Merimiehen blues

Merimiehen arkielämän muutokset 1950-luvun lopulta vuoteen 2004

Tutkimus selvittää, miten merimiesten arkielämä on muuttunut 1950–1960-luvun taitteesta vuoteen 2004 ja miten merimiehet itse ovat muutoksen kokeneet. Onko merimiesten elämä ollut romantiikkaa, eksotiikkaa ja seikkailua vieraissa satamissa vai rankkaa työtä säiden armoilla?

Tutkimuksen primaariaineistona ovat 20 haastattelua, joihin osallistuneet ovat syntyneet vuosien 1927 ja 1977 välisenä aikana. Informantit ovat sekä miehistön että päällystön jäseniä. Haastattelujen lisäksi on käytetty tutkimuskirjallisuutta. Teoreettisen viitekehyksen muodostaa Erwing Goffmanin tutkimus totaalisista laitoksista, joista laiva on mainittu yhtenä esimerkkinä. Laivayhteisön jäsenet toimivat pitkiä ajanjaksoja sekä hierarkkisessa että suljetussa ja eristäytyneessä ympäristössä kerrallaan, jossa kapteeni käyttää ylintä päätösvaltaa.

Vanhimmat haastateltavat olivat lähteneet merille nuorina poikina, yleensä 15-vuotiaina. Lähtö tapahtui vanhempien suostumuksella, väärentämällä heidän allekirjoituksensa lupapapereihin tai karkaamalla. Useimmille matka satamaan oli samalla ensimmäinen junamatka kaupunkiin. Ensikosketus merimiehen elämään saatiin työskentelemällä satamissa ennen ensimmäistä pestiä laivaan. Varsinainen laivatyö aloitettiin jungmannina, jolloin vaihtoehtoina olivat sopeutuminen hierarkiseen yhteisöön tai palaaminen kotiseudulle. Moni ensi reissun pojista valitsi elämäntyökseen merillä olon ja yleni työkokemuksen karttuessa puosuksi, konemestariksi tai kapteeniksi.

Tutkimukseen osallistuneet merimiehet olivat lähtöisin pieniltä sisämaan paikkakunnilta pienviljelijä- tai työläisperheistä, joissa oli useita lapsia ja elanto niukkaa. Vain muutamilla ammatinvalintaan vaikuttivat suvun pitkät merimiesperinteet. Merille lähdettiinkin ei seikkailujen toivossa vaan rahan vuoksi. Tavallista oli lähettää osa palkasta kotiin vanhemmille helpottamaan perheen taloudellista tilannetta.

Merityö muuttui radikaalisti 1970-luvun kuluessa. Käsivoimin tehdystä työstä siirryttiin entistä enemmän teknisten apuvälineiden käyttöön, ja vanhat merimiestavat, kuten merimiesslangi, väistyivät. Merimiesten määrän vähentyessä hierarkia keveni, ruokailutilat yhdistyivät, ja kapteenia saattoi puhutella suoraan ilman välikäsiä. Teknologia vaikutti myös koulutusvaatimuksiin ja opinnot aloitettiin suoraan perusopintojen jälkeen. Yhä useammalla oli tavoitteena päällystötaso. Aiemmin koulutukseen hakeuduttiin vasta vanhemmalla iällä pitkän työkokemuksen jälkeen. Työkokemuksen vähyys olikin yksi kritiikkiä aiheuttanut keskustelunaihe haastattelutilanteissa. Nuoret puolustivat hyvää yleissivistystä, kielitaitoa ja teknistä osaamista, kuten tietokoneiden käyttöä. Vanhemmat toivoivat enemmän käytännön osaamista.

Ajanjaksoon sijoittuu sekä konttivallankumous että roll on - roll off (ro ro -alus) laivastojen käyttöönotto lastinkuljetuksessa. Innovaatioiden myötä satamissa oli panostettava infrastruktuurin modernisoimiseen ja uusien alusten hankintaan. Lastinkäsittelyajat lyhenivät entisten viikkojen sijasta muutamiksi tunneiksi, samalla työhön tuli mukaan hektisyys ja stressi aikataulujen kireyden vuoksi.

1930-luvun merimiehillä ei ollut vielä teknisiä apuvälineitä, vaan työ tehtiin käsivoimin. Kuva: Kansan Arkisto.

Siirtyminen 1:1 vuorottelusysteemiin mahdollisti monelle merimiehelle perheen perustamisen, vakituisen asuinpaikan ja säännölliset kuukausitulot. Ennen miehistöön kuuluvat olivat pysytelleet poikamiehinä lukuun ottamatta satunnaisia heiloja (laivatytöt) satamissa. Laivatytöt olivat vielä 1970-luvulle tultaessa verraten yleisiä; Suomessa tytöt matkustivat laivan mukana satamasta toiseen viettäen aikaa saman merimiehen kanssa. Satamaan jäätyä vaihtui sekä mies että laiva. Maksuksi palveluksistaan tytöt saivat nylonsukkia, kahvia ja vaatteita. Erona Euroopan prostituutioon Suomessa syntyi naisten ja merimiesten välille kiintymyssuhteita, jotka johtivat joissain tapauksissa avioliittoon. Suurin osa suomalaistytöistä toimi alalla alle viisi vuotta. Euroopan bordelleista tarjotut palvelut olivat maksullisia ja aikaan sidottuja, tunnesiteitä ei näin päässyt syntymään.

Tämän päivän suomalaisen merimiehen vahvuuksina ovat luotettavuus ja tunnollisuus työtehtävien hoidossa sekä hyvä kielitaito. Lisäksi heiltä löytyy erityisosaamista, kuten työskentely jääolosuhteissa. Globaalistuminen onkin lisännyt suomalaisten merimiesten, etenkin päällystön, kysyntää ulkomaisten varustamojen keskuudessa. Suomalaisen rivimerimiehen tulevaisuus sen sijaan on avoin: onko suomalaisella merimiehellä tulevaisuutta Suomen lipun alla? Menneiden höyrylaivojen aikakaudella työ oli elämäntapa, joka muuttui 1970-luvun kuluessa rutiininomaiseksi suorittamiseksi.

Kaija Nurmio

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Merimiehen blues. Merimieselämän muutokset 1950-luvun lopulta vuoteen 2004”. Turun yliopisto, kansatieteen laitos, 2005.