Jukka Renkama: Ideology and Challenges of Political Liberalisation in the USSR, 1957-1961. Otto Kuusinen’s “Reform Platform”, the State Concept, and the Path to the 3rd CPSU Programme. SKS, Helsinki 2006. 396 s.

Kuusinen uudistajana

Otto Ville Kuusisen maine merkittävänä kansainvälisenä ja neuvostoliittolaisena poliitikkona perustui hänen toimintaansa Kommunistisen internationaalin sihteerinä vuosina 1921-1939 ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdon jäsenenä 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa. Jukka Renkama on väitöskirjassaan tutkinut jälkimmäistä vaihetta, jonka aikana Kuusinen pyrki liberalisoimaan Nkp:n aatteellisia lähtökohtia. Kuusiselle oli selvää, että kommunistien tulisi valtaan päästyään turvautua proletariaatin diktatuuriin, mutta hän ei halunnut enää sanoa, että Neuvostoliitossa vallitsi proletariaatin diktatuuri. Kuusista ohjasi toisaalta halu osoittaa sosialismin laajaa kannatusta Neuvostoliitossa, toisaalta pelko väkivaltaisen menneisyyden toistumisesta.

Renkaman kirja on erinomainen aatehistoriallinen tutkimus, jossa pääosiltaan esitellään ja vertaillaan erilaisia käsityksiä. Tekijä onnistuu vertailussa, mutta vertailun olisi voinut tehdä sen mukaan, millaisessa tilanteessa tekstit oli kirjoitettu - oli eri asia puhua valtiosta ja sen luonteesta, kun valtaa tavoiteltiin tai kun sitä pidettiin hallussa.

Renkama suhteuttaa Kuusisen ajattelua tarkastelemalla Unkarissa, Jugoslaviassa ja Kiinassa laadittuja ohjelmallisia kirjoituksia. Niiden avulla paljastuu myös kommunistisen liikkeen kansainvälisyys. Kansainvälisyyden tarkastelu jää kuitenkin puolitiehen, sillä Renkama ei kysy, olisivatko lännen kommunistipuolueet asettaneet Nkp:lle jonkinlaisia haasteita erityisesti Unkarin tapahtumien jälkeen vuonna 1956.

Renkama uskaltaa tarkastella henkilöiden ajatusten sisäisiä ristiriitaisuuksia. Kuusinen esimerkiksi puhui itsehallinnon kehittämisestä, mutta tarrautui voimakkaasti kommunistisen puolueen itseoikeutettuun johtoasemaan. Ristiriitaisuuksien erittely on kirjan mainiota antia. Renkama pohtii ansiokkaasti myös ideologi- ja taktikko-Kuusisen suhdetta. Ajoittain käytännön politiikan asiat kuitenkin unohtuvat - Renkama ei esimerkiksi kysy, miten unkarilaisen Imre Nagyn teloittaminen vaikutti Kuusiseen.

Tutkimuksessa jäävät myös tekemättä kysymykset Kuusisen menneisyyden merkityksestä. Paikoin Renkama tekee Kuusisesta bolshevikin, paikoin korostaa hänen erilaisuuttaan Nkp:n johdossa. Kuusisen varhaishistoria on ohitettu kirjassa suurpiirteisesti. Siitä ei ole kattavia esityksiä, mutta näkyisikö asenteessa myös valtio-oppineen pienoinen epäluottamus historioitsijoiden tutkimuksiin?

Renkaman kirja haastaa kyyniset tulkinnat ideologian asemasta ja merkityksestä Neuvostoliitossa. Samalla se oikaisee muistelmien antamia kuvauksia Kuusisesta ja Nkp:n ohjelmatyöstä. Toivottavasti myös läntiset Neuvostoliiton ja kommunismin tutkijat tutustuvat Renkaman kirjaan, nähdäkseen ettei Kuusinen ollut yhtä harmaa byrokraatti kuin monet venäläiset.

Tauno Saarela