seisuudesta, jota se on osoittanut
suostuessaan siihen, että Majan-
derin projektin ensimmäisenä
osana julkaistaan nimenomaan
tämä puolueen rahoitukseen pa-
neutuva tutkimus.
virroista on tähän asti luultu, tie-
detään Majanderin tutkimuksen
ansiosta nyt melko tarkasti. Tieto
perustuu SDP:n tilikirjoihin, jotka
puolueen pitkäaikainen talou-
denhoitaja Aarne Paananen oli
joskus 1950-luvulla varmuuden
vuoksi tallettanut Ruotsin työ-
väenarkistoon Tukholmaan. Ma-
janderin tutkimustulos on lyhy-
käisyydessään tämä: SDP:n raha-
lähteet olivat 1940-luvun lopulla
ja 1950-luvun alussa hämmästyt-
tävän suurelta osin ulkomailla. Jos
puolueella olisivat olleet käytös-
sään vain perinteiset jäsenmaksu-
tulot, taistelussa kommunisteja
vastaan olisi melkoisella varmuu-
della käynyt kalpaten.
nistui hankkimaan itselleen niin-
kin merkittävää ulkomaista rahoi-
tusta. Ruotsissa siihen oli jo vähän
perinnettäkin talvisotaa edeltä-
neeltä ajalta. Puolueen tärkein
kontakti siellä oli Suomesta vuo-
den 1944 välirauhan jälkeen tur-
vallisempaan ympäristöön siirty-
valtain avun aukeamiseen vaikutti
iso kuvio; kun Suomi joutui kyl-
män sodan asetelmassa "ei ke-
nenkään maalle", siellä kasvoi huo-
li Suomen demokratian säilymi-
sestä. Maassa oli jo valmiiksi ame-
rikansuomalaisia järjestöjä ja nii-
den johdossa henkilöitä, jotka oli-
vat valmiita panostamaan vanhan
kotimaansa ja sen sosiaalidemo-
kratian hyväksi.
Suomen hallituksen elintarvike-
asioiden kansanvaltuutetun Oskari
Tokoin merkitys oli huomattava,
mutta ehkä enemmänkin symbo-
linen kuin käytännöllinen. Varsinai-
nen hämähäkki Amerikan päässä
oli Frans Aaltonen, joka hommasi
Suomeen tavaraa niin sanottuja
hyväntekeväisyyskauppoja varten.
daan Majanderin tutkimuksen pe-
rusteella vastata myöntävästi. Oi-
keastaanhan SDP:llä ei ennen so-
tia ollut sanottavia suhteita Yh-
dysvaltoihin, ellei amerikansuo-
malaista työväenliikettä ja siellä
olleita kontakteja oteta lukuun.
Kylmän sodan asetelmassa niin
puolueen kuin ay-liikkeenkin joh-
tajat tulivat tärkeiksi ja heitä oli
tuettava. Mutta tämä oli osa Yh-
dysvaltain maailmanlaajuista kom-
munismin patoamiseen tähdän-
maksettaessa oltu köyhiä eikä ki-
peitä. CIA:ssa ymmärrettiin, että
ruohonjuuritasolla käytävässä
kamppailussa kommunisteja vas-
taan nimenomaan sosiaalidemo-
kraatit olivat parhaimmillaan, ja
heihin kannatti satsata.
rämäpäisiä johtajia, jotka uskal-
tautuivat puuhaan, joka useasti
liikkui hämärän rajamailla. Sodan
karaisemien asevelisosialistien,
Väinö Leskinen, Unto Varjosen,
Penna Tervon ja Olavi Lindblomin
päätä ei tunnetusti palellut pa-
hemmissakaan pakkasissa. Majan-
der kertoo, että eräällä Amerikan-
matkallaan SAK:n sihteeri Olavi
Linblom sai New Yorkissa käteen-
sä "toveriapuna" 20 000 dollarin
shekin. Siltä seisomalta hän mars-
si autokauppaan ja osti seitsemän
Buickia ja kolme Chevroletia. Au-
toihin sijoittaminen ja niiden Suo-
meen tuominen oli paras keino
panna raha poikimaan. Osa au-
toista meni sos.dem.-järjestöjen
ns. miljoona-arpajaisten pääpal-
kinnoiksi, osa myytiin kotimaisel-
le autoliikkeelle. Kun tein aikoina-
ni 1980-luvulla Työväen Urheilu-
liiton historiaa varten haastattelu-
ja, muistelen Pekka Martinin mai-
ninneen, että kun hänestä 1956
tuli liiton puheenjohtaja, hänkin
sai "virka-autokseen" yhden nois-
Liljeström, Vihtori
Rantanen ja Onni
Närvänen nouse-
massa Metalliliiton
dollarihymystä
Ford Fairlanesta
toukokuussa 1960.
Kuva: Kalevi Keski-
Korhonen. Työväen
Arkisto.