Jarkko Kemppi

tutkija, Joensuu

Viron työväenurheilu ennen toista maailmansotaa

Tilanne 1900-luvun alussa

Virossa oli hajanaista työväenurheilua jo 1900-luvun alussa, jolloin työpäivän pituus oli lyhentynyt keskimäärin kymmeneen tuntiin. Aikaa alkoi vähitellen jäädä enemmän lepäämiseen, yhteiskunnalliseen toimintaan ja perheelle. Viikonloppuisin jäi yleensä aikaa myös huvituksille, joihin sisältyi myös liikuntaa. Usein työläistaajamiin oli rakennettu tanssilava, keinuja ja kiipeilytelineitä. Vesistön lähellä asuneilla oli mahdollisuus uintiin ja souturetkiin. Talvisin yleinen harrastus oli luistelu. Työläisiltä puuttuivat vielä 1800-luvun lopussa omat seurat, joten he osallistuivat aktiivisesti raittius-, sivistys- ja lauluseurojen toimintaan. Työväestön keskuudessa hyvin suosittu urheiluseura oli Valvaja. 1900-luvun alusta alkaen työläisten kiinnostus urheilua kohtaan kasvoi jyrkästi, ja urheilusta muodostui monien miesten tärkein vapaa-ajan harrastus. Aluksi voimailu oli suosituinta, mutta myöhemmin voimistelu, uinti ja yleisurheilu valloittivat alaa.1 

Kommunistien urheilutoiminta

Viro itsenäistyi vuonna 1918, mutta vasta Tarton rauha varmisti maan itsenäisyyden. Kuten kaikissa Baltian maissa myös Virossa kommunistinen puolue (EKP) oli kielletty 1920-luvulla. Silti virolaiskommunistit olivat hyvin aktiivisia. Kommunistit perustivat muun muassa Viron Kommunistisen Nuorisoyhdistyksen, joka tosin joutui toimimaan enemmän tai vähemmän maan alla. EKP:n toimintaa hankaloitti etenkin vuonna 1920 perustettu Viron suojelupoliisi, joka pyrki paljastamaan ja lakkauttamaan kommunistien peitejärjestöjä. Kommunistien kulissiorganisaatioina toimivat myös useat laillisesti toimivat urheiluseurat, joiden nimi jo antoi usein viitteitä niiden taustavoimista ja rahoittajasta: Herkules, Spartakus, Eelvägi (Etujoukko) ja Edasi (Eteenpäin). Itse asiassa suurin osa kommunistien yhdistyksistä operoi urheiluseurojen varjossa. Punaiset myös valtasivat urheiluseuroja. Esimerkiksi Valvaja joutui jo vuonna 1917 bolševikkien käsiin. Seurojen harjoitustoiminnan tavoitteena oli valmistautuminen aseelliseen taisteluun. Valtionvastaisen propagandan lisäksi harjoitusten pääpaino oli ammunnoissa, joissa maalitauluina käytettiin useimmiten virolaispoliitikkojen kuvia.2  Kommunistit käyttivät urheiluseuroja peitejärjestöinään, koska ilmeisesti niiden arveltiin herättävän vähemmän huomiota kuin esimerkiksi ammattijärjestöjen tai opiskelijaseurojen.

Viron työväenurheiluliiton synty

Joulukuussa 1924 kommunistit yrittivät huonolla menestyksellä vallankaappausta. Jälkiselvittelyt olivat hyvin verisiä, mutta kapinalla oli laajempiakin seurauksia. Kaappausyritys aiheutti haittaa maltillisillekin vasemmistolaisille ja samalla kärsi koko työväenurheilu, jonka kehitys pysähtyi useiksi vuosiksi. Vuonna 1926 olosuhteet olivat kuitenkin jo sellaiset, että sisäministeriölle jätettiin rekisteröintiasiakirja, jolla perustettiin Tallinna Töölisspordi Ühingus (TTÜ) eli Tallinnan Työväenurheiluyhdistys. Järjestö liittyi samalla Viron Urheilun Keskusliittoon. Tällä seuralla oli tavallaan kaksi ulkomaista kummia, koska sekä Latvian (Bruno Kalnins) että Suomen (Eero Pulli) työväenurheilijoiden edustajat olivat mukana Tallinnan perustamiskokouksessa. Tallinnan jälkeen työväenurheiluseuroja perustettiin muun muassa Tarttoon ja Pärnuun. Vuonna 1927 järjestäytyminen oli edennyt jo niin pitkälle, että oli aika järjestää ensimmäinen työväenurheilukongressi. Osanottajat tulivat kaikista paikallisyhdistyksistä sekä Latviasta ja Suomesta. Kongressin lopputuloksena perustettiin Eesti Töölisspordi Liit (ETL) eli Viron Työväenurheiluliitto.3 

Työväenurheiluliiton naisetkin pitivät kiinteästi yhteyttä Suomeen. Virolainen naisvoimisteluryhmä osallistui TUL:n liittojuhlille Helsingissä 1.7.1934. Kuva-Keskus. Kansan Arkisto

Viron Työväenurheiluliiton tärkeimmät lajit olivat aluksi jalkapallo ja yleisurheilu. Etenkin jalkapallo nosti lyhyessä ajassa suosiotaan. Aluksi Työväenurheiluliiton alaisiin urheiluseuroihin kuului vain yksi jalkapallojoukkue, mutta jo vuonna 1929 niitä oli 15. Vähitellen lajivalikoima laajeni käsittämään myös hiihdon, voimistelun, nyrkkeilyn, painin, uinnin ja painonnoston. Erityisesti nyrkkeily oli muissakin valtioissa selkeästi työväestön suosikkilaji. 1930-luvun lopussa Työväenurheiluliittoon kuului 19 osastoa, joissa oli yhteensä noin 1 800 jäsentä. Suurin osa osastoista sijaitsi Tallinnassa, jossa oli kahdeksan osastoa ja noin 830 jäsentä. Samoin liiton johtopaikat olivat tallinnalaisten seurojen edustajien käsissä. Esimerkiksi 1937 puheenjohtaja ja hänen kaksi apulaistaan sekä varainhoitaja olivat kotoisin Tallinnasta. Etenkin jalkapallossa Tallinnan vaikutus oli erityisen suuri, sillä pääkaupungissa oli ETL:n kaikkiaan seitsemästä jalkapallo-osastosta kuusi. Suurimmat ongelmat kaikissa jäsenseuroissa liittyivät talouteen ja sitä kautta varustetasoon, joka yleensä oli heikolla pohjalla..4  Vuonna 1940 jäsenseurojen määrä oli kasvanut noin kymmenellä. Mukaan olivat liittyneet Moottoriurheiluklubi ja hieman yllättäen myös juutalaisten urheiluseura Makkabi. Viron itsenäisyyden loppuaikoina vuonna 1940 ETL:ssa oli 28 jäsenseuraa.5 

ETL:n aktiivisesta toiminnasta kertoo sekin, että oma pää-äänenkannattaja Töölissportlane (Työläisurheilija) alkoi ilmestyä vuonna 1929. Jäsenpohja oli kuitenkin liian pieni menestykselle, ja lehden ensimmäinen numero jäi samalla viimeiseksi. Julkaisu oli kyllä hyvin asiapitoinen ja kertoi laajasti eri lajien kilpailutuloksista.6 

Viron työväenurheiluseuroissa oli mukana jonkin verran naisia. He osallistuivat lähinnä käsipalloon, voimisteluun ja yleisurheiluun. Talvisin naiset osallistuivat myös hiihtokilpailuihin. ETL:n naisvoimistelun johtohahmo oli Fernanda Tamm-Alev. Hän oli opiskellut Suomessa ja Saksassa ja oli mukana Kalevin naisvoimisteluryhmässä. Työväenurheiluliiton naisetkin pitivät kiinteästi yhteyttä Suomeen, ja virolainen naisvoimisteluryhmä osallistui TUL:n liittojuhlille vuonna 1934.7 

Toimintaongelmia

Viron Työväenurheiluliitto ei suinkaan ollut poliittisesti yksimielinen järjestö. Urheiluliitosta olivat luonnollisesti kiinnostuneet vasemmistopuolueet, mutta se kärsi linjaristiriidoista, eikä yksimielisiä oltu esimerkiksi urheilusuhteiden ylläpidosta Neuvostoliittoon. Lisäksi Viron sisäpolitiikan tilanteet heijastuivat Työväenurheiluliiton kokouksiin. Monet aktiiviurheilijat pelkäsivät ETL:n ajautuvan poliitikkojen sätkynukeksi urheilun jäädessä sivuosaan. Joissain tapauksissa liiton hallitus turvautui voimatoimiin ja erotti kapinoivia jäseniään. Tämä tietenkin herätti vastalauseita, ja eräät tahot epäilivätkin, että ”herrat” yrittivät solutuksilla murentaa ETL:n organisaation.8 

Ongelmia ETL:lle aiheutti sekin, että liiton asema ei työväestön piirissä ollut suinkaan kiistaton. Esimerkiksi NMKY:llä oli aktiivista toimintaa useiden tehtaiden työläisten keskuudessa. NMKY:n tarjontaan kuuluivat lähes kaikki joukkuelajit jalkapallosta voimisteluun sekä yksilölajeista yleisurheilu, uinti ja hiihto. Pienemmissä tehtaissa Kristillinen Yhdistys ei ollut yhtä näkyvästi esillä. Miksi juuri Lutherin tehtaalla NMKY sai niin paljon kannatusta? Tilanne johtui siitä, että tehtaan työntekijöiden koulutus- ja palkkataso olivat huomattavasti keskimääräistä korkeampia. Siksi suurin osa työväestä katsoi olevansa lähempänä keskiluokkaa, jolle NMKY:n tarjonta sopi paremmin.9 

Yhteistyö Viron urheilun keskusliiton kanssa

Viron Työväenurheiluliiton syntyminen aiheutti luonnollisesti liikehdintää vastapuolella eli Viron Urheilun Keskusliitossa (Eesti Spordi Keskliit, ESK. Suomessa vastaava järjestö oli SVUL). Työväenurheiluliitto-kysymys oli usein aiheena ESK:n hallituksessa.10 

ESK:n mielestä Viron kokoisessa maassa kahden urheilun keskusliiton olemassaolo oli järjetöntä. Työväenurheiluliitto oli loppujen lopuksi niin pieni yksikkö, että ESK:n hallitus olisi omasta mielestään voinut sulauttaa sen ongelmitta itseensä. Kyse oli ennen kaikkea rahasta. Synkkien lamavuosien jälkeen urheiluorganisaatioiden taloudellinen tilanne oli vakava, joten säästöjä syntyisi ainakin hallintomenoja pienentämällä. Huomattavasti pienempänä organisaationa Työväenurheiluliiton johdon olisi tehtävä myönnytyksiä ja suostuttava yhdistymiseen. Urheilun Keskusliitossa syntyi myös ehdotus ohittaa ETL, tehdä tarjouksia suoraan työväenurheiluseuroille ja ottaa ne sitten aikaa myöten ESK:n jäseniksi. Ainoa ehto olisi ollut, että työväenurheiluseurat olisivat eronneet keskusliitostaan ja ennen kaikkea kansainvälisistä sidoksistaan.11  Tämä olisi tietenkin aikaa myöten tehnyt koko Työväenurheiluliiton toiminnan täysin turhaksi. Oli selvää, ettei ETL:n johto suostunut fuusioitumaan Urheilun Keskusliiton ehdoilla.

Tilanne muuttui täysin vuonna 1939, jolloin Viron itsenäisyys joutui todelliselle koetukselle. Neuvostoliitto ryhtyi painostamaan maata keskinäiseen avunantosopimukseen. Virolaisten valtuuskunta allekirjoitti 28.9.1939 Neuvostoliiton vaatiman sopimuksen, ja lokakuun puolessavälissä neuvostoliittolaiset alkoivat siirtyä tukikohtiinsa eri puolille maata. Kesällä 1940 Neuvostoliitto miehitti koko maan ja heinäkuussa 1940 alkoi Viron muokkaaminen neuvostomallin mukaiseksi.12 

Muutokset koskettivat myös urheilujärjestöjä. Viron Työväenurheiluliiton kaikki 28 jäsenseuraa yhdistettiin ESK:hon 7.9. 1940. Päivää aikaisemmin ESK oli pitänyt kokouksen, jossa yhdistyminen oli päätetty. Vuosia jatkunut keskustelu mahdollisesta fuusiosta päättyi lopulta siis pakkoliitokseen.13 

 

Kirjoittaja on joensuulainen historiantutkija

 

 1 Mäsak, Ene: Työväenkulttuuri. Teoksessa Viron perinnekulttuuri. Toimittanut Vesterinen, Ilmari. Jyväskylä 1997, s. 354-355.

 2 Toomsalu, Ruudi: Möödunut meenutades. Tallinn 1999, s. 71. Valvajan tiloissa virolaiskommunistien Tallinnan osasto piti ensimmäisen julkisen kokouksensa maaliskuussa 1917. Toomsalu mainitsee, että monet aktiiviurheilijat alkoivat siirtyä Valvajasta muihin seuroihin jo 1910-luvun alussa.(Toomsalu 1999, s. 71, 149).

 3  Offenbach, A: Minevik, olevik, tulevi. Teoksessa Kümne aastat Eesti Töölisspordi Liitu. Tallinn 1938, s. 14; Toomsalu, Ruudi: Üks kevade ja üks suvi. Tallinn 1993, s. 73.

 4  Vitsut, K: Kuivi arve Eesti Töölisspordi Liidu tegevusest. Teoksessa Kümne aastat Eesti Töölisspordi Liitu. Tallinn 1938, 15-16.    

 5 ETL:n jäsenseurojen luettelo 6.8.1940. F. 1337, n. 1, sü. 1, s. 8. Eesti Riigiarhiiv, ERA (Viron valtionarkisto); Töölissportlane 1/1929, s. 17.

 6 Töölissportlane 1/1929.

 7 Kümme aastat Eesti Töölisspordi Liitu 1938, s. 18–19; Martis, Linda, Kudu, Ethel, Tidriksaar, Hilja & Uustal, Lidia: Naisvõimlemine. Tallinn 1982, s. 9.

 8 Töölissportlane 1/1929, s. 7–8.

 9 Eesti Noorte Meeste Kristlik Ühing. Ülevaade NMKÜ-liikumisest Eestis aastail 1920 – 1940 ja seejärel eksiilis. Stockholm 1982, s. 55-57. NMKY ei tarjonnut tehtaan työväelle ainoastaan urheilua, vaan myös näytelmäkerho ja laulukuoro saivat paljon osallistujia. (Eesti Noorte Meeste Kristlik Ühing 1982, s. 55–57).

 10 Viron Urheilun Keskusliiton perustajaliittojen edustajien kokous 2.10.1928. Aiheena suhtautuminen Viron Työväenurheiluliittoon. F. 1326, n. 1, sü. 27, s. 1–2. ERA.

 11 Viron Urheilun Keskusliiton hallituksen kirje kaikille lajiliitoille 20.8.1934. Aiheena suhtautuminen Työväenurheiluliiton jäsenseuroihin. F. 1326, n. 1, sü. 27, s. 4. ERA.

 12   Zetterberg, Seppo: Historian jännevälit. Teoksessa Viro – historia, kansa, kulttuuri. Toimittanut Zetterberg, Seppo. Jyväskylä 1995, s. 120-121.Tarkemmin Viron ja Neuvostoliiton välisestä tilanteesta esimerkiksi teoksissa: Myllyniemi, Seppo: Baltian kriisi 1938–1941. Keuruu 1977; Hyytiä, Seppo: Viron kohtalontie 1933...1939...1940. Jyväskylä 1992; Oras, Ants: Viron kohtalonvuodet. Jyväskylä 1989.

 13 Viron Urheilun Keskusliiton kokous 6.9.1940. Asiana Työväenurheiluliiton yhdistäminen ESK:n alaisuuteen. F. R-531, n. 1, sü. 1, s. 21. ERA.