urhea tytär
teloitettiin Viipurissa toukokuussa vuonna
1918. Sisällissodan aikana Hjulgrén oli toimi-
nut punakaartin Lappeenrannan rykmentin esi-
kunnan jäsenenä. Hjulgrénin teloituksesta ker-
tova tarina ilmestyi pian sodan jälkeen työ-
väenlehdissä. Sen mukaan Hjulgrén oli astu-
nut esiin teloitusrivistä ja pitänyt puheen, jossa
hän lohdutti tovereitaan ja uskoi työväenluo-
kan parempaan tulevaisuuteen. Gradussani olen
selvittänyt, miksi tarinaa on eri aikoina kerrot-
tu ja mitä sen kautta on pyritty ilmaisemaan.
taan sodasta. Hävinnyt osapuoli saattoi käsi-
tellä tapahtumia suullisen kertomaperinteen li-
säksi työväenlehdissä, muistojulkaisuissa ja
kaunokirjallisissa teoksissa. Teksteissä toistu-
va aihe oli sankaruus, jota usein määritteli
marttyyrikuolema. Sankaruus ja marttyyrius
ovat teksteissä myös poliittisia käsitteitä, joi-
den avulla vahvistetaan kollektiivista identi-
teettiä ja historiakuvaa.
dissä, muistojulkaisuissa ja kansandemokraat-
tisissa työläisnaisliikkeen historiikeissa. Teloi-
tuskertomuksen ilmestyessä oli uhrien muis-
taminen ja trauman purkaminen tärkeää. Toi-
sen maailmansodan jälkeen tarina oli tietoista
historiapolitiikkaa. Kansandemokraatit liittivät
Hjulgrénin tapauksen osaksi omaa historiaan-
sa ja rakensivat hänestä kuvaa myyttisenä hah-
fian aviomiehen Anton Hjulgrenin muistelman
mukaan "Sofian puhe teki teloittajaan niin ma-
sentavan vaikutuksen, että teloittajalta hävisi
ampumisen halu ainiaaksi". Kuva: Työväen
Arkisto.
muksessa marttyyrimessiaaninen hahmo, jol-
la oli esikuvansa kansainvälisessä työväenliik-
keen ikonografiassa. Kertomuksen avulla kä-
siteltiin myös eettis-oikeudellisia kysymyksiä,
kuten kuka oli sodan moraalinen voittaja.
luokan urhea tytär", Kertomus Sofia Hjulgrénin
teloituksesta työväen julkisuudessa 19191960. Hel-
singin yliopisto, yhteiskuntahistorian laitos, poliitti-
nen historia 2006.