mukseen on joko hyvin ohut tai olematon. Työ-
väentutkimuksen ajankohtaisimmat haasteet
ovat ehkä siellä, mistä niitä ei osata edes hakea.
dettävissä ja tunnistettavissa. Yksi näistä alu-
eista löytyy etnisyyden ja vähemmistöjen his-
toriasta. Kun ruotsalainen ja norjalainen työ-
väentutkimus on tarkastellut maahanmuuttoa
ja siirtolaisuutta nimenomaan työn ja työvä-
estön historiana, Suomessa vedettiin pitkään
rinnakkain kahta erillistä tutkimustraditiota,
joista toinen koski työväenhistoriaa ja toinen
siirtolaisuushistoriaa. Siirtolaisuuden historia
käsittelee mitä suurimmassa määrin työvoiman
globaalia liikkuvuutta, mutta työväenhistoriak-
si ymmärretty tutkimus keskittyi pitkälti yh-
täältä työväenliikkeen ja toisaalta kotimaisten
työväenyhteisöjen historiaan. Tästä kaksinai-
osoittaa esimerkiksi Hanna Snellmanin muu-
taman vuoden takainen tutkimus ruotsinsuo-
malaisista.
kupuolivähemmistöjen osalta. Jukka Lehtonen
ja Kati Mustola avasivat tärkeän keskustelun
nostaessaan esiin, miten monin tavoin työelä-
mä voi osoittautua ongelmalliseksi ennen kaik-
kea sukupuolivähemmistöille. Jos Maijan an-
sioluettelon alkupäästä löytyykin Matin työ-
ura, Maija voi kiusallisilta kysymyksiltä vält-
tyäkseen jättää osan meriiteistään kirjaamatta.
Työelämän näkyvät ja näkymättömät rajan-
vedot sulkevat eri ryhmiä sisään ja ulos tavoin,
joita työväentutkimuksen olisi syytä tehdä nä-
kyviksi.
tutkimus
sotatraumasta
toisen
maailmansodan
jälkeen tarttuu
historian kipu-
pisteisiin.
Sotainvalidit
marssivat
Helsingissä
4.6.1955.
Kuva: Yrjö
Lintunen.
Kansan Arkisto.