kunnan synty II. Hajaannuksesta
tulopolitiikkaan. Suomen Am-
mattiyhdistysten keskusliitto
19561969. Otava, Helsinki
2005. 525 s.
mittavien monografioidensa sar-
jaa SAK:n historian toisella osalla,
joka kattaa vuoden 1956 yleisla-
kon jälkeiset viisitoista vuotta.
Noihin vuosiin ajoittuu Berghol-
min mukaan kolme kiintoisaa
paradoksia. Ensinnäkin SAK:n pit-
kään vaatimat suuret reformit so-
siaalipoliittisessa lainsäädännössä
toteutettiin ammattiyhdistysliik-
keen syvimmän hajaannuksen
vuosina. Toiseksi SAK:n järjestö-
voima itse asiassa kasvoi hajaan-
nuksen kaudella. Kolmas paradok-
si liittyy hajaannuksen päättymi-
seen, sillä eheytysratkaisut siirsi-
vät työehtosopimiseen liittyvää
toimivaltaa pois keskusjärjestöltä
mutta vahvistivat kuitenkin SAK:n
set uudistukset saatiin aikaan
1950-luvun lopulla ja 1960-luvun
alussa. Aiempi tutkimus on tunnis-
tanut erityisesti työeläkejärjestel-
män (1961) yhtenä läpimurtona
modernin hyvinvointivaltion ra-
kentamisen tiellä. Myös Berghol-
mille työeläkelakiin liittyvät komp-
romissit ovat tärkeitä esimerkkejä
uudenlaisesta otteesta sosiaali-
vakuutuksen kehittämisessä.
työttömyyskassalakien valmiste-
lu- ja säätämisprosesseihin. Berg-
holmin mukaan vuoden 1958 vaa-
leissa valittu eduskunnan vasem-
mistoenemmistö säikäytti työn-
antajat hakeutumaan yhteistyö-
hön SAK:n kanssa. Vuosilomalain
säätäminen työnantajien tahdon
vastaisesti oli opetus STK:lle. Työn-
antajien kannalta myönteisesti
päättynyt työttömyyskassalain
uudistus puolestaan tuki opetuk-
sesta vedettyjä johtopäätöksiä.
Seurauksena oli, että työeläke-
järjestelmästä päästiin verraten
vikkelästi kompromissiin.
men malli. Bergholmille mallin
ydin on työmarkkinakeskusjärjes-
töjen kompromissien kyky ohjata
(sosiaali)politiikkaa. Tulkinta on
vakuuttava. En tosin aivan ymmär-
rä, miksi Bergholm pitää selvänä,
että 1950-luvun puolivälissä jokin
vanha malli tai kausi oli päätty-
mässä. Voisi kai tulkita niinkin, että
yleislakon ja yöpakkasten vuodet
että niiden jälkeen palattiin aina-
kin osittain tuttuun ja turvalliseen.
luvun lopun komiteat muodosta
melkoista vasta-argumenttia. Sai-
rausvakuutuksessahan järjestö-
ohjausta ei nimenomaan saatu
toimimaan ja erityisen ironista on
se, että työnantajien ankarasti vas-
tustaman ("virastolinjaisen") lain
sääti enemmistöltään porvarilli-
nen eduskunta. 1960-luvun lopul-
la puolestaan järjestöt joutuivat
katselemaan sivusta Pekka Kuu-
sen toimikuntia.
keen hajaannuksen syvintä vai-
hetta ja sen päättymistä käsitte-
levissä luvuissa tekstin rakenne-
kin tahtoo hajautua. Lukija on vä-
lillä uupua yhä uusien rinnakkais-
liittojen työehtosopimustavoittei-
den läpikäymiseen. Hajaannuk-
sen vaiheet Bergholm kuvaa kui-
tenkin vahvasti. Hänen tulkinnas-
saan 1950-luvun työväenliikkeen
sisäiset linjaerot suhtautumisessa
pienviljelijöihin kietoutuvat kom-
munismin ja antikommunismin ja
niiden väliin jäävien vasemmisto-
laisten vaikeaan palapeliin.
mistapansa yhteiskuntahistorian
piiriin, hän on hajaannus- ja ehey-
tymisluvuissa yllättävän vähän
kiinnostunut ilmiöiden mahdolli-
sista rakenteellisista konteksteis-
ta. Erityisesti kiinnittää huomiota
se, että palvelualojen isojen liitto-
jen jääminen kilpailevista keskus-