Kirjoituksessa
kerjäämisen areenaksi otetaan rohkeasti 'koko maailma': esimerkkejä
kerjäämiskäytänteiden variaatioista kirjoittaja esittelee
Kiinasta, Meksikosta ja Suomesta. Artikkelin parasta antia on kuitenkin
Saaritsan kyky tislata käyttämäänsä suomalaista
muistitietoaineistoa. Saaritsa on kirjan kirjoittajista ehkä lähimpänä
'puhdasoppisinta' kulttuurintutkijaa, mikä tietysti on tarkoitettu
kehuksi perinteentutkijan sanomana. Osion kahdessa muussa artikkelissa
Miika Tervonen kirjoittaa romaneista ja Antti Häkkinen kieltolain
kiertäjistä. Eija Stark |