Euroopan Unioniin. Vuosisata
työnantajatoimintaa. Elinkei-
noelämän keskusliitto EK, Hel-
sinki 2007. 317 s.
joittanut satavuotiaan työnantaji-
en keskusjärjestötoiminnan histo-
rian. Vanhempien aikojen osalta
kirjassa tarkastellaan lähinnä Suo-
men Yleisen Työnantajaliiton (1907)
ja myöhemmin Suomen Työnan-
tajain Keskusliiton (STK, 1918) toi-
mintaa. Vuonna 1993 STK ja Teol-
lisuuden Keskusliitto sulautuivat
Teollisuuden ja Työnantajain Kes-
kusliitoksi (TT). Viimeinen muutos
tuli vuonna 2005, jolloin TT ja Pal-
velutyönantajat perustivat Elin-
keinoelämän keskusliiton (EK). Kir-
jassa keskitytään työmarkkina-
nopolitiikka sekä palvelualojen
työnantajatoiminnan tarkastelut
jäävät taka-alalle. Valinta on ilmei-
nen, onhan Mansner aikaisemmin
kirjoittanut mittavan kirjasarjan
juuri STK:n historiasta.
min ilmaistuna aluksi kyse oli so-
pimusten vastustamisesta ja toi-
sen maailmansodan jälkeen sopi-
musten tekemisestä. Tämä pitkä
kaari ja monet yksityiskohdat tu-
levat hyvin esiin. Sen sijaan en ym-
märrä, miksi kirjassa ei ole lähde-
viitteitä. Kirjan loppuun sijoitettu-
na ne tuskin olisivat ketään häirin-
neet. Nyt monet kiinnostavat väit-
teet ja tulkinnat jäävät ilmaan. Täl-
lainen on esimerkiksi toimitusjoh-
taja Axel Palmgrenista 1920-luvun
alussa tehty tulkinta, että hän oli
"tuolloin kallistumassa työehtoso-
pimusten kannattajaksi". Väitteel-
le löytyy perusteita. Silti lukijaa ei
hirveästi ilahduta se, että lähteis-
tä kiinnostuneita kehotetaan pe-
rehtymään tekijän aikaisempaan
tuotantoon.
Suomen historiasta. Mansner käy
läpi ja esittää tulkinnan jotakuinkin
kaikista keskeisistä yhteiskunnalli-
sista tapahtumista ja muutoksista.
Niitä on pääosin mukava lukea, ja
usein olin kirjoittajan kanssa samaa
sosiaalista kehitystä kuvaavat jak-
sot ovat taitavasti rakennettuja ja
antavat tasapainoisen ja moni-il-
meisen kuvan teollistuvan agraa-
riyhteiskunnan taipaleesta mo-
derniksi palkkatyöyhteiskunnaksi.
messa sosiaaliturvaa kehitettiin
asevelihengessä" tai vaikkapa
SAK:n kakkospuheenjohtaja Arvo
Hautalaan pariinkin kertaan liitet-
tyyn toimitusjohtaja Päiviö Hete-
mäen luonnehdintaan, "isänmaal-
linen kommunisti". Kumpaakaan
käsitettä ei laajemmin avata luki-
jalle. En epäile, ettei asevelihenkeä
olisi ollut ilmassa ja maassa mo-
nensorttista kommunistia. Olen-
naista on kuitenkin se, miten se-
littää yhteiskunnallisia muutoksia.
Mieleeni tulee Risto Alapuron jos-
kus esittämä kommentti, että yh-
teiskunnissa esiintyy paljon vihaa
mutta vähän vallankumouksia.
Kirjan luettuani minulle jäi sellai-
nen vaikutelma, että työnantaja-
järjestöjen johtajat ovat onnek-
si olleet aika järkevää ja prag-
maattista väkeä. Hengen sijaan
heidän toimintaansa on päätök-
senteossa ehkä enemmän ohjan-
nut "vaaleanpunaisen vuorineu-
voksen" Åke Gartzin nimiin vuon-
na 1943 laitettu toteamus aloittaa
neuvottelut (viimeistään) "5 mi-
nuuttia ennen kellonlyöntiä".
katsottiin hyödyttävän enemmän
toista ryhmää.
2000. Takana oli Neuvostoliiton
romahdus ja vasemmistoliiton
synty. Ryhmän johtajat olivat en-
tisiä kommunisteja, jotka reagoi-
vat heitä järkyttäneeseen muutok-
seen irtautumalla politiikasta ja
löitä. Mittava Sähköliiton historia
on yhtäältä hakuteos, se on hallit-
tu esitys sähköalan työntekijöi-
den järjestäytymisestä ja edunval-
vonnasta. Erkki Vasaran tyyliä voi-
si luonnehtia lavean eeppiseksi.
Sillä hän voittaa kaksi asiaa, luet-
tavuuden ja erilaisten mielipitei-
mijoiden ymmärrettävyyttä. Teki-
jän liitteineen yli 1000:n sivun kir-
jan luettuaan pohtii tietysti kysy-
mystä, olisiko jossain kohdin pitä-
nyt yleistää rohkeammin ja tode-
ta vain lopputulos eikä argument-
teja puoleen ja vastaan.
prof. emeritus, Helsingin yliopisto