Nähtyä ja koettua vuosien varrelta

Imatralainen hitsaaja Aulis Väisänen julkaisi syksyllä 2003 omakustanteena kirjan Nähtyä ja koettua vuosien varrelta. Hän kuvaa kirjassaan niin sota-ajan kokemuksiaan, elämää työläisperheessä, hitsaajan työuralle kasvuaan kuin varttumistaan arjen historian tarkkailijaksi ja harrastajaksi. Kirja valottaa värikkäästi Suomen 1900 -luvun poliittisia ja taloudellisia suhdanteita imatralaisen tehtaantyöläisen ja ammattiliittoaktiivin kokemuspiiristä käsin. Kerronta on henkilökohtaista ja rohkeaa. Työläisen ja työarjen historian kuvaus etenee useilla aikatasoilla ja tulee ilmaistuksi myös vuoropuheluna sekä kirjoittajan että hänen perheenjäsentensä tai työtovereidensa suilla. Niin sanotusta virallisesta historiasta poikkeavat tulkinnat ja esitykset saavat tilaa tässä kirjassa.

Kirjan tekijä kertoi lokakuussa 2003 Helsingissä järjestetyssä Näin minä sen muistan - työväen historian harrastajien seminaarissa muistelmiensa lähtökohdista. Hän perehtyi muistitiedon ja työväen perinteen tallentamiseen opintopiirissä historioitsija Jorma Kalelan johdolla jo 1980 -luvun alkupuolella työskennellessään Imatran Kaukopään tehtaalla. Ajatus omien muistojen ja kokemusten kirjaamisesta alkoi vähitellen kypsyä. Myönteinen palaute kannusti jatkamaan. Muistot taltioituivat vuosien varrella ensin konekirjoitusliuskoiksi ja vähitellen tietokoneella muokattavaksi kokonaisuudeksi. Tekstiin sai myös allekirjoittanut tutustua hiukan ennen sen julkaisemista. Olen lukenut teosta ensisijaisesti muistitiedon tutkijana, erityisesti kaupunkien ja työläispaikkakuntien karjalaisista kiinnostuneena tutkijana. Varsinkin omista tutkimusintresseistäni johtuen koin Väisäsen muistot mielenkiintoisiksi lukea.

Työ on heitellyt kirjoittajaa ja hänen perhettään paikkakunnalta toiselle. Ennen Imatralle asettumistaan kirjoittaja ehti asua Sortavalassa, Turussa ja Helsingissä sekä sota-aikana evakossa Savonlinnassa. Savosta alkujaan lähteneiden vanhempien elämä asettui jo ennen viime sotia Imatralle. Aulis Väisänen kuvaa muistelmissaan myös lähisukulaisten kokemuksia punakapinan ajoilta. Sekä ihmisten kylmyys toisiaan kohtaan molempien sotien aikana että isän alkoholismi, josta seurasi perhe-elämän vaikeuksia, koskettivat minua. Nykykarjalaisten keskuudessa yleisestä Karjalaa ylistävästä kotiseutunostalgiasta ei voida puhua tämän kirjan kohdalla. Sota-ajan evakkous ja työväenaate yhdistyvät kertojan kokemuksissa tavalla, joka harvemmin tulee esille. Arjen varjopuolet kuten työläisten tapaturmat ja selkkaukset korostuvat. Toisaalta elämä ja huumori ovat läsnä muistoissa.

Paikoitellen kirjaa oli hankala lukea. Samankaltaisten tapahtumien toisto ja poukkoilu aikatasolta toiselle häiritsevät herkästi lukijaa. Elävästikään kerrotut muistot eivät aina takaa ilmaisun sujuvuutta. Tekijän puolustukseksi todettakoon, että tarinan hiominen, ja vieläpä omalla kustannuksella, on aloittelevalle julkaisijalle erityisen vaativaa. Juuri pitkään jatkunut kirjoitusprosessi lienee johtanut tekstissä ilmeneviin tyylillisiin vaihteluihin. Lisäksi muistelmien teon ongelmallisin puoli liittyy usein julkaisussa esiintyvien henkilöiden tietosuojaan. Tekijä näyttäisi ottaneen tässä mielessä turhankin rohkean askeleen. Harrastajatutkijat tarvitsevat tukea ja tietoa tutkimiseen, kirjoittamiseen ja toimitustyöhön. Hatunnoston arvoinen on Aulis Väisäsen kirjoitusurakka silti. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille työväen perinteen ja historian tutkimuksesta ja muistitiedosta kiinnostuneille!

Terhi Torkki