Tuntematon Siina.
Kertomus Siina Urpilaisesta ja hänen perheestään

Toivo Arnberg

Pihtiputaan Elämäjärven kylässä syntyi torppari, pientilallinen Efraim Ihalaisen perheeseen seitsemän lasta, joista vanhin oli 1893 syntynyt Siina Armida. Tämä avioitui 1916 kinnulalaisen Ilmari Urpilaisen kanssa. He molemmat edustivat työväenliikkeen äärilaitaa ja kuuluivat kiellettyyn Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP), tarkemmin sanoen sen kulloiseenkin peitejärjestöön. Siina Urpilainen oli kansanedustajana 1927-1930 edustaen silloin Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaalijärjestöä. Lapuanliike aloitti 1920-luvun lopussa voimakkaan kommunismin vastaisen toimintansa, jonka yhtenä kohteena olivat kommunistiset kansanedustajat. Urpilaiset joutuivat 1931 loikkaamaan Neuvosto-Karjalaan. Heidän poikansa Taisto ja Paavo tulivat sinne salateitse Ruotsin kautta. Stalinin vainoissa 1938 Siina Urpilainen tuomittiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Ilmari ja Taisto Urpilainen teloitettiin ampumalla. Paavo Urpilainen pakeni Suomeen 1939 keväällä.

Siina Urpiainen oli nuoruudestaan lähtien työväenliikkeen kannattaja. 1918 hänen veljensä Matti Ihalainen kuoli vankileirillä Tammisaaressa punatautiin. Tämä katkeroitti Siinan mielen ja hänestä tuli äärivasemmistolainen. Hän toimi 1920-luvulla Raahen seudulla kielletyn kommunistisen puolueen vaalipuhujana, agitaattorina. Etsivä Keskuspoliisi EK alkoi tarkkailla hänen toimiaan, poliisin arkistoon syntyi henkilökohtainen kansio, jonka koostelomake on vasemmalla.

Siina Ihalainen oli nuoresta pitäen kiinnostunut työväenaatteesta. Kerrotaan, että hän oli kerran lähtenyt kotoaan Elämäjärveltä kävellen Viitasaaren kirkonkylään kuuntelemaan poliittista puhujaa. Kävellen oli tämä seitsemän peninkulman taival kotiinkin kuljettava. Kuulusteluissa 1924 hän kertoi liittyneensä 1915 sosialidemokraattiseen Elämäjärven työväenyhdistykseen ja toimineensa siinä sihteerinä vuoden 1916 syyskuuhun.
Siina Ihalaisen veli Matti oli ollut Elämäjärven työväenyhdistyksen puheenjohtaja, mutta ei ollut kuulunut punakaartiin. Kevättalvella 1918 hän oli kieltäytynyt valkoisten asevelvollisuuskutsunnoista, ja hänet oli vangittu maaliskuun kahdeksantenatoista päivänä ja toimitettu vankileirille Tammisaareen. Siellä hän oli kuollut heinäkuun kahdeksantena todennäköisesti punatautiin. Suomen Kuvalehden (numero 21/2001) kertoman mukaan kaikista Ihalaisen sisaruksista Anselmia lukuun ottamatta tuli kommunisteja.
Vuonna 1916 Siina Ihalainen solmi avioliiton Ilmari Urpilaisen kanssa, joka oli kotoisin Kivijärven pitäjän Kinnulan kylästä. Nuori perhe asettui asumaan miehen kotikylään. Siina liittyi paikalliseen työväenyhdistykseen ja kuului sen johtokuntaan. Urpilaiset olivat syrjässä vuoden 1918 tapahtumista. Paikallisen suojeluskunnan esikunta kävi heidän kodissaan kuulustelemassa pidättämättä heitä. Urpilaiset saivat kolme poikaa, joista keskimmäinen 1919 syntynyt sai vanhempiensa aatemaailmalle ja ajalle ominaisen nimen Taisto. Urpilaiset muuttivat 1919 Akaan pitäjän Toijalan kylään ja osallistuivat siellä työväenyhdistyksen toimintaan. Parin vuoden kuluttua he siirtyivät Raahen seudulle asettuen asumaan Saloisiin.

Siina Urpilainen liittyi sosialidemokraattiseen naisyhdistykseen, joka kuului kielletyn kommunistisen puolueen peitejärjestöön Suomen sosialistiseen työväenpuolueeseen (SSTP). Hänestä tuli johtokunnan jäsen. Ilmari Urpilainen taas liittyi Saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon. Hän oli myös työväen ja pienviljelijäin paikallisosaston johtokunnan jäsen. Molemmat Urpilaiset liittyivät kielletyn Suomen kommunistisen puolueen (SKP) jäseniksi vuoden 1921 tienoilla. He perustivat Saloisiin "pakin" eli salaisen kommunistisen paikalliskomitean. Ilmari Urpilainen veti sitä, ja sen toiminta oli esimerkillistä: vuonna 1924 se oli Oulun piirissä ainoa, joka suoritti puolueveron.
Siina Urpilainen liikkui ahkerasti vaalipuhujana, agitaattorina Oulun läänin eteläisessä vaalipiirissä. Hänen edustamansa puolue STP sai eduskuntaan 1922 peräti 27 kansanedustajaa. Seuraavat vuodet olivat ankaria puolueelle. Sen toiminta estettiin asiallisesti ottaen vuoden 1922 elokuussa, johtohenkilöt pidätettiin ja oikeuden päätöksellä puolue sekä sen nais- ja nuorisojärjestöt lakkautettiin kesäkuussa 1924. Samassa oikeudenkäynnissä tuomittiin 189 puolueen jäsentä 0,5-11 vuoden vankeusrangaistuksiin.
Oikeudenkäynnin aikaan 10.5.1924 Siina Urpilainen pidätettiin, kun EK:n tietoon oli tullut, että hän vaalitilaisuudessa Raution työväentalolla "oli pitänyt puheen, joka sisällöltään oli ollut siksi räikeä ja yhteiskunnanvastainen, että hän siinä suorastaan oli yllyttänyt kuulijoitaan työläisiä valtiopetokselliseen toimintaan".

Siina Urpilainen pidätettiin toukokuussa 1924, koska hän oli vaalitilaisuudessa Raution työväentalolla pitänyt räikeän ja yhteiskuntavastaisen puheen. Kuulustelut kestivät viisi päivää. Siina vapautettiin eikä syytettä nostettu. Kuva: Kansallisarkisto.

Siina Urpilaisen kotona tehtiin kotietsintä, jossa löydettiin joitakin puhekonsepteja, esimerkiksi "Työläistoverit", jonka Siina kertoi saaneensa vaalikomitean sihteeriltä. Tätä hän kertoi käyttäneensä puhetilaisuuksissa jättäen joskus jotakin pois ja lisäten taas jonkin oman ajatuksen. Kysyttäessä hän kertoi olevansa kommunisti vuodesta 1922 alkaen. Kuitenkin hän kielsi käyttäneensä sellaisia sanoja ja puhetapaa, mitä kuulustellut todistajat olivat kertoneet. Siina Urpilainen vapautettiin, eikä syytettä nostettu.
Urpilaiset jatkoivat poliittista toimintaa: Siina julkisesti vaalipuhujana ja Ilmari taustalla SKP:n toimitsijana. Siina Urpilainen valittiin Saloisten kunnanvaltuustoon, 1925 presidentin valitsijamieheksi ja lopulta 1927 eduskuntaan.

Ilmari Urpilainen pidätettiin vuoden 1928 SKP:n suurjutussa epäiltynä osalliseksi Suomen kommunistisen puolueen rikolliseen toimintaan. Tässä suurjutussa oli syytettynä 58 kommunistia, joista kolme vapautettiin syytteestä ja muut saivat eripituisia kuritushuonerangaistuksia pisimmän ollessa peräti 15 vuotta. Kuva: Kansallisarkisto.

Vuoden 1928 SKP:n suurjutussa huhtikuun 19. päivänä EK:n Oulun osasto pidätti Ilmari Urpilaisen epäiltynä osalliseksi Suomen kommunistisen puolueen rikolliseen toimintaan. Joku puoluetoveri oli kertonut hänen osallistuneen Moskovan puoluekokoukseen. Kuulusteluissa Urpilainen kertoi olleensa juhannuksesta syksyyn Pietarsaaressa propsitöissä eri urakoitsijoilla. Tämän tarinan EK pystyi toteamaan sepitetyksi.
Ilmari Urpilainen lähetettiin jatkokuulusteluihin Helsinkiin. Kuulustelija liitti papereiden mukaan oman muistionsa, jossa hän kertoi, että Urpilainen "on kansanomaisen varovainen ja yksinkertainen". Hän ei ryhdy valehtelemaan "muuta kuin tuon Pietarsaaren reissun kesällä 1925". Uusissa kuulusteluissa hänestä ei saatu irti mitään. Hän vakuutti, että "on kaiken ikänsä ollut yhteiskunnan kuuliainen jäsen eikä koskaan rikkonut sen pyhiä lakeja; ollen toiminut ainoastaan julkisissa työväenjärjestöissä".
Ilmari Urpilainen tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta 2 v:n 6 kk:n kuritushuonerangaistukseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi. Hän kärsi tuomionsa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.

Kuvassa eduskuntaryhmä, jonka kaikki jäsenet joutuivat epäillyiksi valtiopetoksen valmistelusta ja etsintäkuulutetuiksi. Ilmeisesti siitä syystä EK on numeroinut henkilöt. Kuva: Kansallisarkisto.

Kun Siina Urpilainen aloitti kansanedustajan työnsä vuonna 1927, hän oli 33-vuotias perheenäiti, jolla oli kolme poikaa: 9-vuotias Veikko, 8-vuotias Taisto ja 6-vuotias Paavo. Hänen 16-vuotias sisarensa Kirsti Ihalainen tuli perheeseen taloudenhoitajaksi.
Siina Urpilainen valittiin Työväenpuolueen edustajana kansanedustajaksi kaudeksi 1927-1930. Kuvassa eduskuntaryhmä, jonka kaikki jäsenet joutuivat epäillyiksi valtiopetoksen valmistelusta ja etsintäkuulutetuiksi. Suurin osa loikkasi Neuvosto-Karjalaan. Siina Urpilainen toimi eduskunnassa sivistysvaliokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä.

Kesäkuun 15. päivänä 1930 Siina Urpilainen joutui kyyditysyrityksen kohteeksi. Viranomaiset tekivät joitakin tutkimuksia, mutta mihinkään oikeustoimiin kyyditsijöitä kohtaan ei ryhdytty. Loppukesästä Siina Urpilainen jätti eduskunnan. SKP määräsi hänet "maanalaiseen toimintaan".
Siina Urpilainen etsintäkuulutettiin valtiopetoksen valmistelusta. Syksyn 1930 hän piileskeli ilmeisesti Oulujoen Koskelan kylässä erään "hoipertelijakommunistin" torpassa ja sen jälkeen enimmäkseen kotiseudullaan Pihtiputaan Elämäjärvellä. Siellä paikallinen suojeluskuntapäällikkö Ville Argillander sai tehtäväkseen pidättää Siina Urpilainen, joka oli hänen sukulaisensa. Eihän se onnistunut. Muistitiedon mukaan kerran Argillander kolme miestä apunaan tapasi Siinan sisaren miehen Juho Siekkisen tekemässä heinäkuormaa niittyladon luona. Tarkistaakseen kuorman sisällön Argillander ryhtyi sohimaan sitä heinähangolla. Sen hän teki kuitenkin varovaisesti, niin että kuorman alla piileskellyt Siina ei vahingoittunut.

Ilmari Urpilainen vapautui pakkotyölaitoksesta 26.3.1931. Paavo Urpilainen kertoo EK:n kuulustelussa keväällä 1939: "Isä oleskeli kotosalla ja teki maatöitä omistamallaan tilalla Piehingissä. Isäkään ei äidin vaiheista mitään kertonut. Joulukuussa 1931 lähti isä eräänä iltana kotoaan pyörällä sanoen menevänsä Piehinkiin, mutta jäi sille tielleen." Urpilaiset loikkasivat Neuvosto-Karjalaan. Itse asiassa Siina Urpilainen syyllistyi puoluerikkomukseen, koska puolue oli antanut hänelle määräyksen toimia jossakin piirissä illegaalisena organisaattorina. Keväällä 1932 Kirsti Ihalainen sai sisareltaan kirjeen, jossa kerrottiin hänen asuvan miehensä kanssa Petroskoissa.
Syksyllä 1932 Urpilaiset kirjoittautuivat Petroskoin maatalouskorkeakoulun 2-vuotiselle kurssille, maatalouslinjalle. Siina joutui kuitenkin keskeyttämään opintonsa sairauden takia. Hän sai paikan Punainen Karjala -lehden toimituksessa naisten osaston johtajana. EK:n arkistoimana löytyy elokuulta 1935 hänen kirjoittamansa juttu Parempi vauhti heinänkorjuuseen. Hän kirjoittaa mm., että "nyt on lopetettava keskustelut ja sen sijaan käytävä todella bolsevistiseen työhön".
Ilmari Urpilainen pääsi opintojensa jälkeen Rukajärven TPK:n (kansanedustajien piirineuvoston toimeenpaneva komitea) maaosaston johtajaksi. Syksyllä 1935 hänet erotettiin juopottelun takia, mutta toisaalta aika oli muuttunut entistä suomalaisvastaisemmaksi. Hän muutti Petroskoihin ja ryhtyi kirvesmiehen töihin.
Urpilaiset halusivat myös Suomeen jääneiden poikiensa tulevan heidän luokseen Petroskoihin. Vanhin poika Veikko ei halunnut muuttaa. Sen sijaan Taisto ja Paavo tulivat Ruotsin kautta salaa hyvin järjestettyä "etappitietä".

Vuosina 1937-38 pyyhkäisi koko Neuvostoliiton yli terroriaalto. Vastavallankumouksellisina rikoslain pykälän 58 mukaan tuomittuja oli liki 4 miljoonaa. Suhteellisesti ottaen tämä terrori kohdistui erityisen voimakkaasti suomalaisiin, lähes kolme neljännestä heistä joutui vainon kohteeksi. Siina Urpilainen joutui eroamaan Punainen Karjala -lehden palveluksesta. Hän siirtyi tai siirrettiin Leningradiin tehdastöihin. Melko pian hän palasi takaisin Karjalaan Vilgan punktille metsätöihin. Vuoden 1938 toisena päivänä hänet vangittiin ja tuomittiin vastavallankumouksellisesta kansalliskiihkoisesta vakoilutoiminnasta kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön.

Ilmari Urpilainen vangittiin elokuun 13. päivänä 1938 hänen mentyään Paadelelle töihin. Taisto Ilmarinpoika Urpilainen pidätettiin 3.6.1938 Petroskoin asemalla yrityksestä paeta Suomeen. Isä ja poika Urpilainen tuomittiin peräkkäisinä päivinä 20.9. ja 21.9.1938 kuolemaan pahamaineisen rikoslain 58 §:n mukaan. Tuomioista ei voinut valittaa. Heidät teloitettiin ampumalla 26.9. ja 22.9.1938. Paavo Urpilainen ei tiennyt mitään äitinsä kohtalosta. Hän tiesi, että isä ja Taisto-veli oli pidätetty, mutta mikä heidän kohtalonsa oli ollut, hän ei tiennyt. Kerrotaan Paavo Urpilaisen ollessaan lomalla rintamalta aprikoineen, että niinköhän Taisto-veli linjan toisella puolella tähtäilee. Paavo Urpilainen pakeni Suomeen, missä hänet toukokuussa 1939 vangittiin mutta vapautettiin kesäkuussa.
Siina Urpilainen kärsi pakkotyötuomionsa Karagandan leirillä Neuvostoliiton Keski-Aasiassa, nykyisen Kazakstanin alueella. Hyvän kuvan tällaisten leirien elämästa saa Aleksandr Solženitsynin teoksesta Vankileirien saaristo. Siina Urpilaisen leirielämästä tiedetään, että hänen läheisenä vankitoverinaan oli ollut Fanny Gylling, Neuvosto-Karjalan ensimmäisen presidentin puoliso. Työnään he ompelivat miesten nahkasalkkuja. Fanny Gylling menehtyi leirillä syyskuun 6. päivänä 1944.
Solženitsyn kertoo teoksessaan, että vankileirien saariston ja Neuvostoliiton välissä oli karkotuksen maa. Vapauduttuaan leiriltä vanki ei saanutkaan palata kotiseudulleen, vaan joutui jäämään karkotukseen esimerkiksi Karagandan kaupunkiin. Siina Urpilainen sai palata Neuvosto-Karjalaan, mutta hän ei saanut asettua asumaan Petroskoihin. Hänen karkotuksen maansa oli Aunus. Siellä toimi sodan jaloista evakuoitu Karjalan suomalainen teatteri. Sen näyttelijät Darja Karpova ja Toivo Lankinen ottivat hänet lastenhoitajaksi.
Kun teatteri aikanaan pääsi palaamaan Petroskoihin, niin Darja ja Toivo olisivat halunneet ottaa Siinan mukaansa, mutta viranomaiset eivät sitä sallineet. Siina muutti Tšalnaan, noin 20 kilometrin päähän Petroskoista. Naapurit rakensivat hänelle pienen mökin, jossa hän eleli elämänsä loppuun saakka. Tontillaan hänellä oli pieni palsta, jota hän viljeli. Lisäksi hänellä oli kotieläiminään vuohia.

Stalinin jälkeen olot Neuvostoliitossa vapautuivat hieman. Vainoissa tuomittuja rehabilitoitiin eli heidän maineensa palautettiin. Siina Urpilaisen osalta se tapahtui vuonna 1955. Ilmari Urpilainen rehabilitoitiin 1958 ja Taisto Urpilainen 1957.
Siina Urpilainen kävi 1959 Suomessa tapaamassa sukulaisiaan. Hän asui lähes koko vierailun ajan sisarentyttärensä luona Pihtiputaan Peningillä. Kerrotaan, että tuliaisiksi hän toi mekaanisen, naukkailevan Miska-karhun. Aika kului vierailulla nopeasti. Siina haki Neuvoliitosta oleskelulleen lisäaikaa ja sitä myönnettiin yllättävän helposti.Siina Urpilainen kuoli Petroskoin sairaalassa lokakuun 11. päivänä 1962. Vielä tämän tiedon turvallisuuspoliisi Supo merkitsi Siina Urpilaisen kansioon.

Kirjoittaja on espoolainen sukututkimuksen harrastaja.

Siina Urpilainen laskettiin haudanlepoon Petroskoissa 17.10.1962. Ensimmäisinä laskivat seppeleensä keskellä tulkki Jukka Petrov, hänen takanaan runoilija Reijo Takala ja oikealla ilmeisesti Lauri Kivipelto. Petrov tuli tunnetuksi Brezhnevin, Kosyginin ja Kekkosen tulkkina. Eila Lahti-Argutina on tunnistanut henkilöt. Kuvan omistaa Tapio Siekkinen.