Stadilaisten paratiisi – Työväen kesämajakulttuuri Helsingin Vasikkasaaressa 1945–1964

Tutkielmani käsittelee työväen kesämajakulttuurin syntymistä ja kehittymistä Helsingin Vasikkasaaressa ajanjaksona 1945–1964. Työn tarkoituksena on selvittää miten Vasikkasaaren kesämajakulttuuri syntyi, miten se organisoitui ja millaisia ominaispiirteitä se sai. Tutkimushypoteesini muotoutui porvariston huvilakulttuuriin liittynyttä privatisaatiota ja toisaalta kesämajakulttuuriin liittynyttä yhteisöllisyyttä erottelevaksi.

Aineistona käytin Kansan Arkiston SKDL:n Helsingin kunnallisjärjestön asiakirjoja, Suomen Urheiluarkiston aineistoja sekä aiheeseen liittyviä henkilöhaastatteluja. Metodini olikin siten suurimmaksi osaksi muistelukerronnan tulkintaa. Työssäni pyrin esittämään asioita pelkistetysti haastateltavien omalla äänellä ja tekemään niiden pohjalta kysymyksiä ja johtopäätöksiä, pitäen mielessä aineistoni subjektiivisuus.

Vasikkasaaren kesämajakulttuuri syntyi 1945 SKDL:n vuokrattua saaren pohjoispuolen puolustusministeriöltä työväen ja etenkin järjestöväkensä pääasialliseksi kesänviettokohteeksi. Saareen muodostui 1950-luvun alkuun mennessä tiivis kesämajayhteisö, joka muodosti oman saaritoimikuntansa, edisti yhteisiä asioita saaressa talkoilla sekä järjesti juhlia ja järjestöväen urheilukilpailuja. Keskeisimpiä saareen vetäviä tekijöitä olivat vastapaino raskaalle arkiselle työnteolle sekä puhdas ympäristö, mutta myös mökin vuokran halpuus ja saaren läheinen sijainti vaikuttivat asiaan. Majan vuokraajan tuli olla SKDL:n tai sen jäsenjärjestöjen jäsen.

Onkikilpailut Vasikkasaaressa vuonna 1956. Kuva: Kansan Arkisto.

Meri, puhdas ympäristö sekä samanhenkiset ihmiset loivat saaresta yhteisön, johon liittyvää kesänviettoa voidaan pitää tuntuvana parannuksena elinoloissa ahtaisiin ja likaisiin kaupunkioloihin tottuneelle SKDL:n työväelle. Pääpaino saarielämässä olikin rentoutumisessa ja vastapainon hakemisessa työnteolle ja kaupunkielämälle. Tyytyväisyys saarta kohtaan korostui kaikissa haastatteluissani. Tutkimusajankohtani päättymistä merkitsee valtion ja kaupungin aluevaihtosopimus 1962, jossa saari siirtyi kaupungille ja suurimman osan saarelaisista piti purkaa majansa tai siirtää ne uudeksi kesänviettopaikaksi osoitettuun Hanskiseen Sipoon saaristoon vuoden 1964 loppuun mennessä.

Vasikkasaaren kesämajayhteisö kuvastaa sitä, miten kesämaja-alueissa ei ollut kyse huvilakulttuurin imitoimisesta, vaan ne muodostuivat omanlaisikseen yhteisöiksi. Porvaristo loi huvilakulttuurillaan omanlaisensa kesänviettotavan, ja työväestö hieman myöhemmin kesämajoillaan oman vastaavansa. Korostunut yhteisöllisyys sekä saaren elämään liittyneet useat rajoitukset olivat ne keskeisimmät tekijät, jotka erottivat Vasikkasaaren kesämajakulttuurin porvariston huvilakulttuurista. Molemmat kuitenkin rikastuttavat kulttuuriympäristöä ja muodostavat omaa ihmisläheistä historiaansa.

Antti Linna

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Stadilaisten paratiisi – Työväen kesämajakulttuuri Helsingin Vasikkasaaressa 1945–1964. Helsingin yliopisto, Yhteiskuntahistorian laitos, Talous- ja sosiaalihistoria, 2006.