liikkeen sodanaikaista johtoa. Uudistuneen
työväenpuolueen ratkaisu hankalaan lähihis-
toriaan oli valkoisen terrorin painottaminen.
Samalla ilmiö siirrettiin erilleen sodasta ja
vallankumouksesta ja uhreista tehtiin syyttö-
miä marttyyreja. Terrorin uhrien kautta saa-
tettiin yhdistää uudistuneen puolueen johto ja
vanha puoluekenttä ja laimentaa äärivasem-
miston syytöksiä työväenliikkeen pettämises-
tä. Näin paradoksaalisesti puolue, jonka johto
oli sekä halukas että pakotettu tuomitsemaan
selkeästi edellisvuoden kehityksen, rakensi
imagonsa vuonna 1919 suureksi osaksi so-
dasta syntyneiden mielikuvien varaan.
listyneet murhiin ja joukkosurmiin tuli ran-
gaista, olivat he sitten kuuluneet valkoisiin tai
punaisiin. Käytännössä julistus tarkoitti, että
valkoiseen terroriin syyllistyneitä vaadittiin
vastuuseen teoistaan. Julkilausumaa tärkeäm-
selvittämään hävinneen osapuolen tappioita ja
etenkin valkoisen terrorin uhreja. Puoluetoi-
mikunta asetti erityisen tilastokomitean ke-
räämään systemaattisesti tilastotietoja paikal-
lisjärjestöiltä. Uhrien henkilötietojen lisäksi
haluttiin tietoa eri paikkakunnilla toimineista
valkoisen puolen teloittajista. Uusien poliittis-
ten mahdollisuuksien myötä heräsi myös toive
asettaa voittajapuolen teloittajat syytteeseen
ja väläyteltiin jopa ajatusta kansainvälisestä
tribunaalista.
kuntavaalien myötä. Sosialidemokraattisen
puolueen uskalias vaaliohjelma "Sorron yös-
tä nouskaa!" pieksi ankarasti valkoista Suo-
mea. Vaalijulistus vei Väinö Tannerin raas-
tupaan, jossa hän piti suurta julkisuutta saa-
neen puolustuspuheensa. Puheessaan hän
mainitsi kymmenien eri paikkakuntien teloi-
tuslukuja, tai Tannerin sanoin murhalukuja.