Erkki Vasara: Virtaa luoden, ajan virtaa ohjaten. Sähkö­työntekijäin ammatillinen järjestäytyminen vuoteen 1955 eli Tie Sähköliiton perustamiseen. Sähköalojen ammattiliitto, Tampere 2005. 300 s.

Virtaa ja jännitteitä ammattiyhdistys­-toiminnassa

Miltä pohjin työntekijät määrittelevät yhteisen etunsa? Sähkötyöntekijöiden ammattiyhdistystoiminta tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman tähän teemaan. Dosentti Erkki Vasaran laatima Sähköliiton historian ensimmäinen osa valaisee ongelmakenttää monipuolisesti.

Kun järjestäytyminen perustuu ammattiin ja sen mukaiseen asemaan työmarkkinoilla ja työorganisaatiossa, on tapana puhua ammatti(ryhmä)liitosta. Teollisuusliittoperiaatteen mukaan taas järjestäytymisen perusteena on yhteinen työpaikka ja teollisuudenala. Yhteisen työnantajan mukaisesta järjestäytymisestä tarjoavat esimerkkejä julkisen sektorin ammattiliitot. On ollut myös sekatyöläisten laaja-alaisia liittoja, ja joskus sukupuoli on ollut aivan julkilausuttuna järjestäytymisperusteena. Tanskassa toimi naistyöntekijäin ammattiliitto, kunnes se vuoden 2005 alussa sulautui yhteen sekatyömiesten yleisjärjestönä aloittaneen liiton kanssa.

Sähkömiehet sopivat ammattiperusteisen järjestäytymisen kuvaan sikäli, että räätäleiden, suutareiden ja kirvesmiesten tavoin hekin olivat miehiä – tämän seikan merkityksen ammattiyhdistystoiminnalle Vasara tosin jättää vähälle huomiolle. Sähkömiesten työ oli modernia, työskentelivätpä he sitten sähköasennusliikkeissä, sähkö- ja puhelinlaitoksissa, voimalaitoksissa, rakennuksilla tai eri teollisuudenalojen tehtaissa. Heillä ammattiperusteinen järjestäytyminen ei kuitenkaan jäänyt ammattiyhdistyshistorian varhaisvaiheeksi, vaan se vakiintui aikana, jolloin niin ammattiyhdistysjohtajat kuin työnantajatkin vannoivat teollisuusliittoperiaatteen nimiin.

Sähkömonttöörit perustivat vuoden 1905 suurlakon jälkeen oman ammattiliiton, Suomen Sähkötyöntekijäin Liiton. Ammattiryhmäliitto sulautui kuitenkin Suomen Metallityöntekijäin Liittoon. Sähkömonttöörien ammattiliitto ehti toimia vain kaksi vuotta. Paikallistasolla sähkömiesten oma ammattiyhdistystoiminta jatkui. Paikallisia työehtosopimuksia saavutettiin vaikka työnantajat vastustivat sopimuksia toiseen maailmansotaan saakka. Vuonna 1955 perustettiin Suomen Sähköalan Työntekijäin liitto. Ratkaisu kuvasti SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen sisäisiä jännitteitä. Ristiriidat juontuivat yleisten palkkatyöläisetujen ja eri työntekijäryhmien etujen suhteista, työmarkkinavoiman vaihteluista sekä aloittaisten ja paikallisten toimintamallien ja identiteettien eroista.

Vasaran liittohistorian ensimmäinen osa kuvaa alaotsikon mukaan ”tietä Sähköliiton perustamiseen”. Kirja ulottuu liiton perustamisen jälkeiseen vaiheeseen, jossa uusi liitto pyrki tuloksetta SAK:hon. Tarkastelusta ilmenee, miten niin SAK:n edustajat kuin uuden liiton johtajat koettivat osoittaa tukevansa teollisuusliittoperiaatetta. Vasara selvittää miten liitto- ja sopimusrajojen määrittelyyn kietoutuivat sosiaalidemokraattien ja kommunistien valtakamppailut sekä sosiaalidemokratian sisäiset ristiriidat, jotka olivat kärjistymässä hajaannukseksi. Kertomus vaatii jatkon, ja se on luvassa vuonna 2007.

Pauli Kettunen