Veikko Kaikkosen kysymykseen vastauksena: Sille että Lapista tuli
Kemin tehtaisiin vain vähän työvoimaa ainoa selitys ei ollutkaan se, että
tulijoilla oli agraarinen tausta. Se oli vain yksi monista mahdollisista
syistä. Syitä oli monia muitakin, ja niitä artikkelissani lyhyesti ja
väitöskirjassani (Talonpoika ja teollisuus vastakkain ja rinnakkain.
Kemijokisuun agraariyhteisön murros 1860–1938. Julk. toukuussa 2004) laajasti
selvitän. Ensinnäkin maattomille oli
Pohjois-Suomessa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvullakin vielä monenlaisia
toimeentulon mahdollisuuksia (uitto, metsätyöt, kalastus, rakennustyöt), joten
ei ollut välitöntä tarvetta hakeutua uudenlaiseen tehdastyöhön. Toiseksi
siirtolaisuus vei monen pohjoissuomalaisen 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa
elannonhankintaan Atlantin taakse. Näiden taloudellisten syiden lisäksi oli
myös ihmisten ajatteluun ja ennakkoasenteisiin vaikuttaneita syitä, jotka olivat
“työntämässä poispäin” tehdastyöstä. Kemi-yhtiön suhde ympäröivään yhteisöön ja
yhteiskuntaan oli ongelmallinen, mikä osaltaan sai pohjoisen ihmisen
vieroksumaan tehtaisiin hakeutumista. Olemme siis Veikko
Kaikkosen kanssa ihan samoilla linjoilla. yst. terv. Reija
Satokangas |