nakin periaatteessa paremmat mahdollisuudet
laaja-alaiseen työsuojelutoimintaan, mutta
kokokaan ei selitä kaikkea. Ennen muuta kyse
on henkilöistä, jotka vastaavat yrityksissä työ-
suojelusta, ja heidän halustaan tai halutto-
muudestaan panostaa työsuojeluun. Edelleen
on myös isoja yrityksiä, joissa ei tehdä riittä-
västi töitä työntekijäin turvallisen työympäris-
tön puolesta. Kuitenkin on havaittavissa, mil-
lä suunnalla on eniten ongelmia. Huomion
kohteena ovat tällöin, Eero Maanojan sanoin,
"pienet sähköasennusliikkeet, pienet urakoit-
sijat, jotka pääsääntöisesti ovat yhteisellä työ-
paikalla jonkun isomman työnantajan renkeinä
ja pahimmassa tapauksessa saavat aliurakoita
joltakin toiselta sähköurakointiliikkeeltä". Täs-
sä asetelmassa ovat mahdollisuudet panostaa
työsuojeluun erittäin heikot.
sin suotuisalla kannalla, esiintyy monissa yri-
Työsuojelua pidetään monessa yrityksessä
kustannustekijänä, tekijänä, joka aiheuttaa yli-
määräisiä kuluja, vaikka hyvin hoidettu työ-
suojelu voi jopa säästää yrityksen kustannuk-
sia. Pitkälti kyse on kuitenkin monien työnan-
tajain välinpitämättömyydestä, jonka
murtamiseksi työsuojeluvaltuutettujen täytyy
aktiivisesti ajaa asiaansa, kuten Eero Maanoja
muistuttaa todetun, "myydä työsuojelu työn-
antajille", ja jopa hoitaa työnantajalle kuulu-
via toimia työsuojelukysymysten hoitamisek-
si. Kuten Pauli Kettunen on todennut: "Työ-
suojeluihmiset ovat osoittaneet yhä uusia työ-
elämän puolia työsuojelullisiksi ongelmiksi ja
todistaneet nämä myös tuotannon funktionaa-
lisiksi ongelmiksi. Näin on koetettu [...] va-
kuuttaa työnantajat siitä, 'ettei työsuojelu ole
ahdasta työntekijöiden edunvalvontaa'." Työ-
suojelun kannalta hankalin Sähköliiton pää-
sopimusaloista on edelleen asennuspuoli, talo-
tekniikka, sekä sähkönjakelu, jossa tehdään
Vantaan Fazerilassa vuonna 1987. Kuva: Sähköliitto.