kasvattaminen. Sairaanhoitaja-
koulutus ja siinä käytetyt oppi-
kirjat Suomessa vuoteen 1967.
Kasvatustieteen laitoksen tut-
kimuksia 208. Helsingin yli-
opisto, Helsinki 2007. 436 s.
alaan kuuluva väitöskirja käsitte-
lee sairaanhoitajaksi kasvattamis-
ta ja siihen liittynyttä valtaa. Tutki-
muskohteena ovat sairaanhoidon
oppikirjat, niiden laadinta ja välit-
tämä sairaanhoitajaihanne. Tar-
kastelujakso ulottuu sairaanhoita-
jakoulutuksen alkuajoilta 1800-
luvun lopulta vuoteen 1967 asti.
Lähestymistapa pohjaa Michel
Foucault'n valtakäsitteisiin. Tutki-
muksessa kysytään, millaisia sai-
raanhoitajia pyrittiin kasvatta-
maan, millaisia valtaprosesseja
kasvatukseen sisältyi, ja miten ja
kuka valtaa prosessissa käytti.
matkan varrella tutkimuskohde
laajeni oppikirjoista sairaanhoita-
jaksi kasvattamiseen. Ratkaisu on
onnistunut, vaikka se paikoin uh-
Työ laajenee kiehtovaksi kerto-
mukseksi sairaanhoitajien amma-
tillistumisesta sekä siihen sisälty-
neestä taistelusta asiantuntija-
tiedosta ja -asemasta niin lääkä-
rien kuin toisen maailmansodan
jälkeen kentälle astuneen apu-
henkilöstön kanssa. Tässä koko-
naisuudessa oppikirjat olivat yksi
sairaanhoitajien, lääkärien ja vi-
ranomaisten käyttämän vallan vä-
line. Oppikirjoilla rajattiin asian-
tuntijatietoa ja -asemaa.
pikirjamonopoli. Sairaanhoitajat
käyttivät oppikirjoja ammatillistu-
mispyrkimyksissään. Oppikirjat
olivat keino yhtenäistää sairaan-
hoitajakoulutusta, luoda sairaan-
hoitajien ammattitiedolle yhte-
näistä perustaa ja ohjata sairaan-
hoitajaksi kasvattamista halut-
tuun suuntaan. Sarkion mukaan
oppikirjoissa normalisoitiin kutsu-
mussairaanhoitaja. Oppikirjojen
merkitystä lisäsivät niiden pitkät
käyttöiät ja opetussuunnitelmien
väljyys. Kasvatusta tuettiin oppi-
laskotiasumisella ja tiukalla kuril-
la. Sarkio painottaa, että kutsu-
mussairaanhoitajien kasvattami-
nen oli sairaanhoitajajärjestöjen
ja -eliitin, lääkärikunnan ja lääkin-
töhallituksen yhteinen päämäärä.
tilaa näkemykselle sairaanhoita-
jan työstä ammattina. Koulutuk-
sessa ihanne kuitenkin eli pitkään.
Kuvaavaa on, että vuoteen 1966
asti käytössä oli 1930-luvulla kir-
joitettu oppikirja. Vaikka se todet-
tiin moneen kertaan vanhentu-
neeksi, ei uutta kirjaa saatu aikai-
seksi. Sarkion mukaan syynä oli
epätietoisuus sairaanhoitajan
Ammattikunta pyrki sodan jäl-
keen enenevässä määrin luo-
maan omaa asiantuntijatietoa ja -
asemaa ja irrottautumaan kuuliai-
sen apulaisen roolista. Oppikirja-
tuotannossa tämä näkyi ennen
lääkärien ja lääkintöhallituksen
kanssa käytyinä kiistoina käytän-
nöllisen ja teoreettisen osuuden
suhteesta. Paradoksaalista oli, että
vaatimalla oppikirjoihin käytän-
nöllistä osuutta ja perustamalla
asiantuntijatiedon lääketieteelli-
seen tietoon sairaanhoitajat tuli-
vat kuitenkin itse asiassa kirjoil-
laan tukeneeksi käsitystä sairaan-
hoitajista apulääkäreinä.
masta nostaessaan sairaanhoita-
jajärjestöt ja pienen koulutettujen
sairaanhoitajien ryhmän lääkintö-
hallituksen ja lääkärien rinnalle
keskeisiksi toimijoiksi sairaanhoi-
tajaksi kasvattamisessa. Työ raken-
tuu oppikirjojen analyysin ohella
laajaan lähdeaineiston käyttöön.
Arkistoaineistoa on käytetty laa-
jasti ja huolellisesti. Vaikka kirja on
pitkähkö ja rakenteen tuottama
toisto häiritsee aika ajoin, on teksti
kuitenkin sujuvaa ja helppolu-
kuista.
littuneen vallan näkökulmaa. Su-
kupuolen ohittaminen niinkin
vahvasti sukupuolittuneessa am-
matissa tuntuu vaativan vahvem-
pia perusteluja. Sairaanhoitajan
kutsumus oli nimenomaan naisen
kutsumus. Tutkimuksen kohteena
olevat rakenteet ja valtaprosessit
olivat vahvasti sukupuolittuneet.
tutkija, Helsingin yliopisto