”Kiihotusta tilauksesta”

Tampereen työväenliikkeen agitaattorit ympäröivällä maaseudulla vuodesta 1903 suurlakon kynnykselle 1905.

Työväenliikkeen agitaatio organisoitiin entistä järjestelmällisemmäksi suurlakon jälkeen. Vuoden 1906 alussa puolueen organisaatiouudistuksen yhteydessä Suomi jaettiin agitaatiopiireihin, joista yksi oli Tampereen piiri. Ainakin Alfred Riipinen toimi hetken aikaa piiriagitaattorina. Samana vuonna agitaatiopiirijakoa vielä muokattiin vastaamaan vaalipiirejä. Uudistuksen ansiosta agitaatiokoneisto selkiytyi. Agitaattorit jakautuivat puolueagitaattoreihin, piiriagitaattoreihin sekä kunnallis- ja paikallisagitaattoreihin. Näin puolue pyrki korjaamaan vuosien 1903-1905 sekavan ja riittämättömän agitaatiotoiminnan puutteita. Sosialidemokraattisen Puolueen agitaattorikurssit Tampereen torpparikokouksessa 1906. Kursseja johti Yrjö Sirola. Kansan Arkisto.

”Pidän erittäin tärkeänä, jos se suinkin on mahdollista toteuttaa, että yhä edelleenkin kustannettaisiin miehiä matkalle, miehiä, joilla on kykyä keskustella kansan syvien rivien kanssa. Kirjallisuus ei vaikuta suuria, sillä enemmistö kansasta on vielä sellaista, ettei voi käsittää edes sitä vähää joka mahdollisesti tulee luetuksi. Olen siinä varmassa vakuutuksessa että puhuttu sana on ainoa keino, jonka avulla voidaan kansalle selvittää sen nykyinen surkea asema, sen syvä alennuksen tila ja jonka avulla se saatetaan vähitellen nostaa taisteluun oikeuksiensa puolesta, oikeuksiensa, joita se ei vielä tunne.”

Tampereen työväenliikkeen avainvaikuttajiin kuulunut Yrjö Mäkelin korosti voimakkaasti suullisen agitaation tarpeellisuutta kesällä 1904. Mäkelin kierteli tuolloin puhujamatkalla Virtain ja Ruoveden seuduilla, ja sitaatti on ote hänen Arvid Neoviukselle lähettämästään matkaraportista. Mäkelin, kuten koko suomalaisen työväenliikkeen kärkiryhmä, piti suullista agitaatiota keskeisenä keinona levittää työväenaatetta. Suomalaisen työväenliikkeen repertuaariin agitaattorien lähettäminen eri puolille maata oli kuulunut jo ennen oman puolueen perustamista 1899. Vuosisadan taitteessa myös monet paikalliset työväenjärjestöt aloittivat työväenpuhujien lähettämisen lähiympäristöönsä. Mäkelinin johtama Tampereen työväenyhdistys kuului tällä saralla aktiivisimpiin.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Tampereen työväenyhdistyksen organisoimaa suullista agitaatiota ympäristökunnissa. Tarkastelujakso ulottuu Tampereen työväenyhdistyksen alaisen agitatsioonikomitean perustamisesta 1903 suurlakon alkamiseen 1905. Tutkin työväenyhdistyksen agitaattorien roolia työväenliikkeen leviämisessä Tampereen ympäristöön. Millaiselle alueelle agitaattorien toiminta ulottui ja mitkä seikat vaikuttivat heidän vierailukohteidensa valikoitumiseen? Millaisin keinoin agitaattorit pyrkivät vetoamaan maaseudun väestöön ja mitä teemoja he käsittelivät julistuksessaan?

Tampereen työväenyhdistyksen agitatsioonikomitean palveluksessa oli ajoittain päätoiminen agitaattori, jonka ohella ympäristökuntiin suuntautuvasta agitaatiosta vastasi vaihteleva joukko tilapäisiä puhujia. Komitea ei tavallisesti lähettänyt puhujia ympäristöön oma-aloitteisesti, vaan maaseudun työväenaktiivien piti nimenomaisesti tilata agitaattori avustamaan järjestäytymisessä tai muuten innostamaan toimintaa. Maaseudun paikallisaktiivien odotukset agitaattorilta olivat usein suuret: he näyttävät kaivanneen käytännön toimintaan pystyvää sananjulistajaa, joka osaisi pukea selkokielisiksi sanoiksi sen, mitä he itse ajattelivat. Paikallisia aktiiveja leimasi epätietoisuus toimintatavoista: tarvittiin joku, joka osasi käynnistää toimintaa. Intoa oli itselläkin, mutta ei osaamista ja aloitekykyä.

Maalaisyhteisössä vieraillessaan tamperelaisagitaattori esitelmöi, keskusteli, väitteli, neuvoi ja välitti työväenkirjallisuutta. Esitelmöidessään maalaisyhteisössä agitaattoreilla oli ymmärrettävästi paremmat mahdollisuudet saavuttaa vastakaikua silloin kun he tarttuivat maalaisyhteisön sisältä kumpuaviin ongelmakohtiin. Kulloisenkin yleisön mukaan esitelmän aiheeksi saattoi valikoitua esimerkiksi työajan lyhentäminen tai torpparirasitusten keventäminen. Agitaattorit myös vierailivat kärkkäästi lakkopaikoilla, joissa he saattoivat odottaa saavansa otollisen kuulijakunnan tyytymättömistä lakkolaisista. Esimerkiksi Jokioisissa kesällä 1903 puhjenneen taksvärkkilakon mainingeissa agitaattorit onnistuivat vetoamaan työaikakysymyksen avulla paikalliseen maalaistyöväkeen.

Useimmiten agitaattorin vierailu paikkakunnalla kytkeytyi työväenyhdistyksen perustamiseen. Tällöin agitaattori avusti paikallista puuhaväkeä muun muassa vahvistuksen hankkimisessa yhdistyksen säännöille, mikä edellytti byrokratian kiemuroiden ja kiertoteiden tuntemista. Toisaalta agitaattoreita työllistivät myös lukuisat sellaiset aiemmin perustetut työväenyhdistykset, joiden toiminta kärsi suurlakon alla veren vähyydestä. Ne tarvitsivat agitaattoreita palkeiksi puhaltamaan aatteen hiipuvaan liekkiin eloa.

Elvyttäjää etsiessään maalaisyhdistysten oli usein helpompi kääntyä lähikaupungin agitaattorien kuin etäisen puoluehallinnon puoleen, mikä osaltaan selittää Tampereen työväenliikkeen puhujien suurta kysyntää. Tamperelaisagitaattorit pitivät puhe- ja esitelmätilaisuuksia 58 kunnassa vuoden 1903 alun ja lokakuun 1905 välillä. Kaikkiaan lähteissä on maininta noin 150 esitelmätilaisuudesta. Agitaattorien vaikutusalue kattoi miltei koko Hämeen läänin ja osia Turun ja Porin sekä Vaasan lääneistä. Vierailukohteiden valikoitumiseen vaikuttivat osaltaan liikenneyhteydet ja lääninrajat, mutta keskeisintä oli aktiivisen paikallisen työläisjoukon olemassaolo.

Sami Suodenjoki

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Kiihotusta tilauksesta” Tampereen työväenliikkeen agitaattorit ympäröivällä maaseudulla vuodesta 1903 suurlakon kynnykselle 1905. Tampereen yliopisto, historiatieteen laitos 2005.