Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia

Ville Pernaa ja Mari K. Niemi (toim.): Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia. Edita, Helsinki 2005. 285 s.

Aluksi kannessa komeilevasta moottorisahasta: kirjan tekijät ilmoittavat sen ilmentävän suomalaisen yhteiskunnan 1960-luvun murrosta, jossa pientilavaltaisuudesta siirryttiin hyvinvointivaltion rakentamiseen. Kuvan moottorisaha (Husqvarna 346XP) ei ole metsänhoitotekniikan mullistanut malli 1960-luvun alusta vaan sen uusin versio vuosituhannen vaihteesta. Tahallinen (?) kömmähdys korostaa moottorisahasymbolin toista merkitystä aikaisempien poliittisen historian yleisesitysten kaatajana.

Pyrkimys edeltäjien haastamiseen on tervetullut. Vaikka yleisesityksistä tuorein (Jussila – Hentilä – Nevakivi: Suomen poliittinen historia 1809-1995, I painos 1995) on käännetty yhdelletoista kielelle, siitä löytyisi paljonkin huomauttamista. ”Moottorisahakirjan” tekijät ilmoittavat laajentavansa edeltäjien näkökulmaa poliittis-valtiollisesta historiasta suomalaisen yhteiskunnan poliittiseen historiaan. He hylkäävät yhtenäisen kronologisen kertomusrakenteen perinteisine vuosilukurajoineen ja tarjoavat tilalle jäsennyksiä, jotka perustuvat eri nopeuksilla eteneviin, monikerroksisiin historiallisiin prosesseihin.

Historian yleisesitysten kirjoittamisen mahdottomuus johtuu yhtäältä pyrkimyksestä yleispätevyyteen ja toisaalta tarkastelun pitkästä aikajänteestä. Kaikkea ei voi yksiin kansiin sisällyttää: rajauksien pitäisi olla tiukkoja ja näkökulmien johdonmukaisia läpi teoksen. Lisäksi soppaa hämmentää usein monta kokkia, joista osa haluaisi esittää myös tuoreita tutkimustuloksiaan.

Suomalaisen yhteiskunnan poliittisen historian kirjoittajat ovat Turun yliopiston poliittisen historian piiristä. Jorma Kalelan 12 vuoden professorikautenaan iskostama tutkimusote näkyy teoksessa siksikin, että hän on kirjoittanut puolet kirjan artikkeleista. Kalela tietää mitä tekee ja tekee sen tyylillään taitavasti. Kaikki kirjoittajat eivät ole sisäistäneet yhtä luontevasti teoksen ideaa vaan lienevät hankkeessa mukana juhlistaakseen eläköityvää työtoveriaan.

”Moottorisahakirjan” kaikki kirjoittajat ilmoittavat allekirjoittavansa teoksensa rakenteen, joka koostuu Suomen synnystä (1809-1920), Kansallisvaltion yhteiskunnasta (1920-luvulta 1960-luvulle) ja Globalisoituvasta Suomesta. Suomen synnyssä Kalela täydentää Osmo Jussilan Venäjä-keskeisiä tulkintoja yhteiskunnallisemmiksi, mutta siirtyy pian tarkastelemaan porvarillisen reformismin merkitystä autonomian kauden loppuvuosina. Kalelan ”kertomus” jatkuu myöhemmin vuoden 1917 kiinnostavalla analyysilla, mutta väliin kiilaa Timo Soikkasen historiografinen, mitä perinteisintä poliittis-valtiollista historiaa luotaava esitys Porvoon valtiopäiviin ja helmikuun manifestiin liittyneistä kiistoista.

Kansallisvaltion yhteiskunnassa Vesa Saarikoski valottaa suomalaisen yhteiskunnan ”sosioekonomisen kehittymisen ja poliittisen demokratisoitumisen muodostamaa modernisoitumisprosessia”. Sotavuosiin avataan perinteistä tapahtumahistoriaa tuoreempia lähestymistapoja, mutta kokonaisuus jää jotenkin ponnettomaksi. Aivan kuin Saarikoski kirjoittaisi virkatyönä analyysiä annetusta ajanjaksosta. Paikkansa rivissä samalla tavalla täyttää Juhani Myllyn artikkeli pientila-Suomen noususta ja tuhosta. Ville Pernaa on tarttunut rivakammin ottein moottorisahaansa. Hän analysoi Suomen Neuvostoliiton suuntaan harjoittaman ystävyyspolitiikan virallistumista, läpilyöntiä ja vastustusta yhteiskunnan eri tasoilla. Aihe on artikkelinsa ansainnut, vaikka välillä kirjoittajan lennokkaat tulkinnat ja rinnastukset puistattavat: ”- - -punakoneen superkentällisen johtaja Igor Larionov oli oman aikansa Nikolai Bobrikov eli yksi itänaapurin Suomea kohtaan harjoittaman sorron symboleista.”

Viimeisessä pääluvussa Globalisoituva Suomi äänessä on jälleen Kalela, jota Tapani Paavonen täydentää perinteisellä katsauksella Suomen taloudelliseen länsi-integraatioon. Kalela hahmottaa 1960-luvulta lähtien hyvinvointivaltiota ja selvittää, miten sen rakenteet ovat kestäneet 1990-luvun laman ja globalisaation haasteet. Samalla hän toteaa nykyjulkisuuden politiikkakäsitysten ja edustuksellisen demokratian ongelmat. Kalelan ajattelu on sitä polttoainetta, joka pyörittää uutta kokonaishahmotusta luovaa moottorisahaa. Muut kirjoittajat vaikuttavat hänen rinnallaan melko perinteisiltä poliittisen historian tutkijoilta.

Millainen on siis se suomalainen yhteiskunta, jonka poliittiseen historiaan ”Moottorisahakirja” pureutuu? Sitä luonnehtivat 1900-luvulla talouden rakenteiden pitkä suotuisa kehitys sekä itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä modernisoitumiskehitystä jarruttanut pientilavaltaisuus. Sisällissodasta kummunneiden yhteiskunnallisten ristiriitojen tunnustaminen ja raju rakennemuutos 1960-luvulla pakottivat aloittamaan hyvinvointivaltion projektin. Sillä vastattiin moniin aikakauden ongelmiin, mutta uusia oli edessä kylmän sodan kauden päättyessä. ”Moottorisahakirjassa” hyvinvointivaltio on se prisma, jonka kautta Kalela sitä edeltävät ja sen jälkeiset murrokset tulkitsee.

”Moottorisahakirja” ravistelee ajattelemaan uusiksi lähihistorian itsestäänselvyyksiä. Se pyrkii leikkaamaan tulkintansa irti edeltävistä poliittisen historian yleisesityksistä ja valtaosin onnistuu tavoitteessaan. ”Suurin suomalainen”, C.G.E. Mannerheim, mainitaan kirjassa yhden kerran. Teos ei silti poista jatkuvaa tilausta Suomen poliittisen historian perusteokselle, johon sisältyisi yhteiskunnallisen hahmotuksen lisäksi esimerkiksi sukupuolinäkökulma.

Joni Krekola

tutkija, Helsinki