Ulla-Maija Peltonen

Työväentutkimus  elää ja voi hyvin

VUODEN TYÖVÄENTUTKIMUS 2004 -palkinto, jota on jaettu vuodesta 1997 vuorovuosin harrastajatutkimukselle ja ammattilaistutkijalle, jaettiin tänä vuonna harrastajatutkimukselle.

Palkinnolla halutaan korostaa työväenperinteen merkitystä sekä tukea ja kannustaa alan tutkijoita ja harrastajia.

Työväentutkimuksen varhaisimpia klassikkoja ovat Esko Aaltosen ”Vanhan Forssan elämää”, jonka uusintapainos sai nimen ”Entisajan Forssaa ja sen väkeä” (I–II 1932–1933), Heikki Wariksen  ”Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle” (I–II 1932–1934) ja Unto Kanervan ”Pumpulilaisia ja pruukilaisia” (1946). Sen jälkeen on tullut monta jo klassikon aseman saavuttanutta työväen elämään, aatteisiin, perinteeseen ja historiaan liittyvää tutkimusta.

Perinne ymmärrettiin akateemisissa piireissä 1950-luvulle asti talonpoikaiseksi maaseudun kansanperinteeksi, johon kaupunkien tai teollisuustaajamien perinne ei kuulunut.  Kansatieteilijä Ilmar Talve totesi vuonna 1958, että teollistumista ja maalta muuttoa voidaan kyllä tutkia tilastollisesti, mutta ihmisestä itsestään, hänen sopeutumisestaan uuteen miljööseen ja  kulttuurikuvaan on tietoa liian vähän. Hänen johdollaan käynnistettiin Turun yliopistossa 1959 uitto-, saha-, metsä- ja käsityöläisten, rautatieläisten, merimiesten ja palkollisten muistitiedon keruu. 1960-luvun kynnyksellä käynnistyivätkin laajat työväenperinteen tallennushankkeet. Näistä Työväen Muistitietotoimikunnan, Kansan Arkiston ja SKS:n kansanrunousarkiston vuoden 1918 sisällissodan muistitiedon keruuhankkeet olivat mittavimpia.

1980-luvulla havahduttiin siihen, että rakennemuutokset yhteiskunnassa edellyttivät työväenkulttuurin pelastustoimia, joilla voitaisiin edistää työväenperinteen ja historian asemaa yhteiskunnassa.  Työväenperinne–Arbetartradition ry perustettiin vuonna 1983 toteuttamaan useita erillishankkeita. 1980-luvulla käynnistyi uudenlainen työväen historian ja perinteen tutkimustoiminta. Tutkiva opintopiiri -idea ”Kaiva siitä, jossa seisot” (Sven Lindqvist: ”Gräv där du står” 1978) tuli Suomeen muistitietohistorian tutkimusvirtauksen myötä. Poliittisen historian dosentti, myöhemmin professori Jorma Kalela käynnisti ”Paperiliiton historiahankkeen” vuonna 1981. Sen ideana oli akateemisen ja ei-akateemisen muistitietohistorian tutkimuksen yhdistäminen. Tämän jälkeen perustettiinkin vuonna 1984 ”Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura” edistämään yhteistyötä ammattitutkijoiden ja harrastajatutkijoiden välillä.

Tutkimus saa vaikutteita monelta suunnalta. Historian- ja perinteentutkimuksen kansainväliset suuntaukset ovat tärkeitä työväentutkimukselle. Esimerkiksi muistitietohistoria (oral history tai suullinen historia), arkipäivän historia, mentaliteettien historia, mikrohistoria tai naistutkimus ovat vaikuttaneet rikastuttavasti myös työväentutkimukseen. Monet suuntaukset olivat syntyessään vastareaktio vain merkittävien tai vain poliittisesti tärkeiden henkilöiden tai tapahtumien historian tutkimiselle. Tutkimuksissa alettiin käsitellä laajalti ns. alhaalta hahmottuvaa historiaa, ts. työläisten, naisten, lasten tai värillisten historiaa. Tärkeää oli luoda kuva tutkittavien omasta historiakäsityksestä ja totuudesta. Kysymyksen kuka kelpaa historiaan rinnalle tuli kysymys, mikä kelpaa historiaan. Kysymysten avartuessa ja tarkentuessa tutkimuksen lähtökohdista tuli vahvasti tieteidenvälisiä. Näin on myös työväentutkimuksessa.  

Vuoden Työväentutkimus 2004 raati, johon kuuluivat tutkijat Jyrki Helin, Oona Ilmolahti, Simo Laaksovirta ja puheenjohtajana dosentti Ulla-Maija Peltonen, sai tehtäväkseen lukea ja arvioida vuosina 2003 ja 2004 julkaistut työväen harrastajatutkijoiden työt. Tehtävä ei ollut helppo, piti valita yksi tutkimus ylitse muiden, tutkimusten joukosta, joita oli aikaisempiin vuosiin verrattuna paljon ja jotka olivat poikkeuksellisen korkeatasoisia. Joukossa oli runsaasti tutkimuksia paikallisesta ammattiyhdistystoiminnasta.

Raati päätyi pohdintojen jälkeen yksimielisesti Vuoden Työväentutkimuksen pääpalkintoon ja kahteen kunniamainintaan. Valitut Vuoden Työväentutkimukset 2004 arvioivat ruohonjuuritason näkökulmasta työväen perinnettä, omaa mennyttä, nykypäivää ja tulevaa ymmärtävästi, mutta ei vailla kriittisyyttä.

Vuoden Työväentutkimus 2004

Sadan vuoden mesta

Vuoden Työväentutkimus 2004 –palkinnon sai muurari Esa Lång kirjasta Sadan vuoden mesta Työväenperinnepäivänä 4.3.2005 Työväenliikkeen kirjastossa. Kuva Alpo Väkevä, Työväenperinne ry.

Esa Långin tutkimus pohtii moniäänisesti muurarin työn historiaa ja merkityksiä. Teos on otsikosta lähtien persoonallinen. Lainaus osaston muurarien ammattiosaston 50-vuotishistoriikista vuodelta 1955 kertoo peruslähtökohdan: Lahden kukoistus ”…on saavutettu älyllisen tiedon, ammattitaidon sekä ruumiillisen kunnon yhteisillä ponnistuksilla. Muurarien osuus tässä rakennustyössä on ollut merkittävä. Oikeutetulla ylpeydellä voimmekin näyttää kaupunkiamme. Me olemme sen rakentaneet.”

Ammatti ja ammattiylpeys kulkeutuivat usein suvussa, niin Långin suvussakin, ennen Esa Långia ja sen jälkeenkin suvussa on ollut monta muuraria, rapparia ja laattamiestä.

Teoksessa historian suuret tapahtumat suhteutetaan ruohonjuuritasolle. Tutkimuskohteen tekeekin elämänmakuiseksi lukuisat tarinat ja ”hurtti huumori mestoilta”, rakennustyömailta eri aikoina, samoin kuvaukset arkisesta työstä, kamppailuista ja pienistä huveista. Tutkimus kertoo rakennustyömaiden ja muurarina olemisen, elämisen koko kirjon. Kirjassa myös naisapurit saavat ansaittua huomiota, samoin työmenetelmien ja työvälineiden muutokset. Esiin nousevat raittiusasia ja työturvallisuus, työkomennukset ja työnhaku niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Pula-ajat ja ammattiyhdistysliikkeen sisäiset vaikeudet ja voitot ovat luku sinänsä. Asiatiedot palkkojen, työaikojen, työsuojelun, työmaiden sosiaaliolojen, luottamusmiestoiminnan kehityksestä – koko edunvalvonnan kokonaisuudesta – ovat kohdallaan.

Tutkimuksen lähteet ovat monipuolisia; aineistona ovat pöytäkirjat, arkistodokumentit, muistitieto ja kirjallisuus. Teos on nautittavaa luettavaa ja kokonaisuutena kunnianhimoinen harrastajatutkimuksen taidonnäyte.

 

Esa Lång: Sadan vuoden mesta. Kertomus Lahden muurarien ammattiosaston toiminnasta sekä tarinoita työmailta 1904–2004. Kuvitus ja taitto Kari Lång. Rakennusliiton osasto no 604. Lahden muurarit.  2004.  264 s. 

Vuoden Työväentutkimus 2004 kunniamaininta

Kylät piipun varjossa

Sunilan tarinat -perinteen keruuhanke alkoi muutama vuosi sitten ja sai uutta puhtia tutkivan opintopiirin muodossa 2003. Kimmo Keskisen vetämä opintopiiri kokosi yhteen vanhoja sunilalaisia muistelemaan tehdasyhdyskunnan ihmisiä ja elämää, kirjoittamaan omaa historiaansa.  Suomen teollistumisen historiassa Kotkan ja Kymin seutu ovat poikkeuksellisia. Vuosina 1871–1876 sinne rakennettiin yhdeksän sahaa. Sunila-teokseen koottiin viidentoista kirjoittajan tekstit. Kertojina ovat Seija Freundlich, Ulla-Maria Haikka, Unto Hartonen, Marjatta Jungell, Maija Kontula (1902–1979), Aino Koponen, Eero Kärkkäinen, Esko Mäkelä, Veikko Ontermaa, Ulla Penttilä, Pirkko Puisto, Anja Riikonen, Lempi Helena Sointio, Lea Strand ja 37 vuotta Sunilaa kolunnut.

Sunilan tehdasyhdyskunnan elämä välittyy teoksessa 16-vuotiaan koulutytön päiväkirjamerkinnöissä vuodelta 1919, lapsuusmuistoissa 1930-luvulla ja sodan aikana, tehdas- ja palvelutyön muistoissa, vapaa-ajanvietossa ja ympäristön tilassa sataman tuntumassa 1970-luvulle saakka. Yksi Sunilaa jäsentänyt tekijä oli haju: ”Isä pääsi Sunilaan töihin ja haisee. Äiti sanoi, se on leivän haju” (Anja Riikonen).

Tehdas tarjosi työn ja asunnot, palveluja riitti moneen tarpeeseen. Paikkoja luonnehtivat nimet ”Suruttomien saari”, ”Rämpsänkylä”, ”Ruotsin puoli”, ”Siperia”, ”Pappila” tai ”Rauhala”, kadonnutta aikaa kuvaa tehtaan pillin huuto, joka kuului tuttuun äänimaisemaan1960-luvulle asti.  Muutosten tuulet kuihduttivat tehtaan toiminnan ja hiljensivät yhdyskunnan vähä vähältä. Sunilan tehdasyhdyskunta ja sen hajoaminen on vain yksi esimerkki rakennemuutosten vaikutuksista suomalaisten elämäntapaan ja perinteeseen. Teos ilmentää kirkkaasti ympäristön säilyttämisen merkityksiä paikallisyhteisölle. Sunilan tarinat -hanke on ansiokas esimerkki toiminnasta menneisyyden, oman perinteen ja itseymmärryksen lisäämiseksi. Tällaisille hankkeille olisi kysyntää Suomessa laajemminkin.

Sunila. Kylät piipun varjossa. Pro Sunila ry. 2004.  146 s.

Vuoden Työväentutkimus 2004 kunniamaininta

Kipinöivää ammattiyhdistyshistoriaa

Reijo Hämäläinen luo tutkimuksessaan monitasoisen kudelman paikallis- ja työyhteisön kasvusta muuttuvissa oloissa. Tässä sadan vuoden tarinassa ammattialan muutokset niveltyvät paikallisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin sekä ammatilliseen ja poliittiseen työväenliikkeeseen. Kirjasta välittyy vahva kuva kulloisenkin aikakauden todellisuudesta, selviytymisestä ja työstä. Lukija saa hyvän tuntuman konepajan monipuoliseen ja aikaan sidottuun tuotantoon – Karhulassa on valettu niin koneita nousevaa sahateollisuutta varten, kranaatteja sodan alla ja sotakorvauksia sodan jälkeen, jäänsärkijöiden potkureita kuin Sibelius-monumentin näköisosakin. Omista oikeuksista on taisteltu ja omanarvontunto on säilytetty olosuhteiden paineessa ja sukupolvien vaihtuessa.

Osaston historian kuvaamisen ohella tekijä puolustaa myös ammattiyhdistysliikettä osana demokraattista yhteiskuntaa. Hän tarkastelee tutkimuskohdettaan – Karhulan metallityömiesten ammattijärjestöä – osana historiallista kehityskulkua ihmisiä kuunnellen. Teos antaa tosiasioiden ja tapahtumien puhua puolestaan.

Kirjassa on vahva tutkimuksellinen ote, lähde- ja arkistoviitteet sekä muut tekniset yksityiskohdat on tehty huolellisesti. Kieli on asiallista ja poikkeuksellisen värikästä. Haastattelut, muistelmat ja kaunokirjalliset viitteet esimerkiksi Väinö Riikkilän romaaneista tuovat tutkimukseen tason, joka pitää lukijan otteessaan loppuun asti. Reijo Hämäläisen teos on osoitus siitä, että ammattiyhdistyshistoriaa voi kirjoittaa mukaansatempaavasti tinkimättä asiatiedoista ja viimeistellystä tyylistä.

Reijo Hämäläinen: Karhulan kipinäsinko. Sata vuotta metallityöväen ammattiyhdistystoimintaa Karhulassa. Karhulan metallityöväen ammattiosasto no 13. 2003. 262 s.