Suomen sisällissodassa kirkkoa ei voida pitää
varsinaisena sodan osapuolena. Vallankumo-
us ei kohdistunut ensisijaisesti kirkkoa tai pa-
pistoa vastaan, vaikka kirkon katsottiinkin
kuuluvan porvarillisen vanhan yhteiskunnan
jäänteisiin. Vertailun vuoksi voi todeta, että
Espanjan sisällissodassa surmansa sai yhteen-
sä yli 6000 pappia, munkkia tai nunnaa. Myös
aineelliset vahingot Espanjassa olivat mitta-
via. Sen sijaan Suomen sisällissodassa pu-
naisten väkivallan kohteeksi joutui kirkon hie-
man yli tuhannesta papista vain harva: sodan
aikana 10 pappia ja 9 muuta kirkonpalvelijaa
sai surmansa. Papiston puolueettomuuteen
pyrkivästä tai jopa maltillisesta roolista sodan
aikana seurasi sekin, että papisto ei muulla-
kaan tavoin ollut punaisen terrorin erityinen
kohde.
kitystä tietenkään pidä vähätellä. Papistoon
kohdistuneiden surmien aiheuttama kohu ker-
toi omaa kieltään siitä, miten keskeinen ja ar-
vostettu rooli papistolla oli vanhastaan suo-
surmien käyttäminen sotapropagandana ja
niiden verukkeella tapahtunut punaisten de-
monisoiminen syvensi puolin ja toisin juo-
paa, mikä kirkon ja työväenliikkeen välille
piirtyi maailmansotien välisenä aikana.
muksessa onnistuttu kuvaamaan vielä tähän
päivään mennessä. Sen sijaan kirjallisuuden
ja elokuvan keinoin teemaa on lähestytty on-
nistuneesti jo useamman kerran. Lähdeaineis-
toa on runsaasti siitä, että moni "valkoinen"
pappi tarttui aseeseen, vaikka papilla ei sel-
laiseen lupaa olisi ollut. Mutta vielä enem-
män on aineistoa siitä, miten papisto "punai-
sessa Suomessa" hoiti sodan aikana tehtä-
viään sielunhoitajana, järjesti jumalanpalve-
luksia ja suoritti kirkollisia toimituksia. So-
dan lopputuloksesta tosin johtuu, että näistä
sodanaikaisista punaisella puolella tapahtu-
neista tilaisuuksista jälkeenpäin puhuttiin vain
harvakseltaan. Tällaisen esimerkistä käy kui-
tenkin Pohjan seurakunnan kappalainen Hjal-
mar Paunu. Hän järjesti sodan aikana har-