background image
80
TYÖVÄENTUTKIMUS 2007
Kirjoittajan mainitsema kuva. (Kirjan kuvitusta. Alun perin Lehtikuva Oy/
Juha Kärkkäinen.)
Jäinkin kaipaamaan juuri pe-
rusteellisempaa työnantajien toi-
minnan analysointia. Keskeiset
organisaatiomuutokset ja sopi-
musneuvottelut toki esitellään,
mutta kovin pitkälle pohdinnat
eivät vie. Niin ikään järjestöjen si-
säiset erimielisyydet jäävät jota-
kuinkin käsittelemättä; luulisi sel-
laisia toki olleen. Toimialojen int-
ressit ovat varmasti poikenneet
toisistaan, samoin olisi ollut kiin-
nostavaa lukea hallituksen ja toi-
mivan johdon näkemyseroista ja
valtasuhteista. Nyt ne tulevat esiin
vain välähdyksittäin, kuten vuoden
2005 paperialan lakon ja työsulun
kohdalla. Parhaimpia esimerkkejä
sisäisistä valtasuhteista on kuva,
jossa toimitusjohtaja Pentti Somer-
to antaa vuonna 1986 puheenjoh-
taja Krister Ahlströmille paperin,
jossa on sovittu työajan lyhennyk-
sistä. Kuvatekstissä lukee: "Näin on
sovittu! En tiedä olenko vielä STK:n
palveluksessa vai en!"
Kirjassa on paljon kuvioita ja ku-
via. Lyhyissä laatikkoteksteissä esi-
tellään työnantajien keskusjärjes-
töjen satavuotistaipaleen keskei-
set johtajat. Kyse on miehisestä
linnakkeesta, sillä Elinkeinoelämän
keskusliiton ja sen edeltäjien pu-
heenjohtajissa ja toimitusjohta-
jissa ei ole ollut yhtään naista. Kiin-
nostava ja hyödyllinen on vuosien
1950­2005 runko- ja tulosopimuk-
sia käsittelevä liite kirjan lopussa.
Kirjan taitto ja ulkoasu on tyylikäs.
Työnantajat 100 vuotta -juhla-
seminaarin tiedotteessa maalis-
kuussa 2007 Elinkeinoelämän kes-
kusliiton hallituksen puheenjoh-
taja Antti Herlin toteaa, että "sa-
dan vuoden aikana on maahan
luotu luottamukselliset, hyvin toi-
mivat neuvottelusuhteet. Hyvät
neuvottelusuhteet, avoin vuoro-
puhelu ja konsensus ovat vahva
voimavara myös tulevaisuudessa.
Työmarkkinapolitiikan jatkuvana
haasteena on kuitenkin kyky so-
peutua maailman nopeaan muu-
tokseen." Mansnerin kirjan luke-
minen auttaa sijoittamaan näke-
myksen pidempään historialli-
seen perspektiiviin.
Matti Hannikainen
dosentti, Helsingin yliopisto
Toverillista ja lihaisaa
Päivi Uljas: Lihavitosen murrok-
sen vuodet 1982­2006. Helsin-
gin Liha-elintarviketyönteki-
jäin ammattiosaston 100-vuo-
tisjuhlakirja. SEL 5, Helsinki
2007. 208 s.
Se ei ole perinteinen akateemi-
nen historiantutkimus. Se ei myös-
kään ole tavanomainen, järjestön
oman väen laatima historiikki. Ei
se myöskään ole haastattelusel-
vitys. Eikä muistelmateos. Se on Li-
havitosen murroksen vuodet 1982­
2006.
No, mikäs se sitten on? Se on
Päivi Uljaan kirjoittama Suomen
Elintarviketyöläisten Liiton (SEL)
osasto 5:n eli Helsingin Liha-elin-
tarviketyöntekijäin ammattiosas-
ton 100-vuotisjuhlakirja ­ joka on
yhdistelmä kaikkia alussa mainit-
tuja. Leikkisästi voidaan sanoa,
että ihmekös tuo, kun myös teki-
jänsä on omanlaisensa yhdistel-
mä. Päivi Uljas on tehnyt uraa Elin-
tarvikeliiton aluetoimiston hoita-
jana, mutta on tänä päivänä en-
nen muuta historiantutkija.
Uljas tarkastelee teoksessaan