koisia kertojia yhdisti, yhtä poikkeusta lu-
kuun ottamatta, isänmaallisuus ja uskonnolli-
suus. Valkoisten kertojien maailmankatso-
mus mukailee Veikko Anttosen kuvailua us-
konnon ja etnisiteetin yhteydestä: "Etnisyy-
teen kuuluva uskonnollinen ulottuvuus tulee
ilmi arvoissa, ihanteissa ja päämäärissä, joilla
elämänmenon 'pyhä järjestys' ilmaistaan ja
joiden varaan kuva menneisyydestä ja tule-
vaisuudesta rakennetaan."
ilmankuva, jossa keskeisenä elementtinä ovat
uskonnollisuus ja luonnon sekä elinolojen
kunnioitus; arvoja, jotka valkoisesta perspek-
tiivistä katsoen punaiset olivat hyljänneet.
Tämä näkyy esimerkiksi pohjalaisen kertojan
kuvailussa:
seutuja. Näimme miten törkeästi kaunis
kirkko oli liattu ja häväisty oli raasittu mi-
tä oli irti saatu näytti siltä kun sitä oli käy-
tetty hevosten suojapaikkana. Kirkonkylä
oli pahasti hävitetty, asukkaat oli pakosal-
la. Isäntiä oli hirveällä tavalla murhattu,
mitä oli vain kiinni saatu. Mutta lähteä
täytyi pahantekiäin sieltäkin, vaikka on
ollut vahvatkin asemat.
tosta vaivoin, vaikka on läsnä koko ajan. Se
on maailmankatsomuksellisiin ajatusmallei-
hin kytkeytyvä ajatus siitä, että vallitsevia
oloja ei ole tarkoitus muuttaa radikaalisti,
vaan on keskityttävä isänmaan henkiseen ja
materiaaliseen kehittämiseen. Tästä näkökul-
masta punaisten toimet näyttäytyvät petoksen
lisäksi jonkinlaisena asioiden vallitsevan
traditionaalisen tilan syöksemisenä kaaok-
seen.
ten oletettua, kollektiivisen köyhyyskoke-
muksen ja sitä teoretisoivan sosialismin aat-
teen diskursseihin. Sivujuonteina ovat joillain
kertojilla isänmaalliset ja uskonnolliset maa-
jaettuja piirteitä valkoisten kertojien kanssa.
Köyhyyden kokemiseen liittyvät diskurssit
olivat olemassa jo ennen sosialismin aatteen
ja työväenliikkeen leviämistä, mutta saivat
niiden kautta teoreettista pohjaa, selkeyttä
sekä aivan uudenlaista, toimintaa ohjaavaa
voimaa. Tästä huolimatta tähän kokemukseen
ja sen selitysmalliin sosialismiin liittyvä
retoriikka on kertojilla, yhtä lukuun ottamat-
ta, käsitteellisesti hyvin epäteoreettista: ker-
tojat viittaavat yhä dikotomiaan köyhälistö
(me) ja rikkaat, herrasväki tai riistäjät (ne).
Omaksi ryhmäksi mielletyn ryhmän epäoikeu-
denmukainen kohtelu on kaikilla kertojilla,
yhtä pasifistia lukuun ottamatta, se mentaali-
nen kehys, jonka kautta sota oikeutetaan ja
oma toiminta sen tiimellyksessä perustellaan.
Se yhdistää työväestön kulttuurista, kirjavaa
ryhmää ja sen kautta työväestöllä on oikeus
ja velvollisuus joukkojärjestäytymiseen. Ku-
ten varkautelainen kertoja asian ilmaisee:
silöinä tuomitaan jostakin sellaisesta van-
hasta vihasta, joka näyttää asiaan vaikutta-
van ja myöskin yksityiskostona tällaista
tilannetta käytetään, niin minkäs me sille
mahdamme? Jos minutkin löydätte jostain
ruumiskasasta, niin ymmärtäkää minua,
etten ole tehnyt yksityisiä rikoksia vaan
olen kaatunut joukkoliikkeen aiheuttaman
asian takia.
seen osittaisesti ja antoi viitteitä esitetyn vii-
tekehyksen sisältämien yhteiskuntakokemus-
mallien vaikutuksesta osapuolten ajattelu- ja
toimintamallien valikoitumiseen. Viitekehys-
tä ei tukenut se, että punaisista kertojista suu-
rin osa ei viitannut suoraan kokemukseen yh-
teiskunnan luokkarakenteisuudesta eikä val-
koisten kertojien teksteistä löytynyt suoria
viittauksia sääty-yhteiskunta-ajatteluun. Silti
aineiston kautta hahmottui selvästi kaksi, toki
ääripäiden väliin paljon tilaa jättävää, diskur-