Yksi sanoo ystävälle, ystävä kaikelle kylälle

Outi Lauhakangas: Puheesta ihminen tunnetaan. Sananlaskujen funktiot sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. SKS, Helsinki, 2004. 318 s.

Sananlasku on keskustelupuheen sisään sovitettu muodoltaan kiteytynyt lausahdus, jota ei ole tarkoitettu käsitettäväksi sananmukaisesti vaan metaforisesti. Sananlaskun muutama sana sisältää tavallisesti laajahkon merkityskokonaisuuden tiiviissä muodossa ilmaistuna. Usein sananlaskuja arvostetaan niiden iän vuoksi, varsinkin koska niihin ajatellaan kiteytyneen menneiden sukupolvien kokemusten tuomaa elämänviisautta. Sananlaskut ja muut sananparret eivät nykyäänkään ole pelkästään arkistojen aarteita, vaan niitä kuulee käytettävän kaikkialla, missä ihmiset keskustelevat.

Outi Lauhakangas esittää sosiaalipsykologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan ensi kuulemalta ongelmalliselta tuntuvan väitteen, jonka mukaan sananlaskut ovat samanaikaisesti sekä universaaleja että vahvasti paikalliseen kieleen ja kulttuuriin sidottuja. Paikallisuus näkyy selvimmin sananlaskujen kielikuvissa, universaalisuus taas ilmenee sananlaskujen moninaisissa käyttötilanteissa.

Lauhakangas on käyttänyt materiaalinaan viidentoista tutkijan tutkimuksia, joissa esiintyy käyttöyhteydessään kuvattuja sananlaskuja eri puolilta maapalloa. Sananlaskujen lähteenä on käytetty myös kaunokirjallisuutta, keskeisinä Heikki Meriläisen Mooses ja hänen hevosensa (1920) ja Pentti Haanpään novellikokoelma Jutut (1946). Esimerkkejä on poimittu myös erilaisista Kansanrunousarkistoon kerätyistä teksteistä, saagoista ja monista muista lähteistä. Lisäksi Lauhakangas käyttää omia havaintojaan sananlaskuista erilaisissa nykypäivän käyttötilanteissa. Nämä eivät kuitenkaan muodosta työn tutkimusaineistoa, vaan ne ovat tutkijan tutkimusmenetelmän, havainnollistavan systemoinnin, edellyttämiä selventäviä ja kuvailevia esimerkkiaineistoja.

Lauhakangas jaottelee sananlaskujen funktiot kolmeen paradigmaan, joille hän antaa nimet perinteen voima, konfliktien ratkaisu ja yhteenkuuluvuus. Jokainen näistä tulkintatavoista jakautuu useaan ryhmään, joilla kullakin on vielä omia alaluokkia. Nimenomaan käyttöyhteys määrää, mihin kukin sananlasku kulloinkin asettuu, jolloin sama sananlasku voi käyttötilanteesta riippuen esiintyä monessa eri paradigmassa.

Perinteen voimaan kuuluu rituaalinen puhe, piiloviesti-puhe ja viisaamman puhe. Tässä paradigmassa sananlaskuja käytetään kansanaforismeina, joiden teho perustuu perinteen auktoriteettiin. Erityisesti viisaamman puhe näyttää toimivan juuri siinä funktiossa, mikä usein sananparsiin liitetään: se on vuosisatojen kuluessa hioutunutta ”vanhan kansan” viisautta.

Toinen ryhmä sananlaskujen käyttötapoja on nimetty konfliktien ratkaisuiksi. Ratkaisumalleiksi erotellaan vastaajan, arvioijan, lieventäjän ja perustelijan puhe. Tämän ryhmän tilanteille on yhteistä pyrkimys tasapainon säilyttämiseen tai yritys ratkaista ristiriitaa. Erityisesti tilanteissa, joissa pitäisi ilmaista kieltäytymistä tai vastakkaista mielipidettä, sananlaskun käyttäminen on helpompaa ja neutraalimpaa kuin suora ilmaus. Sananlasku mahdollistaa käyttäjälleen toisinaan viimeisen sanan ja tarjoaa henkisen voiton, oli tilanteessa muuten päädytty minkälaiseen ratkaisuun tahansa.

Yhteenkuuluvuus-paradigmaan kuuluu sananlaskujen käyttö yhteisöä vahvistavana elementtinä. Paradigmaan sisältyy tilanteen kevennyspuhe ja yhteisöä vahvistava puhe. Jälkimmäiseen Lauhakangas laskee myös yhteisöjen – niin perheiden, yritysten kuin laajemminkin “meidän ryhmämme” – tunnuslauseina käytetyt sanonnat. Tilanteen kevennyspuheeseen kuuluu yleinen päivittely ja viihdyttäminen, mutta myös lohduttaminen ja lohduttautuminen sananlaskujen avulla.

Outi Lauhakangas on laatinut aikaisemmin sananlaskujen kansainvälisen tyyppiluokituksen (The Matti Kuusi International Type System of Proverbs) ja tuntee sananlaskujen muotorakenteet. Tässä tutkimuksessa tutkija irrottautuu yksittäisten sananlaskujen ja sananlaskutyyppien pohdinnasta ja tarkastelee ja luokittelee sen sijaan erilaisia sananlaskujen käyttötilanteita ja niiden funktioita. Eri puolilta maailmaa oleva esimerkkiaineisto tuo tekstiin väriä ja elävyyttä, mutta paikoin se myös hämmentää. Esimerkiksi ilmausta ”Itselleni-hyväksi-luulin [-niminen mies] pelasti Mutalon vaimon” ei länsimainen lukija edes välttämättä tunnistaisi sananlaskuksi, ellei kirjoittaja ilmoittaisi sen sellainen olevan. Käytetyt esimerkit toimivat useimmiten hyvin, vaikka paikoin niiden runsaus tekee tekstin melko raskaslukuiseksi. Konkreettisten käyttötilanteiden kuvaaminen saa kuitenkin sananlaskujen universaaliset funktiot tuntumaan aivan mahdollisilta. Kokonaisuutena teos on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirjan toimitustyö on myös tehty miellyttävän huolellisesti.

Merja Leppälahti

tutkija, Turku