Taistelu siveellisyyden puolesta? Voikkaan lakko 1904–1905

Pro- gradu -tutkimukseni kohteena on ns. Voikkaan lakko vuosina 1904–1905, joka käytiin vuorineuvos Rudolf Elvingin johtaman Kymiyhtiön kolmella paperitehtaalla Kuusankosken ja Voikkaan alueella. Aluksi Voikkaan tehtaalla tavanomaisena näyttäytynyt työtaistelu sai pian moraalisen aspektin, kun työläiset syyttivät tehtaan saksalaista salimestaria Eugen Schmitzia naisten seksuaalisesta lähentelystä ja lopulta jopa raiskauksista. Pian lakkoon tuli tukea myös Kymin ja Kuusankosken tehtailta. Tutkimus selvittää vuoden kestäneen lakon tarkan etenemisen kronologisessa järjestyksessä, sen vaikutuksia sekä etsii vastausta mieltä kuohuttaneisiin siveettömyyssyytöksiin.

Päälähteenä tutkimuksessa käytetään kolmen tehtaan työväenyhdistysten sekä yhtiön johdon pöytäkirjoja. Lisäksi lähteenä on myös ammattientarkastajien lakon kulusta antama selvitys teollisuushallinnolle liitteineen sekä lakon aikana siihen liittyen tuomittujen työläisten oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Lisävalaistusta tapahtumiin antavat myös Suomen työväenpuolueen puoluehallinnon pöytäkirjat sekä kirjeenvaihto yhdistysten ja puoluehallinnon välillä. Samoin lähteenä on käytetty myös lakon aikaista työläisten äänikanavaa, Työmies -lehteä.

Tutkimuksessa selvisi, että lakon aikana esille tulleet raiskaussyytökset olivat liioiteltuja. Niitä ei tapahtunut. Lievempää seksuaalista häirintää niin puhein kuin teoinkin oli kuitenkin esiintynyt. Siveellisyyskysymystä lakkolaiset, etupäässä lakkoa johtaneet työväenyhdistysten johtomiehet, sen sijaan käyttivät lyömäaseena haastaessaan yhtiön johdon valtakamppailuun taistelussa yhdistymisvapauden ja päätäntävallankin suhteen. Osasyynä mielenilmausten alkamiseen voidaan pitää Voikkaan tehdaskylän alkeellisia oloja sekä epäoikeudenmukaiseksi koettua kohtelua ja epämieluisia työaikoja. Samoin palkat olivat pudonneet aiemmasta. Siveellisyysrikossyytökset nousivat esille vasta levottomuuksien alettua, erityisesti miesten toimesta. Siveellisyyskysymys toikin lakolle huomattavasti julkisuutta ja tukijoita, olihan se erityisesti tuona aikana tunteita herättävä aihe.

Alkuinnostuksen jälkeen lakkolaisten rivit alkoivat kuitenkin repeillä tehtaan ottaessa kovan linjan lakkolaisten suhteen. Myöskään Suomen työväenpuolueen (tuohon aikaan jo Suomen sosiaalidemokraattinen puolue) puoluehallinnolta ei lakkolaisille tarjottu suurempaa tukea. Se katsoi lakon olevan huonosti järjestetty ja osoittavan, että maahamme tarvittiin ammatillinen keskusjärjestö vastaavia tapauksia hoitamaan. Puoluehallinnon tehtävänä oli toimia poliittisella tasolla. Lakkojen (laki ei edes tuntenut tuohon aikaan laillista lakkoa, vaan ainoastaan 14 päivän irtisanomisajan) sovittelu oli tuohon aikaan myös vielä lapsen kengissä puolueettoman sovittelijan viran puuttuessa, joten lakko jatkui nimellisesti vuoden, vaikkakin jo parin kuukauden jälkeen lakkolaiset joutuivat toteamaan taistelun menetetyksi.

Lauri Strengell

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Taistelu siveellisyyden puolesta? Voikkaan lakko 1904–1905. Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta, historian laitos, 2005.