Mikko Metsämäki, Petteri Nisula: Aktivistit. Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina. Edita, Helsinki 2006. 363 s.

Aktivismin lyhyt historia

Aktivismi herättää suuria tunteita. Keväällä 2006 Helsingin kaupunginvaltuustossa käytiin kiivas keskustelu, voidaanko Pasilassa Rauhanaseman vieressä oleva puisto nimetä Suomen ensimmäisen aseistakieltäytyjän Arndt Pekurisen mukaan. Valtuuston oikeistosiipi piti ajatusta häpeällisenä.

Samaan aikaan kuitenkin Helsingin Kulosaaressa on Eugen Schaumanin mukaan nimetty puisto. Kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaaja olisi kai tämän päivän tilanteessa terroristi, mutta häntä pidettiin valtuustossa lähinnä kunnian miehenä.

Sekä Pekurinen että Schauman ovat hahmoja, jotka mainitaan pitkässä listassa eri vuosikymmenien suomalaisia aktivisteja Mikko Metsämäen ja Petteri Nisulan kirjassa Aktivistit – Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina (Kleo 2006). Molempien nimien esiintyminen listalla kuvaa sitä, miten aktivisti-sanan merkitys on vaihdellut. Tänä päivänä se yhdistyy ennen muuta vasemmistolaiseen nuorisoon, mutta ensimmäiset suomalaiset aktivistit kuuluivat pikemminkin oikeiston leiriin.

Tämä on Metsämäen ja Nisulan kirjan punainen lanka. Itselleni tuntuu kovin vieraalta yhdistää sana aktivismi esimerkiksi äärioikeistoon, mutta kirjoittajat ovat halunneet varata termin yleisesti kansalaistoimijoille taustasta tai aatteesta riippumatta. He yhdistävät sanan poliittiseen kansalaistoimintaan antamatta termille arvolatausta.

Aktivistit on varsin kattava kuvaus siitä, minkälaisia poliittisia virtauksia ja liikkeitä on reilun sadan viime vuoden aikana ollut Suomessa. Ajatuksena on selvästi ollut osoittaa, että sekä vasemmisto että oikeisto ovat eri aikoina olleet aktivismin kärjessä. Kirjan kautta välittyy myös tietty aaltoliike, joka eri suuntausten voiman välillä on nähty.

Syvyyttä kuvauksiin eri aatesuuntauksista ja kansalaistoiminnan muodoista on pyritty tuomaan keskeisten aktivistien henkilöhistorioiden kautta. Laajuudestaan johtuen kirja jää kuitenkin hivenen pintaraapaisuksi, kovaa vauhtia edetään vuosikymmeneltä toiselle. Teosta voisi pitää aktivismin lyhyenä historiana pikemminkin kuin syvälle menevänä analyysina aktivismista.

Olisi ollut kuitenkin lukijan kannalta ehkäpä mielenkiintoisempaa, jos kirjassa olisi tarkemmin pysähdytty joihinkin yksittäisiin merkittävimpiin liikkeisiin ja niissä toimineisiin aktivisteihin. Aktivistit-kirjan rinnalle tarvittaisiinkin toista opusta, jossa arvioidaan tämän päivän aktivismia suhteessa aikaisempaan, analyysia siitä mistä tämän päivän toimintatavat ja teemat ovat nousseet. Osittain tähän päästään Aktivistit-kirjassa kuvaamalla sukupolvien yli kantavaa aktivismia.

Kun vappumielenosoituksissa ovat palaneet kokot ja kivet lennelleet, ei kirja olisi voinut osua kuumempaan keskustelun paikkaan. Aktivisteja vastaan on nyt helppo hyökätä ja lietsoa paniikkia. Toivottavasti vastikään julkaistu kirja antaa vähän perspektiiviä suomalaisesta aktivismista myös kiihkeimmille oikeistolaisille. Selitystä tai syitä tämän päivän liikehdintään sen sijaan kirjasta on turha hakea.

Paavo Arhinmäki