vallankumousoikeudet
vuonna 1918
na 1918 perustamia tuomioistuimia. Ne kor-
vasivat toimintansa lopettaneet vanhat tuo-
mioistuimet ja käsittelivät lisäksi poliittisia
asioita. Niiden perustamisella pyrittiin oikeu-
denkäytön siirtämiseen punakaartilta siviili-
hallinnolle. Oikeuksia ohjeistettiin käyttämään
maalaisjärkeä: tuomiot piti antaa "omantun-
non, ei kaavojen mukaan". Menettely ei silti
juuri eronnut siitä, millainen se oli ollut en-
nen kumousta, mutta siinä näkyivät monet
esitetyt muutosvaatimukset.
tä juttuja: poliittisia rikoksia ja asioita, joissa
työntekijät vaativat työnantajiltaan lakon ja
työsulun aikaisia palkkoja. Edellisissä annet-
tiin hyvin lieviä tuomioita ja sallittiin syyte-
ankara, eivätkä työnantajat nauttineet lain suo-
mista oikeuksista. Ero selittyy sillä, että pa-
himmat poliittiset vastustajat eivät tulleet val-
lankumousoikeuden tuomittaviksi ja työtais-
teluasioissa kannattajien taloudelliset edut
vaativat langettavia tuomioita.
pumuksia yleisellä paikalla, mutta myös elin-
tarvikesääntelyn rikkominen oli yleistä. Tuo-
mioistuin käsitteli myös riita-asioita. Se kun-
nioitti omistusoikeutta eikä tuominnut ohjel-
mallisesti köyhän kansanosan edun mukaan.
Tuomiot olivat kovimmat omaisuusrikoksis-
sa; muista teoista annettiin lähinnä sakkoja.
tunnon, ei kaavojen mukaan". Helsingin vallanku-
mousoikeus ja punaisen Suomen vallankumous-
järjestelmä. Helsingin yliopisto, Rikos- ja prosessi-
oikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos, 2006.
ta pöytien ääressä yleinen syyttäjä, räätälinkisälli Nestori Helin, työmies Joeli Koskinen, työ-
väenyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Kavenius, pöydän päässä ent. teollisuudenharjoittaja ja
liikemies Pekka Kuivalainen, tuntematon sekä mylläri Huuko Salin, pienen pöydän ääressä oi-
keuden sihteeri ja vuokramiehen poika Sulo Lindroos. Kuva: Heikki Seppälä. Kansan Arkisto.