3
PÄÄKIRJOITUS
Työväentutkimus perinteet
velvoittavat, tulevaisuus haastaa
Kevään 2007 eduskuntavaalien tulos oli monella tavalla yllättävä ja lisäksi varsin histo-
riallinen. Merkittävintä oli kahden suuren porvaripuolueen huikea yhteismenestys kes-
kusta ja kokoomus saivat eduskuntaan kahdestaankin enemmistön, 101 paikkaa. Päälle
tulevat lisäksi muiden porvariryhmien 38 paikkaa. Punamultahallitusta neljä vuotta joh-
taneen Matti Vanhasen vetämä keskusta menetti neljä paikkaa, mutta säilyi silti Arkadian-
mäen suurimpana ryhmänä vain yhden paikan erolla ennen murskavoiton ja 50 paikkaa
saanutta kokoomusta, joka saa kiittää voitostaan ennen muuta niitä, jotka turvautuivat
puolueeseen omana vaihtoehtonaan sen ajettua vaalikampanjassaan muun muassa tasa-
arvotupoa ja huikeita palkankorotuksia vähävaraisille toimihenkilöille, ennen muuta sai-
raanhoitajille. Poliittinen vasemmisto sai näissä vaaleissa ensi kertaa alle kolmanneksen
eduskunnan paikoista, yhteensä vain 61 edustajaa, ja hallituskamarissa punamulta vaih-
tui porvarikokoonpanoon. Työväenpuolueille vaalitulos ja sen myötä muodostetun hal-
lituksen politiikka merkitsevät syvällisen pohdiskelun ja määrätietoisen eduskunta-
politiikan paikkaa. Nyttemmin on nähty, ettei lennokkaasti annettujen vaalilupausten
pitäminen olekaan vaalivoittajalle niin helppoa tai miellyttävää. Ainekset vuoden 2011
vaalien muodostumiselle erittäin kiintoisiksi ovat alkaneet muodostua.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä työväenliikkeellä on muutoinkin kiintoisat
ajat elettävänään. Siinä missä poliittinen työväenliike ponnistelee kannattajiensa etujen
puolesta eduskunnassa ja valtuustoissa, ammatillinen työväenliike joutuu elämään
rakennemuutoksensa kourissa sekä alati jatkuvan työmarkkinaelämän pelisääntöjä kos-
kevan keskustelun ja muutosprosessin paineissa. Liittofuusiot tulevat eittämättä jatku-
maan, ja tulopoliittisten kokonaisratkaisujen tulevaisuus on kuka ties jo pian katkolla,
minkä lisäksi paineet myös paikallisten sopimusratkaisujen suuntaan kasvavat. Ay-kent-
tä ja työmarkkinaelämä elävät muutosten aikaa.
Kaikki edellä kuvattu on vuoden 2007 todellisuutta vuoden, jolloin tuli kuluneeksi
vuosisata ensimmäisistä eduskuntavaaleista ja ensimmäisen valtakunnallisen ammatti-
liittokeskusjärjestön, SAK:n alkuperäisen edeltäjän, perustamisesta. Sadan vuoden kehi-
tys on ollut niin poliittisen kuin ammatillisenkin työväenliikkeen kannalta yhtä moni-
naista kuin dramaattistakin. Vuosisadan kuluessa ammatillinen liike on liittoineen tais-
Pääkirjoitus