Työväenliikkeen kirjasto avautuu asteittain 12.5. alkaen

Työväenliikkeen kirjasto avataan lainausta varten 12.5. tiistaina. Noudatamme kesäaukioloaikoja. Kirjasto on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11-16.

Kirjasto on avoinna vain lainausta ja palauttamista varten, kirjastossa ei saa muuten oleskella. Kirjastossa asioitaessa suositaan itsepalvelua. Kirjat voi paikantaa Helkasta https://helka.finna.fi  jo valmiiksi ja lainata ja palauttaa lainausautomaatilla. Kirjoja voi tilata lainattavaksi myös sähköpostilla perinne@tyovaenperinne.fi, jolloin henkilökunta pyrkii noutamaan ne valmiiksi kärryyn lainausautomaatin läheisyyteen. Asiakkaita pyydetään noudattamaan yleisiä korona-ajan suosituksia, kuten kahden metrin turvavälejä muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan.

Kesäkuun alusta kirjastopalvelut ovat avoinna myös kirjaston käsikirjastoaineiston ja lehtien lukua varten, mutta muuta kirjaston käyttöä suositellaan edelleen vältettävän (esim. kirjaston tietokoneiden ja kopiokoneen käyttöä omiin tarkoituksiin, omien aineistojen lukua ja tilojen käyttöä opiskeluun ja tutkimukseen sekä kokousten ja tilaisuuksien järjestämistä).

Kirjasto menee kesätauolle ja on kokonaan suljettu 29.6. – 10.8.2020. Tänä aikana kirjasto siirtyy nykyisestä kirjastojärjestelmästä uuteen ALMA-kirjastojärjestelmään Helsingin yliopiston kirjaston mukana. Helka-tietokannassa on kesän aikana tämän vuoksi käyttökatkos. Asiakkaille järjestelmän vaihdos näkyy siinä, että elokuussa Helkan käyttöliittymä muuttuu. Laina-ajat pidennetään kesätauon yli, mistä tiedotetaan myöhemmin.