joihin voitiin sijoittaa jopa satoja lapsia. Esi-
merkiksi Turun Lausteelle perustettiin Oy
Orpola Ab:n koti, jossa toimi 1920-luvulla
lastenkodin lisäksi kansakoulu, sairaalaparan-
tola ja työpajoja, joissa orvoille opetettiin
ammattioppia.
mokraatit perustivat elokuussa 1918 Suomen
Työläisten Avustuskomitean, joka pääasiassa
yritti koota varoja sodasta kärsineille perheil-
le. Työläisten Avustuskomitean toiminta päät-
tyi jo helmikuussa 1920. Uusi työväenjärjes-
töjen avustustoimikunta aloitti huhtikuussa
1920 ja siinä oli mukana 23 jäsenjärjestöä,
muun muassa Suomen Ammattijärjestö, Suo-
men Sosialidemokraattinen puolue sekä usei-
ta ammattiyhdistyksiä. Vuodesta 1921 alkaen
kommunistit ja sosialistit viettivät punaorpo-
päivää heinäkuussa ja sosialidemokraatit tur-
vattomien päivää syyskuussa. Turvattomien
päivää vietettiin vuoteen 1926 asti.
vuoden 1918 loppupuolella ja vuoden 1919
alussa koota avustuksia sodassa kuolleiden
tai vankeina olevien jäsentensä perheille. Esi-
merkiksi Tampereen metallityöntekijöiden
ammattiosasto kirjasi sodan jälkeen tärkeim-
mäksi tehtäväkseen sodassa kuolleiden ja
vielä vankeina olevien jäsenten perheiden
auttamisen. Osasto valitsi vuoden 1919 alus-
sa avustuskomitean, jonka tehtävänä oli jär-
jestää keräyksiä työpaikoilla viikoittain les-
kien ja orpojen hyväksi. Tampereen Jalkine-
tehtaalaisten ammattiosasto n:o 16 kokosi
neljän viikon ajan jäsentensä palkasta yhden
prosentin vankien ja perheiden hyväksi. Myös
monet muut ammattiosastot perustivat toimi-
kuntia ja järjestivät iltamia leskien ja orpojen
hyväksi. Yleensä osastot pahoittelivat vuosi-
kertomuksissaan, että kokoon saatu rahamää-
rä oli pieni ja perheiden hätä suuri.
naisten parissa. Tampereen työväenyhdistyk-
sen naisosasto vastusti tamperelaisorpojen lä-
hettämistä Pohjanmaalle ja otti muutenkin
Tampereen naisosasto kanavoi vuodesta 1921
orpojen avustukset Työväen Keskusjärjestö-
jen avustuskomitean kautta. Tampereen yh-
distys oli sitä mieltä, että punaorpojen avusta-
minen kaiken kaikkiaan oli yhteiskunnan vel-
vollisuus.
tiin kunnallisena köyhäinhoitona kuitenkin
valtion avustuksella. Valtio maksoi kunnille,
yhdistyksille ja järjestöille noin 50 prosenttia
niistä kustannuksista, joita punaorvoille an-
nettu köyhäinapu aiheutti. Kuntien piti hakea
sosiaaliministeriöltä avustusta; samalla kun-
tien piti esittää tilitykset avustamistaan or-
voista ja osoittaa, että punaorpojen huolto
täytti valtionavun edellyttämät vaatimukset.
Valkoisten leskien ja orpojen eläkelaki sää-
dettiin 28.4.1919. Eläkkeen suuruus riippui
siitä, oliko perheenhuoltaja upseeri, aliupsee-
ri vai miehistöön kuulunut. Punaisten perheet
saivat avun köyhäinhoidon kautta. Valkoisel-
la puolella eläke koski kaikkia, punaisten
puolella apua saivat vain ne, jotka eivät muu-
toin voineet tulla toimeen eli köyhät. Lisäksi
valtio antoi avustuksia kunnille ja yhdistyk-
sille lastenkotien perustamis- ja ylläpitokului-
hin, mikäli niissä hoidettiin punaorpoja. Edus-
kunta myönsi vuosittain määrärahan puna-
orpojen huollon kustannuksiin, ja määrära-
hasta päätettäessä käytiin vilkasta keskuste-
lua leskien ja orpojen olosuhteista. Vasem-
miston kansanedustajat vaativat vuosittain
myös punaleskien ottamista eläkelakien pii-
riin.
tenkin sisällissodan seurauksena myös lasten
laitoshoito yleistyi. Ennen sotaa Suomessa oli
vain muutama kymmenen lastenkotia ja
1920-luvun alussa niitä oli jo 189.
Kuitenkin punaorpojen huollossa kiinnitettiin
huomio koulunkäyntiin ja erityisesti ammat-