Äänioikeus 100 vuotta -juhlanäyttely

Sosialidemokraattiset naiset toteuttaa yhteistyössä Työväen Arkiston kanssa näyttelyn suomalaisen äänioikeuden 100 -vuotisesta historiasta. Suomi oli siirtyessään yksikamariseen kansanedustuslaitokseen sekä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen vuonna 1906 ensimmäinen maa Euroopassa, joka myönsi äänioikeuden naisille.

Näyttely peilaa nimenomaan sitä, mitä muutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa on sadassa vuodessa tapahtunut ja mitä tavoitteita erityisesti sosiaalipoliittisella rintamalla on naisten vahvan panoksen ansiosta saavutettu. Näyttely valmistuu elokuun alkupäiviksi ja sen käsikirjoituksen on laatinut Ulpu Iivari. Näyttely toteutetaan ns. kiertonäyttelyksi, eli sitä on helppo tilata, liikuttaa ja kierrättää erilaisissa tilaisuuksissa.