13
AMMATTIYHDISTYSLIIKE
napanuoraansa Neuvostoliiton kommunisti-
seen puolueeseen vuonna 1966.
Tutkittuna aikana Metallin jäsenkunta ke-
hittyi huonosti koulutetusta hyvän peruskou-
lutuksen saaneeksi, työmarkkinoille itse kou-
luttautuvaksi joukoksi, joka lukumääräisesti
nelinkertaistui. Naisten osuus kasvoi viiden-
nekseen ja ylikin. Teknologisen elementin
osuus teollisuudessa kasvoi ja sen myötä myös
toimihenkilöiden työpanos. Työntekijöiden
elämän olosuhteet rakentuivat yhä suuremmal-
le sosiaalisen turvallisuuden tasolle.
Suomen kommunistisen liikkeen voima ei
riittänyt SAK:n haltuunottoon, kun vyörytys
tyrehtyi Metalliliitossa sosialidemokraattien
monin keinoin käymään sitkeään vastarintaan.
Kysymys oli yhtaikaisesta poliittisesta kam-
panjoinnista ja kannatuspohjan säilyttämises-
tä. Neuvostoliiton vahva vaikutus rajasi Suo-
men ulkopolitiikkaa, pystyi manipuloimaan
poliittista eliittiä ja julkista keskustelua, mutta
sille ei koittanut tilaisuutta vaikuttaa klassisella
tavalla työväestön laajamittaisen liikehdinnän
kautta. Kekkosen kauden kansanrintamahalli-
tuksiin alun perin liittyneet poliittiset uhkaku-
vat haalenivat, ja sisäpoliittinen tie kohti kan-
sandemokratian suomalaista versiota kävi ka-
peaksi ja kiviseksi. Alun perin vallankumouk-
selliseksi tarkoitettu kansanrintamataktiikka
levennettiin väyläksi hyvinvointiyhteiskun-
taan.
Jarkko S. Tuusvuori
Kulttuurilehti 17712007
Suomalaisten kulttuurilehtien
suurkatselmus kronikoi sadat aviisit
Porthanin ajoista nykypäivään ja
paneutuu niistä tärkeimpiin.
43
Työteliäs ja uskollinen
Naiset piikoina ja palvelijoina
keskiajalta nykypäivään
Toimittaneet
Marjatta Rahikainen
Kirsi Vainio-Korhonen
Teos nostaa piiat ja heidän työnsä
ensi kerran historian valokeilaan.
28
Elvira Willman
Lyyli, Kellarikerroksessa, Juopa
Työväenkirjailija Elvira Willmanin
(18751925) kolme kiitettyä näytelmää
haastavat miettimään naisen asemaa
varhaisen työväenkirjallisuuden
kentällä.
10,50
Suomen kansallisbiografi a 1-10
Toimituskunnan puheenjohtaja
Matti Klinge
Lokakuussa valmistuvan suurteoksen
artikkelit muodostavat koko kansakunnan
rehellisen ryhmämuotokuvan valoineen
ja varjoineen.
www.kansallisbiografi a.fi
Teos myydään ainoastaan sarjana,
891
SKS:n Kirjatalo
Mariankatu 3, 00170 Helsinki
p. 0201 131 222
kirjamyynti@fi nlit.fi
Verkkokirjakauppa www.fi nlit.fi /kirjat