|
Vallankumous lintukodossa Suomenkielisten osakuntien radikalisoituminen 1965-1973
Sivistyneistö ei voi tehdä vallankumousta, koska se
muodostaa vähemmistön ja on heikosti järjestäytynyt. Se voi kuitenkin toimia
tärkeänä hiivana vallankumouksen taikinassa, Aarne Saarinen pohti vuonna 1969. Pro gradu Vallankumous
lintukodossa käsittelee tuota hiivaa, ylioppilasvallankumouksen tekijöitä,
Helsingin yliopiston opiskelijoiden politisoitumista ja sen heijastumista
osakuntalaitokseen vuosina 1965–1973. Ilmiötä on tarkasteltu erityisesti kolmen
poliittiselta aktiivisuudeltaan erilaisen osakunnan – vireän ja suuren
Hämäläis-Osakunnan (HO), maalaispappila-konservatiivisen Savolaisen Osakunnan
(SavO) sekä uneliaan Keskisuomalaisen osakunnan (KSO) – kautta.
Radikalisoitumisen korkeinta astetta tutkimuksessa edustaa Kimmo Rentolan määritelmän
mukaisesti Vanhan valtauksen jälkeisen nuorisovallankumouksen pääperillisen.
1970-luvun alun Akateemisen sosialistiseuran (ASS) toiminta osakunnissa. ASS
oli tuolloin ns. vähemmistökommunistien hallussa. Tutkimus tarkastelee myös
oikeisto-opiskelijoiden vastareaktiota vasemmistoradikalismille. ASS:n näkökulmasta osakunnat
olivat vain vallankumoukseen valmistautumisen sivujuonne, mutta valtauksia
vastustaneiden osakuntalaisten näkökulmasta kyseessä oli 1600-luvulta
periytyvän osakuntalaitoksen eloonjäämiskamppailu. Porvarit kokivat
taistelevansa osakunnissa isänmaan puolesta. Vuosina 1969–1970 ASS rohkaisi
jäseniään eroamaan osakunnista. Kanta muuttui vuonna 1971, ja ASS:laiset
ryhtyivät tietoisesti soluttautumaan maakunnallisiin korporaatioihin. Toisin
kuin Vanhan valtauksen aikaiset radikaalit, ASS:laiset eivät olleet
lakkauttamassa osakuntia. ASS ei ollut suoranaisen antitraditionalistinen
liike, vaan halusi vaikuttaa toiminnan sisältöihin, kuten saada myös osakuntia
mukaan vaikkapa Vietnam-keräyksiin. ASS:n tuolloinen voimahahmon Juhani
Ruotsalo toteaa: ”Huomasimme, että siellä oli raha ja paljon sellaisia ihmisiä,
joista saatettaisiin hyvinkin tehdä kommunisteja.” Osakuntien omaisuusmassasta
suurin osa oli ja on sidottuna opiskelija-asuntoloihin. Poliittisten
opiskelijajärjestöjen hallitsema, vuonna 1969 perustettu Helsingin
opiskelija-asuntosäätiö (HOAS) yrittikin turhaan saada haltuunsa osakuntien ja
HYY:n opiskelija-asuntolat. HO:ssa taistolaisten
valtausyritys huipentui marraskuussa 1971 vaalikokouksessa, johon osallistui
660 osakuntalaista. Vastapuolen mobilisaatio onnistui ja valtaus jäi tekemättä.
HO:ssa avainvirat jaettiin kuitenkin eri puolueryhmittymien kesken. KSO:ssa valtaus
onnistui ja osakunnasta tuli taistolaisopiskelijoiden jatkobilepaikka useiksi
vuosiksi. KSO liittyi mm. jäsenjärjestöksi kommunistien hallitsemaan
Rauhanpuolustajat ry:n Uudenmaan rauhantyön keskukseen sekä
Suomi–Neuvostoliitto-seuraan. Muissa osakunnissa taistolaisten ASS joutui
tekemään yhteistyötä kilpailevien poliittisten ryhmittymien kanssa.
Keskusta-vasemmistolainen yleisdemokraattinen rintama piti valtaosassa
opiskelijajärjestöjä valtikkaa käsissään joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.
Myös viimeisten joukossa politisoitunut osakunta SavO valitsi vuoden 1973
hallitusta vastaavaan neuvostoon jäsenet poliittisten tunnusten alla. Osakuntien
puoluepolitisoitumisen aiheuttama myllerrys vakiintuikin vuonna 1973. ASS oli
tuolloin saanut vastavoimia sekä oikealta että vasemmalta. Sosiaalidemokraatit
alkoivat päästä niskan päälle taistelussa vasemmiston hegemoniasta. Arto Noro on kuvannut
suomalaisen opiskelijaliikkeen ”proletaarista käännettä” antiautoritaarisesta
leninistiseen taistolaisuuteen ”mysteeriksi, joka ylittää sosiologisen
ymmärryksen rajat”. Tämä tutkimus ei ehkä avaa Noron esittämää mysteeriä, mutta
se täyttää yhden pienen mustan aukon ylioppilasvallankumouksen tutkimuksessa. Jan Erola Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Vallankumous lintukodossa.
Suomenkielisten osakuntien radikalisoituminen 1965-1973. Helsingin yliopisto,
Yhteiskuntahistorian laitos, poliittinen historia 2004. |
