Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle

Lehdistötiedote 14.11.2025

Vuoden työväentutkimus -palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaalle, omaääniselle ja aihepiiriltään ajankohtaiselle teokselle, joka käsittelee työväestöä, sen elämää, kulttuuria, historiaa, järjestöelämää tai muuta toimintaa. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja tehdä näkyväksi työväestöön ja työelämään liittyvää historian-, perinteen- ja kulttuurintutkimusta. Samalla halutaan myös tuoda esiin, miten työväentutkimus on muovaamassa tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Koko kentän mahdollisimman laajan tarkastelun takaamiseksi palkinto annetaan kahden vuoden sykleissä vuorotellen akateemiselle tutkimukselle ja yliopistomaailman ulkopuolella syntyneelle teokselle. Vuonna 2025 palkinnosta kilpailivat vuosina 2023 ja 2024 ilmestyneet ei-akateemiset tutkimukset.

Palkinnon myöntää Työväenperinne ry, ja palkintoa tukevat Työväen Sivistysliitto TSL sekä ajatuspajat Kalevi Sorsa -säätiö ja Vasemmistofoorumi. Valinnan suorittaa vuosittain koottava palkintoraati. Tänä vuonna siihen kuuluivat VTT Elina Hakoniemi, FT Oona Maria Ilmolahti (puheenjohtaja), erikoistutkija Mikko Kosunen, FT Jussi Lahtinen, dosentti Kirsti Salmi-Niklander, dosentti Mikko-Olavi Seppälä, tiedottaja Elina Vainikainen sekä tietoasiantuntija Alpo Väkevä (sihteeri).

Raati piti mainittuina vuosina ilmestynyttä varsin suurta teosmäärää tasokkaana ja aiheiltaan ja lähestymistavoiltaan erityisen monipuolisena. Akateemisen maailman ulkopuolella julkaistavien teosten kirjo on entistä suurempi, ja erilaisia historiakirjoja ja tilaustöitä tehdään ammattimaisella otteella. Hankkeisiin liittyy yleensä myös arvokasta suullisen ja aineellisen muistiperinnön tallennustyötä. Raati toivoo palkinnon osaltaan innostavan yhteisöjä, yhdistyksiä ja yksilöitä omien tarinoidensa esille tuomiseen. Kirjojen aika ei ole ohi, ja nykyisessä poikkeusajassa näkökulmien moninaisuudelle on entistä suurempi tarve.

  • Vuoden työväentutkimus -palkinto myönnettiin Maaria Haikolalle teoksesta Kämppäemäntiä ja laivakokkeja: Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia (Tapio, Helsinki 2024)
  • Vuoden työväentutkimus -kunniamaininnan saivat Pirkka Leinon Vapaisiin tuuliin: Helsingin Työväen Pursiseura 1925–2025 (Helsingin Työväen Pursiseura 2024) sekä Hannu Sorrin Punavangit tuomiolla: Valtionrikosoikeutta Hämeenlinnassa 1918 (Väyläkirjat, Rovaniemi 2024)

Vuoden työväentutkimus -palkinnon suuruus on 1000 euroa ja kunniamainintojen 250 euroa.

Palkinnot luovutettiin Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä 14.11.2025.

Lisätietoja ja kuvia:
Alpo Väkevä, alpo.vakeva@tyovaenperinne.fi

Vuoden työväentutkimus -palkinto myönnettiin Maaria Haikolalle

Teoksesta: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja: metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia (Tapio, Helsinki 2024).

Uitto- ja metsätyötä koskevassa kerronnassa on ollut miehinen kaiku. Kansankulttuurin filmatisoinneissa terveyttä uhkuvat nuoret miehet laulavat ja tanssivat saaden neitojen sydämet syrjälleen. Samalla kun kapea tukkilaiskuva on jättänyt varjoon työn raa’an todellisuuden, on kerronnan ulkopuolelle jäänyt myös naisten merkittävä rooli metsätyön ja tukkilaiselämän ylläpitävänä voimana.

Maaria Haikolan ansiokas tietokirja täyttää suuren aukon kausiluontoista metsätyötä koskevassa kirjallisuudessa. Teoksen pääosassa ovat tukkikämppien perushuollosta 1930-luvulta lähtien huolehtineet naiset. Emännän ruoantarjoiluun käyttämästä ”elämänluukusta” miehet saivat ne lukuisat päivittäiset ateriansa, jotka mahdollistivat fyysistä voimaa vaatineen metsätyön.

Haikola teki kämppä- ja uittoemäntien kokemuksista ensin pro gradun, ja kirjoitti sittemmin opinnäytetyn ohessa syntyneestä laajasta aineistosta kauniin ja selkeän tietokirjan. Hänen kerrontansa osoittaa, kuinka merkittävä rooli emännillä oli siinä pienoisyhteiskunnassa, joka piti yllä suomalaisen metsäteollisuuden tuotantoa. Informatiiviset, hyvin valitut ja visuaalisesti vaikuttavat, pääosin ennalta julkaisemattomat kuvat tuovat tarinaan oman tärkeän kerroksensa.

Laaja haastatteluaineisto tuo kerrontaan elämänmakuisen sävyn, jossa toimijoiden oma kokemus korostuu. Kausiluotoisuus ja liikkuvuus oli monille syrjäseudun nuorille naisille pakon sanelemaa. Työolot olivat vaatimattomat, päivät pitkiä ja opittavaa riitti. 1940- ja 50-luvulla julkaistut opaskirjat neuvoivat paitsi käytännön työssä myös käyttäytymisessä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kämppäelämän keskeinen juonne oli nuorten, yleensä alaikäisten naisten työskentely miesvaltaisissa yhteisöissä keskellä asumattomia seutuja. Tämä toi työhön monet vaaransa, mutta myös yhteisön antamaa turvaa.

Teoksessa saa suuren roolin myös kainuulaisuus. Haikola on kasvanut osana yhteisöä, jonka identiteetti on rakentunut metsä- ja uittotyön varaan, ja ensimmäisenä haastateltavana on saanut toimia oma isoäiti. Erityisen ansiokasta Haikolan työssä onkin lähihistoriaa ja naisten toimijuutta koskevan muistitiedon tallentaminen. Hänen tekemänsä haastattelumäärä on vaikuttava, samoin kuin hänen kokoamansa tukkikämppäluettelot, jotka nekin ovat lajissaan ensimmäisiä. Aineistosta tulee olemaan apua tuleville tutkijoille. Samalla tiedon tallentaminen on antanut äänen työntekijäjoukolle, josta ei aiemmin ole juuri kerrottu kuin tukkilaistarinoiden höysteenä. Haikola toteaakin monen haastateltavan ilahtuneen, että joku oli vihdoin kiinnostunut heidän kokemuksistaan.

Monet pro gradu -työt ovat laadukkaita ja suuritöisiä tutkimuksia, joihin kerätty materiaali ei useinkaan mahdu opinnäytteille asetettuihin tiukkoihin rajoihin. Haikola on apurahan turvin voinut työstää gradunsa ”ylijäämäaineistosta” hienon tietokirjan, jonka ansiosta kämppä- ja uittoemäntien sekä laivoilla kokkeina työskennelleiden naisten kokemukset avartavat suuren yleisön tietoisuutta erään metsäsuomalaisen elinkeinon historiasta ja sen vivahteista.

Vuoden työväentutkimus -kunniamaininta Pirkka Leinolle

Teoksesta: Vapaisiin tuuliin. Helsingin Työväen Pursiseura 1925–2025 (Helsingin Työväen Pursiseura, 2024).

Helsinkiläinen Pyysaari on tuttu etenkin vesillä liikkujille, mutta harva Itämeren laineista säännöllisesti nauttivakaan tuntee syvemmin sen historiaa. Ensin Työväen pursiseuran kotisatamana ja olympiavuodesta lähtien myös suuren yleisön tuntema virkistyskeitaana toiminut Pyysaari on yksi osa sitä työväestön laajaa saaristoa, joka on tarjonnut ruumiillista työtä tekeville sunnuntaipäivien ja harvojen lomapäivien virkistystä. Merellinen Helsinki on mahdollistanut työväestölle saarijuhannukset ja lapsuuden leirit, nuotiohetket veden äärellä ja nuoruuden tanssit perinteisen Suomi-kuvaston maisemissa. Ja kuten käsillä oleva teos ansiokkaasti muistuttaa, on pääkaupungin työväestö harrastanut myös vesillä liikkumista ja siihen liittyvän tietotaidon kartuttamista oman seuransa välityksellä.

Veneilyhistorian hyvin hallitsevan Pirkka Leinon visuaalisesti kaunis, ammattitaidolla toteutettu ja sisällöllisesti monipuolinen satavuotisjuhlakirja nostaa esille monelle entisestään tuntematonta työväenkulttuurin osa-aluetta, vesillä liikkumisen ja meriurheilun historiaa. Samalla se tuo näkyväksi työväestön vapaa-ajanvieton eri muotoja. Veneily ja purjehtiminen mielletään vahvasti taloudellisesti vauraamman väestönosan harrastukseksi, vaikka vesillä oleminen eri muodoissaan on ollut – ja on – mahdollista hyvinkin monelle.

Teos nostaa esille myös nykyään usein unohtuvan suomalaisen vapaa-ajanvieton ja urheilutoiminnan kaksijakoisuuden. Vuosikymmenten ajan urheiluseurojen toimintakentän halkaisi porvarillisen liikuntajärjestön SVUL:in ja Työväen Urheiluliiton TUL:n välinen ihmisten arkeen vaikuttanut jyrkkä jakolinja. Myös TUL:in piirissä karsastettiin ensi alkuun porvarillisena harrastuksena pidettyä purjehdusta.

Teoksessa pureudutaan kiinnostavasti seuran historian eri vaiheisiin. Poliittiset ristiriidat ja yhteiskunnallisesti vaikeat ajat näkyvät myös vapaa-ajanvieton historiassa. Keskeiseksi juonteeksi nousee kuitenkin vapaaehtoistyön, talkoiden ja yhdessäolon merkitys, joka kantaa läpi aikakausien. Yhdistyksellä on tänäkin päivänä tärkeä roolinsa paikallisena veneilyyn ja veneisiin liittyvän tietotaidon levittäjänä.

Kirja tuo esille uutta tietoa ja on samalla tilaushistorioiden joukossa poikkeuksellisen kauniisti ja laadukkaasti toteutettu. Hankkeen ohessa on myös kerätty ja talletettu satoja seuran historiaan liittyviä valokuvia. Kunniamaininnalla raati tuokin esille myös ilonsa siitä, että yhdistykset ja yhteisöt paitsi panostavat asiantunteviin kirjoittajiin myös arvostavat teosten näyttävää visuaalista toteutusta.

Vuoden työväentutkimus -kunniamaininta Hannu Sorrille

Teoksesta: Punavangit tuomiolla. Valtionrikosoikeutta Hämeenlinnassa 1918 (Väyläkirjat, Rovaniemi 2024).

Teoksen lähtökohtana on äidinisän piilotettu salaisuus, joka paljastuu tutkijalle vasta enon kuolinvuoteella. Rakastava taata on ollut valkoinen tuomari, ja ristiriita ei anna rauhaa.

Kirkkososiologian dosentti ja teologi Hannu Sorri on teoksellaan astunut uuden tutkimusgenren sisälle tehden sen äärimmäisellä huolellisuudella, paneutuneisuudella ja kunnioituksella. Sorrin teos näyttää, että henkilökohtainen ja sukuhistoriallinen lähtökohta ei ole teokselle useinkaan haitta vaan mitä suurin etu. Omakohtainen intressi saa sukeltamaan aineistoon päättäväisesti ja motivoituneesti, ja voidaan sanoa, että Sorri ei ole jättänyt kiveäkään kääntämättä ”totuutta” etsiessään.

Teoksessaan Sorri purkaa yhden vankileirin tuomioistuimet pienenpieniin osiin ja tarkasti havainnoiden avaa poikkeusajan oikeuskäytäntöjen makaaberia todellisuutta tuoden esille uutta tietoa oikeusistuinten mikrotason toiminnasta. Hän nostaa esille tapahtumaketjun kaikki osapuolet väriin ja taustaan katsomatta. Tapaustutkimuksellaan Sorri todistaa oikeudenkäytön sattumanvaraisuuden ja merkittävät erot valtiorikosoikeuden eri osastojen ja yksittäisten tuomarien välillä.

Hannu Sorrin tutkimus on moni- ja poikkitieteinen, sukuhistoriallinen ja koskettava. Teoksensa julkistustilaisuudessa Sorri nosti esille sen, kuinka äärimmäisen tärkeää on, etteivät oikeusjärjestys ja oikeusistuimet karkaa poliitikkojen käsikassaroiksi. Päivä päivältä on yhä syvemmin nähtävissä, miten ajankohtainen tuo ajatus onkaan.  

Myös Sorrin ajatus salailun kierteen katkaisemisesta on tärkeä ja ikiaikainen. Sukulinjojen ja perheiden sisällä tapahtuva vaikeneminen sairastuttaa paitsi perheen sisällä myös yhteiskunnallisesti. Vaikeneminen kun jättää tilaa mustavalkoisten asetelmien ja yksinkertaisten jakolinjojen varassa operoivalle populismille ja vihapuheelle.

Sisällissotaa on aika ajoin pidetty puhkitutkittuna, vaikka todellisuudessa niin tarvetta kuin aineitakin on tarjolla loputtomasti. Nykyinen polarisaation aika osoittaa, että mainittu sota vaikuttaa edelleen vahvasti kansan psyykessä, ja historian tarjoamia paralleeleja kannattaisi kuunnella entistä herkemmin.

Näyttely: Kerrottu luokka: pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus sanoin ja kuvin

TERVETULOA AIKAMATKALLE PITKÄLLE 1970-LUVULLE (1968–1982)

Kerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus sanoin ja kuvin -näyttely tarjoaa aikamatkan suuria tunteita herättävän ja mielipiteitä jakavan aikakauden pyörteisiin. Näyttelyssä vuodet Tšekkoslovakian miehityksestä aina vallanvaihtoon Urho Kekkoselta Mauno Koivistolle kuvataan työläiskirjailijoiden sanoin ja kansikuvataiteilijoiden kuvin. Ruskeasta muodista, rock-klassikoista ja poliittisuudesta muistettu aikakausi herää eloon dramaattisina välähdyksinä arjen keskeltä.

Pitkä 1970-luku oli niin sanotun työläiskirjallisuuden viimeinen kultakausi Suomessa. Tällöin julkaistiin runsaasti kaunokirjallisuutta, joka kiinnittyy tavalla tai toisella työväenluokan elämään ja ajatusmaailmaan. Työväenluokasta ponnistaneilla kirjailijoilla oli halu pohtia muuttuvan maailman suuria kysymyksiä: mistä olemme tulleet, missä olemme nyt ja mihin olemme menossa.

Näyttelyssä kirjailijat kuten Hannu Salama, Pirkko Saisio, Lassi Sinkkonen, Samuli Paronen, Anneli Toijala ja Alpo Ruuth edustavat suomalaista yhteiskuntaa monimuotoisempana kuin se yleensä muistetaan. He kuvaavat maailmaa ohi taistolaisuudeksi kutsutun äärivasemmistolaisen oikeaoppisuuden nostaen samalla esiin kapitalistisen kulutusyhteiskunnan ongelmakohtia. Keskiössä on tavallinen ihminen vikoineen päivineen.

Kerrottu luokka -näyttely jakautuu kolmeen osioon. ”Joukkovoimaa” kertoo komeiden marssien ja kollektiivisen poliittisen toiminnan jalkoihin jäävistä sivullisista. ”Ihminen hyvinvoinnin reunalla” kohdistaa katseen pahoinvoiviin ihmisiin hyvinvointivaltion kulisseissa. ”Yhteiskunta murroksessa” luo kuvaa elintason kasvusta ja konkreettisesta kaupunkikuvan muutoksesta, vanhojen puutalokorttelien purkamisesta ja uusien elementtilähiöiden rakentamisesta. Kirjailijat olivat näiden ilmiöiden aikalaiskokijoita ja -näkijöitä.

Näyttely perustuu FT Jussi Lahtisen väitöskirjatyöhön ”Kerrottu luokka – pitkän 1970-luvun työläiskirjallisuus yhteiskunnallisten valta- ja vastakertomusten kentillä” (2025, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura). Tutkimuksessa Lahtinen analysoi yli 120 pitkän 1970-luvun aikana julkaistun romaanin ja novellikokoelman tuottamaa yhteiskuntakuvaa.

Näyttely on esillä Työväenliikkeen kirjastossa (Sörnäisten rantatie 25, Helsinki) loppuvuonna 2025.

Tule tutustumaan näyttelyyn vaikkapa Stadin työväenkirjallisuudenpäivät-tapahtuman yhteydessä 14.–15.11.2025.

Lisätietoa
Jussi Lahtinen
0408256031
jussi.lahtinen@tuni.fi

Exhibition: Vastakirjastot – Counter Libraries

Welcome to the Counter Libraries exhibition at the Library of the Labour Movement!

Exhibition opening Thursday 2. October, 5–7pm.

Taking the antifascist collections of the Library of the Labour Movement as a starting point, Counter Libraries  discusses the role of illegal and exile printing activities in the antifascist struggle. The exhibition’s main source is an uncatalogued collection of publications classified under ’Fascism’, which was relocated to the library from the People’s Archives in 1987.

The exhibition addresses historical cases of antifascist libraries and publishing activities in the 1930s, as well as the burning of books, libraries and printing houses by fascists in Germany and elsewhere, including Finland; the role of oppositional publishing in educating people despite tightening censorship and illegality; the strategies used by writers and artists to resist rising fascism by using libraries as a platform for organising.

Don’t miss the exhibition-related discursive programme on the 24th of October at 4-6pm, including a lecture by historian Kasper Braskén on German communist activist and publisher Willi Münzenberg, and a discussion with expert Päivi Penkkala on writer and organizer Olavi Laiho, followed by the launch of a book of Laiho’s antifascist prison writings from 1944.

Counter Libraries is organised by Sezgin Boynik and Minna Henriksson.
Poster design by Otso Peräsaari.


Näyttely: VASTAKIRJASTOT – COUNTER LIBRARIES

Työväenliikkeen kirjastossa

Lokakuun ajan on Työväenliikkeen kirjastossa esillä näyttely Vastakirjastot – Counter Libraries. Näyttely käsittelee 1930-luvun antifasistisia kirjastoja ja julkaisutoimintaa sekä fasistien suorittamaa kirjojen, kirjastojen ja kirjapainojen polttamista niin Saksassa kuin Suomessakin. Näyttelyn lähtökohtana on Työväenliikkeen kirjaston antifasistinen kokoelma, josta käsin tarkastellaan laittomien ja maanpaossa toteutettujen painotuotteiden osuutta antifasistisessa taistelussa.

24.10.2025 klo 16–18 järjestetään näyttelyyn liittyvä tapahtuma, jossa kuullaan historioitsija Kasper Braskénin luento saksalaisesta kommunisti-aktivistista ja kustantajasta, Willi Münzenbergistä. Lisäksi tilaisuudessa julkaistaan suomalaisen kommunisti-aktivistin Olavi Laihon antifasistinen vankilakirjoitus vuodelta 1944. Mukana keskustelemassa on Laihoa tutkinut Päivi Penkkala. Tilaisuus on englanninkielinen.

Vastakirjastot – Counter Libraries -näyttelyn järjestävät Sezgin Boynik ja Minna Henriksson. Julisteen on suunnitellut Otso Peräsaari.

Vanhojen työväennäytelmien digitointiprojekti

Työväenliikkeen kirjasto on digitoinut 2024-2025 Riihi säätiön projektirahalla osan kirjaston vanhoista työväennäytelmistä.

Aineistossa keskityttiin pienien työväenkustantamoiden julkaisuihin ja omakustanteisiin. Käännetyt näytelmät ja mukaelmat ohitettiin tekijänoikeussyistä. Pienpainatteet skannattiin – näytelmän kunnon mukaan – joko rumpu- tai tasoskannerilla ja editoitiin OCR-luettavaksi. Näytelmien fyysisessä kunnossa oli suurta vaihtelevuutta. Osa aineistosta oli erittäin haurasta.

Tekijöiden kuolinvuosien tarkastaminen oli hankalaa, sillä monet kirjoittajista käyttivät nimimerkkejä. Nimimerkkien käyttö on ymmärrettävää, koska leijonanosa näytelmistä on vuosina 1908–1920 ilmestyneitä ja monet nimimerkkejä käyttäneistä olivat poliittisissa tehtävissä. Tällaisesta esimerkkinä käy Jukka Lankila, SDP:n kansanedustaja vuosina 1917–1918, joka kuoli Suomen sisällissodan jälkimainingeissa Sörnäisten kuritushuoneessa ja jonka ”Jukka L.” nimellä julkaistut näytelmät Iloitse morsian (1915) ja Helli haluaa miehen (1916) sisältyvät digitoituihin näytelmiin, tosin, kuten nimistä voi päätellä, aihe on kevyt.

Monet digitoiduista näytelmistä ovatkin huvitteluja, mutta joukossa piilee muutama vähän raadollinenkin tragedia. Esimerkkinä siitä käynee Juho (Jussi) Lonkaisen näytelmä Voitetuita (1920), joka kuvaa sisällissodan jälkimaininkeja, kun suojeluskunnan päällikkö kosiskelee vankileirille lähettämänsä torpparin vaimoa. Jussi Lonkainen oli toimittaja, joka oli vangittuna Tammisaaressa vain muutama vuosi ennen näytelmän julkaisua. Myöhemmin hänestä tuli SDP:n kansanedustaja.

Nimimerkin takaa piilee muitakin SDP:n kansanedustajia, mm. Amalia Lehtonen (SDP:n kansanedustaja Emil Saarinen) (Avautuu käyttöön v. 2027) ja Mikko Moukka (Edvard Valpas-Hänninen, SDP:n johtohahmo, Työmies-lehden päätoimittaja).

Aineisto on nyt vapaasti luettavissa Public Domain 1.0 lisenssillä Heldassa – tosin muutamassa näytelmässä on embargo vielä muutaman vuoden ajalle. Näytelmiä riittää vielä paljon, mutta jatkoprojektia odotellessa voit tutustua nyt digitoituihin näytelmiin Helda-julkaisuarkistossa: http://hdl.handle.net/10138/161105

Vuoden työväentutkimus 2025 -palkinnosta kilpailee kuusi teosta

Lehdistötiedote 16.6.2025. Julkaisuvapaa heti

Vuoden työväentutkimus -palkinto jaetaan vuosittain erityisen ansiokkaalle Suomessa julkaistulle teokselle, joka käsittelee työväestöä, sen elämää, kulttuuria, historiaa, järjestöelämää tai muuta toimintaa. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja tehdä näkyväksi työväestöön liittyvää historian-, perinteen- ja kulttuurintutkimusta. Palkinnolla halutaan myös tuoda esiin, miten työväentutkimus on muovaamassa tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Palkinto annetaan vuorovuosina akateemisen tutkimuksen kriteerit täyttävälle teokselle ja vuorovuosina sellaiselle teokselle, jonka ei tarvitse täyttää tällaisia kriteerejä. Tällä kertaa palkinnosta kilpailevat ei-akateemiset tutkimukset, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2023 ja 2024. Finalisteiksi palkintoraati valitsi kuusi teosta noin kolmenkymmenen ansiokkaan teoksen joukosta. Voittaja julkistetaan syyskuussa 2025.

Palkinnon myöntää Työväenperinne ry, ja palkintoa tukevat Työväen Sivistysliitto TSL sekä ajatuspajat Kalevi Sorsa -säätiö ja Vasemmistofoorumi. Valinnan suorittaa vuosittain koottava palkintoraati. Tänä vuonna palkintoraatiin kuuluvat puheenjohtajana FT Oona Ilmolahti, sihteerinä tietoasiantuntija Alpo Väkevä sekä muina jäseninä VTT Elina Hakoniemi, erikoistutkija Mikko Kosunen, FT Jussi Lahtinen, dosentti Kirsti Salmi-Niklander, dosentti Mikko-Olavi Seppälä ja tiedottaja Elina Vainikainen.


Finalistit tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

  • Haikola, Maaria. Kämppäemäntiä ja laivakokkeja: Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia (Tapio, 2024)

    Maaria Haikolan teos käsittelee kainuulaisten kämppäemäntien ja laivakokkien työtä sekä arkea syrjäisillä työmailla ja karuissa oloissa. Tekijän pro gradu -tutkielmaan pohjautuva ja laajaa lähdeaineistoa hyödyntävä teos nostaa esiin unohdettua naisten työtä.
  • Kivenmaa, Auli, Lehtinen, Heikki, Leppänen, Kari & Suorsa, Birgitta, Se toinen uutistoimisto: UP-uutispalvelu ja median murros (Into, 2024)

    Auli Kivenmaan, Heikki Lehtisen, Kari Lepän ja Birgitta Suorsan kirjoittama teos käsittelee työväenlehtien aloitteesta perustetun UP-uutispalvelun vaiheita ja roolia suomalaisessa mediakentässä. Arkisto- ja haastattelu-aineistoihin pohjautuva julkaisu sisältää kronologisesti etenevän osion lisäksi temaattisia artikkeleita, jotka syventävät kuvaa UP:n toiminnasta osana aikansa yhteiskunnallisia ilmiöitä.
  • Leino, Pirkka. Vapaisiin tuuliin: Helsingin Työväen Pursiseura 1925–2025 (Helsingin Työväen Pursiseura, 2024)

    Pirkka Leinon kirjoittama Helsingin Työväen Pursiseuran 100-vuotisjuhlakirja tarkastelee seuran vaiheita työväenliikkeen alkuajoista nykypäivän aktiiviseen purjehdustoimintaan. Teos kertoo elävästi niin seuran kotisataman Pyysaareen rakentamisesta kuin kilpamenestyksistä ja seurassa vallinneesta yhteistyön hengestä.
  • Rantanen, Keijo, Kova urakka: Rakentajat ja Rakennusliitto rakennusalan murroksessa 1990–2024 (Rakennusliitto, 2024)

    Keijo Rantanen käsittelee monipuolisesti Rakennusliiton historiaa 1990-luvun alusta nykypäivään ja sijoittaa liiton toimintaa osaksi keskeisiä yhteiskunnallisia murroskohtia, kuten lama-aikaa ja EU:hun liittymistä. Samalla huomio kohdistuu sekä liiton asemaan työmarkkinoilla että rakennustyötekijöiden arkeen.
  • Sorri, Hannu. Punavangit tuomiolla: Valtiorikosoikeutta Hämeenlinnassa 1918 (Väyläkirjat, 2024)

    Hannu Sorri pureutuu vuoden 1918 valtiorikosoikeudenkäynteihin Hämeenlinnan vankileirillä yhdistäen toisiinsa oikeus-, paikallis- ja sukuhistoriallisia näkökulmia. Teoksessa lähestytään oikeudenkäyntejä monipuolisesti sekä sodan molempien osapuolten että yksittäisten ihmisten asemasta käsin.
  • Vaara, Pekka. Punainen Uhtua: Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin (Karjalan Sivistysseura, 2024)

    Pekka Vaara kuvaa vienankarjalaisen Uhtuan kylän vaiheita 1920-luvun alusta Stalinin vainoihin saakka. Teos kertoo punasuomalaisten roolista uuden yhteiskunnan rakentajina ja ristiriidoista, joita syntyi heidän ja paikallisen karjalaisväestön välillä. Samalla se nostaa esiin vähän tutkitun aiheen suomalaisten historiassa.

Lisätietoja:
palkintoraadin sihteeri Alpo Väkevä, alpo.vakeva@tyovaenperinne.fi