”Ruusun veri punaisen haudalle istuta”

Punaisten laulujen ja runojen ideologinen identiteetti ja kuolemankäsitykset

Vuoden 1918 punaisia lauluja ja runoja voidaan pitää vastakulttuurin ja kapinan, kiistävän folkloren ilmaisijoina. Luokkataistelun välineenä niiden tehtävänä oli motivoida yksilöt kollektiiviksi, jolla oli yhtäläinen päämäärä ja identiteetti. Laulujen tuli valaa uskoa ja yhteisöllisyyttä ja kutsua yksilö subjektiksi yhteiseen ideologiaan. Paitsi ideologia, myös kuolema on lauluissa ja runoissa jatkuvasti läsnä. Pro graduni pääasiallinen tutkimusongelma on punaisten laulujen ja runojen kuolemandiskurssi: miten kuolema on ymmärretty ja esitetty lyriikan kautta.

Itä ja Länsi lehdessä julkaistu muistolaulu. Itä ja Länsi nro 17-18 v. 1928. Kansan Arkisto

Punaisten kuolemassakin oli kiistävä elementtinsä. Kuolemisen, muistamisen ja hautaamisen tavat olivat vasta- ja valtakulttuurin edustajille erilaisia. Kun valtakulttuuri näki omat kaatuneensa muistomerkkien arvoisina sankarivainajina, olivat punaiset maanpettureita ja heidän hautansa ”koiranhautoja”, joiden muistamista rajoitettiin ns. surukielloin. Oman identiteettiryhmänsä lauluissa ja runoissa punaiset kaatuneet, teloitetut ja vankileireillä menehtyneet korotettiin sankarivainajien, herooisten ”urhojen” asemaan.

Kuoleman kokemuksemme ja käsittelytapamme ovat aina opittuja. Niihin vaikuttavat erilaiset uskonnot ja ideologiat, jotka heijastuvat myös siihen, miten kerromme kuolemasta eteenpäin. Kuoleman tematiikan ja kielikuvien analysointi valottaa kuoleman yksilöllistä ja kollektiivista kuvaamista; kuolemandiskurssia tarkastellessani olen käyttänyt apunani oppositiopareja: merkityksellinen ja merkityksetön, feminiininen ja maskuliininen sekä minän ja toisen kuolema. Kuoleminen on helpompaa ihmisille, jotka tuntevat tehneensä oman osuutensa ja jotka katsovat kuolemallaan olevan merkitystä. Lauluissa ja runoissa kaatuminen taistelukentällä tekee kuolemasta merkityksellisen: aatteensa puolesta kuoleva ei tunne kuolevansa turhaan. Ideologian avulla toisen, ja myös ”itsen”, kuolemaan kyetään muodostamaan rakentava suhde. Kun aate ja kollektiivi nousevat yksilön edelle, ei omaa kuolemaa koeta tuhoavaksi, tabuksi. Ongelmallisin kuolema sijoittuu oman ja toisen kuoleman väliin. Tällöin yksilö kokee oman mikrokuolemansa lakatessaan olemasta toisen vaimona, kihlattuna tai lapsena.

Vuoden 1918 punaisessa lyriikassa kuolemalla ja miehellä on suoraviivainen suhde. Naiset sitä vastoin asettuvat tiettyihin positioihin suhteessa kuolemaan. Kuoleman kautta hahmottuvassa naiskuvassa voidaan jaotella kolme erilaista naisroolia: nainen on kuolemaan nähden etäinen, sen objekti tai subjekti. Etäinen nainen edustaa perinteistä naiskuvaa. Korostuneen maskuliinisissa lauluissa ainoastaan miehet sotivat – ja kuolevat. Naiset ovat passiivisia ja kuuluvat yksityiseen, miehet julkiseen piiriin. Kuoleman objekteja taas ovat naiset, joiden sulhanen tai aviomies on saanut surmansa sodassa tai sen jälkiselvittelyissä. Kuolema näyttää koskettavan enemmän naista kuin todellista objektia, eikä nainen kykene itse vaikuttamaan tapahtumiin. Hän on olosuhteiden uhri. Kuoleman subjektina esiintyy taistelussa kaatunut tai teloitettu nainen, joka rikkoo perinteisen kuvan naisesta surun tulkkina. Hän on noitatarinoiden tapaan itsenäinen poikkeusyksilö, eräänlainen suffragetti. Punaisissa lauluissa ja runoissa hän on sankaritarkultin tuotos; valtakulttuurin silmissä moraalisen ylemmyytensä menettänyt ”hameryssä”.

Vaikka naiskuva on kolminainen, astuu ideologia ohi sukupuolen ja sitoo naiset yhteiseen ”veljeyteen”. Tähyämällä uuteen huomiseen, ”Utopiaan”, laulut ja runot merkityksellistävät myös teloitukset ja vankileirikuolemat. Utopia on tulevaisuuden ihanneyhteiskunta, jota ei suoranaisesti kuvata, mutta joka ymmärretään nykyhetken vastakohdaksi. Se on analoginen uskonnolliselle tuonpuoleiselle utopialle, jota laulujen ja runojen maailmasta ei löydy. Luokkataistelun retoriikassa ideologia on korvannut uskonnon ja toteuttaa sen funktiota.

Pro graduni on luettavissa PDF -muodossa Jyväskylän yliopiston kirjaston internet-sivuilla:

http://selene.lib.jyu.fi:8080/gradu/v03/G0000244.pdf

Tuuli Kataja

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Ruusun veri punaisen haudalle istuta” Punaisten laulujen ja runojen ideologinen identiteetti ja kuolemankäsitykset. Jyväskylän yliopisto, historian ja etnologian laitos, etnologia ja kulttuuriantropologia 2002.

Väki punaisten haudalla Ämmäristin metsässä 7.8.1918. Kansan Arkisto