Lehtikuvat - arjen dokumentit

”Monet kuvittelevat, että työväenliikkeen lehdissä ei kuvattu muuta kuin ‘suuria aatteellisia juhlia’ tai työväenliikkeen julkkiksia. Näin ei suinkaan ollut. Kuvauksen keskipisteessä olivat tavalliset ihmiset ja heidän ongelmansa.” (Martti Lintunen)

Kansan Arkistossa on saatu päätökseen muutaman tärkeän lehtikuvakokoelman järjestäminen. Otoksia näistä on viety arkiston omaan sekä KARK-tietokantaan. Ulkopuolisen projektirahoituksen mahdollistaneen työn tavoitteena oli käytettävyyden parantaminen sekä vanhemman ja tuhoutumassa olevan materiaalin digitoiminen. 


Helsingin Leipurityöntekijäin ammattiyhdistyksen ryhmäkuva on harvoja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton 1920-luvun kuvia. Kuva: Kansan Arkisto.


Ongelmana ovat 1970-luvun kuvat. Tuolloin lehtikuvien valmistuksen tuli olla nopeaa, kuvien kehitysaine huuhdeltiin vain huonosti. Tämä näkyy nyt kuvien huonokuntoisuutena: pinta hilseilee pois ja kuvainformaatio katoaa. Ainoa pelastuskeino on skannaus, mutta työ on hidasta, materiaalia paljon ja lisähenkilökunnan palkkaaminen tarpeen.

Savossa ilmestyneen Kansan Sanan kuvissa kiinniteongelmaa on 1960-luvulla. Vuosilta 1962 – 93 kokoelmassa on 40 000 kuvaa. Alkuvuosien kuvat skannattiin kattavasti, jotta pelastettaisiin mahdollisimman monta kuvaa.

Hämeen Yhteistyön kuvista digitoitiin usein kysyttyjä työkuvia. Valtaosa HY:n kuvista alkaa 1970-luvulta, mukana on kuvia mm. kenkä- ja tekstiilitehtailta, metalliteollisuudesta sekä vaneri-, paperi- ja kartonkialalta.

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kuvat (n. 24 000 kpl) siirrettiin Kansan Arkistoon. Kuvia on 1950-luvulta alkaen, ja ne ovat osin ilmestyneet Elintae-lehdessä. Kokoelma kuvaa kattavasti ammattiliiton toimintaa: kuvia on niin kokouksista ja työtaisteluista kuin työpaikoilta ja kesäpäiviltä.

Kuvakokoelmat ovat kuvatietoa tarvitsevien käytössä!

Pia Pursiainen