69
GRADUESITTELYT
SKP:n Tampereen
piirijärjestö puolueen
hajaannuksessa
Pro gradu -tutkielmassani tutkin SKP:n 1960-
luvun hajaannusta puolueen Tampereen piiri-
järjestön näkökulmasta. Vuoden 1965 lehdistö-
keskustelu nosti esiin asioita, jotka käynnisti-
vät piirin sisäisen jakaantumisen. Syntyi säi-
lyttäjien ja uudistajien ryhmät, joiden asiaky-
symyksiin perustuneet erimielisyydet muuttui-
vat 1960-luvun lopulla valtataisteluksi. Erilai-
sen sukupolvikokemusmaailman omanneet
teollisuustyöpaikkojen säilyttäjät nojasivat
vanhaan, kun taas Hämeen Yhteistyö -lehden
toimittajista ja alueen rakennustyöläisistä koos-
tuneet uudistajat halusivat SKP:n muuttuvan
yhteiskunnallisessa murroksessa.
Sisäisestä hajaannuksesta huolimatta piiri-
järjestö pysyi pitkään SKP:n osapuolijaon ul-
kopuolella. Piirille muodostui NKP:n ohjaa-
mana hajaantuneen SKP:n eheyttäjän rooli,
jonka avulla solmittiin vuonna 1970 SKP:n
enemmistön ja vähemmistön välinen osapuoli-
sopimus. Taistolaisten myötä piirin sisäinen ja-
kaantuminen syveni ja sen eheytystoiminta
päättyi vuoden 1971 Hämeen Yhteistyön lak-
koon.
Vesa Vartiainen
Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Haala-
rimiehet ja valkokaulustyöläiset. SKP:n Tampereen
piirijärjestö paikallisena toimijana puolueen valta-
kunnallisessa hajaannuksessa 19641971. Tampe-
reen yliopisto, historiatieteen laitos, Suomen histo-
ria, 2006.
Piirisihteeri Esko Malmberg oli Tampereen piirijärjestön keskeisiä säilyttäjiä. Takana oikealla
SKP:n vähemmistöjohtaja Taisto Sinisalo. Kuva: Tiedonantaja. Kansan Arkisto.