sällissodan historiografiaan. Täs-
sä(kin) Tikka näyttäisi hiukan yl-
lättäen liittyvän niihin, joiden
mukaan vapaussotatulkinnat ja
1960-luvulta lähtien kehitellyt
punaisia "ymmärtävät" tulkinnat
asetetaan ikään kuin samaan ka-
tegoriaan. Tässä Tikka ei ole kau-
kana Esko Salmisen ajatuksista,
joissa Väinö Linna ja Jaakko Paa-
volaisen viitoittama tutkimuk-
sellinen traditio jokseenkin suo-
raviivaisesti ja sumeilematta rin-
nastetaan toisiinsa.
logisesti virittynyt vapausssota-
kirjallisuus rinnastetaan korkeat
tutkimukselliset vaatimukset täyt-
tävään akateemiseen historian-
tutkimukseen, jota ovat edusta-
neet mm. Jaakko Paavolainen,
Hannu Soikkanen, Anthony Up-
ton ja Heikki Ylikangas. Omasta
mielestäni vuoden 1918 tutki-
mus edistyi jos ilmaisu sallitaan
noina vuosikymmeninä laadul-
lisesti tutkimuksellisten kritee-
rien mukaan arvioituna. Eteen-
päin on menty sen jälkeenkin
joskin näen jonkin verran "yli-
muassa Tikan teksteissä.
ta oikeushistorian tutkija ei voi
kuitenkaan sivuuttaa. Tikka pu-
huu 1900-luvun alun käräjäoi-
keuksista, vaikka sellaiset saatiin
Suomeen vasta vuoden 1993
suuren prosessiuudistuksen myö-
tä. Maaseudun alioikeus oli tuo-
hon asti nimeltään kihlakunnan-
oikeus.
professori, Helsingin yliopisto
kannas 19181920. WSOY, Hel-
sinki 2007. 797 s.
tavalla sitä, mitä se ei otsikossaan
ilmoita olevansa. Kirja kertoo ot-
sikkonsa mukaan Suomen ja
Neuvosto-Venäjän rajasta Karja-
lan Kannaksella 19181920. Teos
on kuitenkin paljon enemmän,
pikemminkin tehokas johdatus
suomalaisen pakolaispolitiikan
vahingossa sellaista Karjala-his-
toriaa, joka saattaa loukata niitä,
joille pakkoluovutettu Karjala on
pyhä asia.
Kannaksen rajaseutu eli epämää-
räisessä sodan ja rauhan väli-
maastossa. Suomen ja Neuvosto-
Venäjän raja toimi porvarillisen
maailman henkireikänä ulos si-
sällissodan sekasortoon vajon-
neelta Venäjältä. Rajajoen ylitti-
vät Venäjän uutta järjestystä pa-
kenevat valkoiset venäläiset, tu-
hannet Venäjällä tsaarin aikana
asuneet ulkomaiden kansalaiset,
sotavangit, panttivangit, puna-
pakolaiset ja jopa Yhdysvalloista
Venäjälle karkotetut amerikkalai-
set anarkistit. Kuka kulki rajan yli
torvisoittokunnan saattelemana,
kuka pakoon kiväärinluoteja. Suo-
men virallinen suhtautuminen
tähän liikenteeseen aaltoili ystä-
vyydestä avunantoon ja inhosta
vihaan.
roivia ulkosuhteita, ryssävihaa ja
Karjalan Kannaksen sosiaalista ja
taloudellista historiaa. Keskeisim-
mäksi teemaksi nousee kuitenkin
pakolaispolitiikka. Suomen, keisa-
rillisen Saksan ja ympärysvalto-
jen oli vuoron perään ratkaistava
suhteensa Neuvosto-Venäjään.
Pakolaispolitiikka peilautui käyn-
nissä olleeseen maailmansotaan
ja sitä seuranneeseen eurooppa-
laisen epävarmuuden aikaan, jos-
sa vallankumous tuntui siellä
täällä nousevan vakavasti otetta-
vaksi vaihtoehdoksi. Sotavankien,
panttivankien, karkotettujen ja
pakolaisten kohtaloon vaikutti
neuvostohallituksen kanssa käy-
ty kissahiiri-leikki, joka muuttui
vähitellen bolsevikkivallan sortu-
misen hartaasta odotuksesta to-
siasioiden tunnustamiseksi. Kirja
osoittaa hyvin sen, miten Suomi
oli tuossa(kin) tilanteessa osa
suurvaltapolitiikkaa.
mendanttia tai Tanskan punaisen
ristin toimia Venäjällä Engma-