Palkansaajan miljoonaoptiot

Tutkimus suomalaisen sosiaalivakuutuksen syntyhistoriasta vuosilta 1960-1965 ja siihen vaikuttaneesta ammattiyhdistysten ulkoparlamentaarisesta liikehdinnästä

Naiset marssilla eduskuntaan lapsilisää vaativine iskulauseineen 29.6.1957. Kylttiä kantaa Elli Toivonen. Kuvaaja Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto.

Suuren laman vuodet 1990-luvulla muuttivat Elintarviketyöläisten aluetoimiston elämän täydellisesti. Muutamassa vuodessa menetimme pääkaupunkiseudun leipomotyöpaikoista puolet ja useita suuria elintarviketeollisuuden työpaikkoja. Meiltä etsi apua parituhatta työtöntä monen vuoden ajan. Jouduin toimistonhoitajana työskentelemään oloissa, joissa jatkuva muutos, uusien lakien ja ilmiöiden tunnistaminen ja ihmisten tuskan kohtaaminen tuntuivat vaativan lisäymmärrystä ja perspektiiviä. Palasin yliopistolle jatkamaan historian opintojani työni ohessa miltei kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Keväällä 2004 jätin graduni “Palkansaajan miljoonaoptio”. Kustannusosakeyhtiö Liken Pystykorva-sarjassa on tänä keväänä ilmestynyt sen pohjalta toimitettu kirja “Taistelu sosiaaliturvasta”.

Traumaattisten kokemuksieni takia olin kiinnostunut siitä, miten työttömyysvakuutusjärjestelmä on syntynyt. Sosiaaliturvan syntyä käsittelevää yliopistollista tutkimusta on hyllykaupalla, mutta sen sisältö hämmästytti minua. Yleinen käsitys tuntui olevan, että asevelihengen valtaama eliitti, suuret ajattelijat ja puolueiden päättäjät olisivat olleet sosiaaliturvan toimeenpaneva voima. Kaikki esittelivät tohtori Pekka Kuusen näkemyksiä, mutta ketään ei näyttänyt kiinnostavan, mitä mieltä olivat leipurit, levysepät tai timpurit.

Työttömyysturvajärjestelmä säädettiin 1960, lisälomaviikko samana vuonna, työeläkejärjestelmä vuonna 1961, ILO:n samapalkkaisuussuositus ratifioitiin vuonna 1962, sairausvakuutusjärjestelmä säädettiin vuonna 1963, ja työmarkkinajärjestöjen runkosopimus asteittaisesta siirtymisestä 40 tunnin työviikkoon hyväksyttiin vuonna 1964. Jo Forssan kokouksessa 1903 oli asetettu sosiaalivakuutuksen tavoite, sitä oli eri tavoin vitkuteltu vuosikymmeniä. Miksi yhtäkkiä tämmöinen rysäys tapahtui neljässä vuodessa?

Lähdin etsimään ammattiosastojen kannanottoja ja näkemyksiä. Yllättäen törmäsin nykypäivästä katsellen valtaisaan joukkoliikkeeseen. Istuin Kansan Uutisten arkistossa ja kirjasin kaikki mielenosoitukset ja lähetystöt vuosilta 1957 vuoteen 1964. Alussa en oikein uskonut juttuja. Kun lehti kirjoitti, että kymmeniä lähetystöjä vieraili eduskunnassa, ajattelin että “kyllä kai” ja “joopa joo”. Sitten kävin läpi SKDL:n eduskuntaryhmän saapuneiden kirjeiden diaarit ja aineisto alkoi vakuuttaa tositeolla.

Kirjeiden määrien, niiden sisällön ja mielenosoituksiin osallistuneiden määrästä kykenin rakentamaan liikkeen kuvan. Kun sitten tämän kehikon ympärille lisäsin eduskunnan tapahtumat ja muun tapahtumahistoriallisen aineksen, syntyi aivan erikoisen dramaattisen oloisen mullistuksen kertomus. Muutokset lähetystöissä ja mielenosoitusten osallistujamäärissä ennakoivat aina poliittisia tapahtumia. Sosiaalipoliitikkojen tunnistama 15 vuoden viive vuosina 1946-1960 tuntui myös selittyvän vasemmiston ja ay-liikkeen sisäisillä ongelmilla, joiden ansioista oikeisto kykeni jarruttamaan sosiaalipoliittista uudistustyötä.

Muutosprosessi käynnistyi yllättävän voimakkaana keväällä 1957. Oikeisto koki olevansa niskan päällä työttömyyden, talouslaman sekä yleislakon jälkeisen vaalivoittonsa ja SDP:n puoluehajaannuksen takia ja pyrki supistamaan sosiaaliturvaa. Äidit pillastuivat, ja äitien liike lapsilisien siirtoa vastaan on hyvin kiehtova osa suomalaisen joukkoliikkeen historiaa. SKDL:n eduskuntaryhmä aloitti jarrutuskeskustelun, mikä esti lapsilisien maksatuksen lykkäämisen. Tämä ilmeisesti innosti, koska mielenosoittajien määrät moninkertaistuivat ja eduskuntaan syntyi vasemmistoenemmistö vuonna 1958. Tämä vasemmistoenemmistöinen eduskunta kymmenien suurten mielenosoitusten ja tuhansien lähetystöjen kannustamana käynnisti sitten sosiaalisen uudistustyön ja muutti koko yhteiskunnallisen ilmapiirin. Vasemmisto sai aloitteen yhteiskunnassa.

En löytänyt asevelihenkeä, joka olisi halunnut kansalle hyvää. Löysin vasemmistoenemmistöisen eduskunnan, jonka kaikkien kolmen vasemmistopuolueen kansanedustajat oppositioasemista taistelivat sosiaalivakuutuksen puolesta. Löytyi myös miltei kaikkea mahdollista uudistustyötä jarruttava maalaisliittolainen hallitus, jonka oikeistolaisin osa liittoutui Kokoomuksen kanssa äänestämään jopa hallituksen omia esityksiä yli vaalien.

Ajallisesti tapahtumasarja osui suuren maaltamuuton aikaan. Etsin työväestön aktiivisuudelle motiiveja. Sellaiseksi tulkitsen vanhan järjestelmän, luontaistalouden ja sukuyhteisön häviämisen maaltamuuton seurauksena. Erityisesti elintarviketeollisuus ja rakentaminen ovat maalta muuttavien sisääntuloaloja. Kun vanha järjestelmä romahti, tarjosivat kaupunkien vanhat ammattiosastot sekä vision valtiollisesta sosiaaliturvasta että organisaation ja toimintamallit sen edistämiseen.

Tapahtumasarjan ansiosta meillä palkansaajilla on eräänlaista “jälkipalkkaa”, “miljoonaoptiot”, vararahastoa sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalle karkeasti spekuloiden keskimäärin 270 000 euroa. Useimmille meistä se on suurin omaisuutemme, joka on historiallisesti niin nuorta, ettei sen olemusta hevin käsitä.

Päivi Uljas

Toimistonhoitaja

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Palkansaajan miljoonaoptiot. Tutkimus suomalaisen sosiaalivakuutuksen syntyhistoriasta vuosilta 1960-1965 ja siihen vaikuttaneesta ammattiyhdistysten ulkoparlamentaarisesta liikehdinnästä. Helsingin yliopisto, historian laitos 2004.