Näyttely: Memoryt – Muistin hurmaa, unhon surmaa

Memoryt
Muistin hurmaa, unhon surmaa
Näyttely Työväenliikkeen kirjastossa
1.-30.9.2016

Memoryt – Muistin hurmaa, unhon surmaa -näyttely tutustuttaa katsojat taideteollisuutta käsitteleviin muistipeleihin ja muistipeleihin, jotka ovat taite  en tuotteistamisen kautta taideteollisuutta. Näyttely on esillä Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä 1.-30.9.2016.

DSCF4691Kotimaisten design-klassikoiden valmistajien, mm. Arabian ja Marimekon teettämien muistipelien lisäksi näyttelyssä voi tutustua esimerkiksi graafista suunnittelua ja katumuotia esitteleviin memory-peleihin. Myös taide- ja kulttuurihistoriallisten museoiden kokoelmista tuotteistetut muistipelit tulevat tutuiksi. Ne osoittavat, että nämä taiteeseen ja taideteollisuuteen liittyvät muistipelit ovat nousseet viime vuosina pienimuotoiseksi trendiksi Suomessakin.

DSCF4680Ulkomailla tällaiset taidetta ja taideteollisuutta esittelevät memoryt ovat olleet suosittuja jo pitkään. Niitä on tehty niin kirjasintyypeistä kuin arkkitehtuuristakin. Kotimaisten pelien lisäksi näyttelyssä on esillä ruotsalaisia, hollantilaisia, brittiläinen, ranskalainen, saksalainen, itävaltalaisia ja yhdysvaltalaisia taide- ja taideteollisuusmuistipelejä.

Perinteisen käsityksen mukaan memoryt ovat yleensä pikkulasten kulttuuria. Niitä onkin tehty runsaasti söpöistä eläimistä tai vaikkapa sarjakuvahahmoista. Mutta olisivatko alle kouluikäiset lapset kiinnostuneita Gustavsbergin posliinitehtaan kahvikuppiklassikoista? Tai niihin perustuvasta muistipelistä? Taidetta ja taideteollisuutta esittelevät memoryt ovatkin osittain luettava ns. kidult-kulttuuriin eli aikuisille suunnattuun lastenkulttuuriin.

DSCF4675Ehkäpä pian näemme pahviset taide- ja taideteollisuusmemoryt uuden kohderyhmän käsissä. Miksipä niitä ei hyödynnettäisi vanhustyössä? Muotoiluklassikoiden kuvat voivat herättää yllättäviä muistoja: kenelle hankittiin Aalto-vaasi läksiäislahjaksi, kuka tiputti Kilta-kulhon lattialle, mihin Gardbergin veitset ja haarukat katosivat…

Memoryt – Muistin hurmaa, unhon surmaa -näyttelyn on koonnut tietokirjailija Niklas Bengtsson.

Avoinna 1.-30.9.2016, ti 10-18, ke 12-18, to 10-16, pe 10-16
Paikka Työväenliikkeen kirjasto
Sörnäisten rantatie 25 A 1, 00500 Helsinki

2. Kapinaruno

kapinar

2. K A P I N A R U N O

Toinen kapinarunotapahtuma. Viimevuotinen Kapinarunotapahtuma onnistui yli odotusten. Työväenkirjaston Ystävät ry. ja Työväenperinne ry. päättivät toistaa uusien kapinarunojen keräämisen ja järjestää Kapinarunoillan, jossa parhaimmat runot esitetään.

Mikä on kapinaruno? Viimevuotiseen tapaan kapinaruno voi kapinoida miestä, naista, omistajia tai poliitikkoja kohtaan, mutta se voi olla kapinaa elämän usvaa ja näköalattomuutta kohtaan tai se voi yhtä lailla olla kapinaa pessimismiä vastaan. Miksi tänään kapinoidaan? Kapinaruno on tyyliltään perinteinen tai rap, tai kaikkea siltä väliltä.

Viime vuoden runojen perusteella voidaan sanoa, että kapinarunot ovat aikojen saatossa muuttuneet ja niiden aiheet ovat saaneet toisia kokemuksellisia lähteitä. Tämä on avannut teitä kapinarunojen piiriin myös sellaisille runoilijoille, jotka eivät aiemmin voineet ajatella protestoivansa tai peräti kapinoivansa.

ETENEMME NÄIN. Lähetät korkeintaan kaksi runoa, merkiten kumman ensisijaisesti haluat esittää Kapinarunoillassa Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä perjantai-iltana 4. marraskuuta 2016. Runot lähetetään joko sähköisesti osoitteeseen matias.sarke@gmail.com tai kirjallisesti osoitteeseen Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki, kuoreen merkintä ”Kapinaruno”. Muistathan runoja lähettäessäsi mainita yhteystietosi. Lähettäessäsi runosi annat samalla suostumuksesi, että runosi mahdollisesti julkaistaan Kapinarunoantologiassa vuonna 2017.

Runot tulee olla vastaanottajalla viimeistään 30. syyskuuta.

Raati valitsee 25–30 runoilijaa esittämään runonsa Kapinarunoiltaan. Raadin muodostavat runoilija, Nihil Interit ry:n aktiivi, luovan kirjoittamisen opettaja Miia Toivio ja kirjallisuudentutkija, Pentti Saarikosken runoudesta väitellyt filosofian tohtori Riikka Ylitalo sekä tietokirjailija Jussi Särkelä.

Kutsu Kapinarunoiltaan tulee runoilijoille viimeistään 21. lokakuuta. Runoillan onnistumisen kannalta on tärkeää, että kutsutut saapuvat paikalle. Kehä III:n ulkopuolelta kutsuttaville korvataan matkakustannukset yleisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti.

Tervetuloa luomaan uutta runoutta ja runokulttuuria.

Aatosta jaloa – marraskuun valoa
Stadin työväenkirjallisuuspäivät 2016
perjantaina ja lauantaina 4.-5. marraskuuta.
www.tyovaenperinne.fi

Työväenliikkeen kirjaston ohjelmaa 2016

Huom!
Jukka Kekkosen Espanja-luento on siirtynyt viikolla eteenpäin. Tilaisuus järjestetään 26.5!

Kaikkiin kirjaston tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kahvitarjoilua! Tervetuloa!

Tiistaina 19.4. klo 18:30 – 20:00
Studia Generalia -luento: Viro ja Suomi
Jaakko Blomberg – valt.lis., Suomen suurlähettiläs Virossa 2001-2005 – luennoi Työväenliikkeen kirjastossa Virosta ja Suomesta. Illan vetäjänä toimii Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja, professori Pentti Arajärvi. Ensimmäisen puheenvuoron pitää Ilmi Villacis – Lukukeskuksen toiminnanjohtaja ja mm. vuosina 2002-2006 Suomen Tallinnan suurlähetystön kulttuurineuvos.

Tiistaina 26.4. klo 18:00 – 20:00
Ritva Savtschenko – Kompuroiden korporatismissa
Ritva Savtschenko on kirjakahvilavieraana Työväenliikkeen kirjastossa väitöskirjallaan Kompuroiden korporatismissa. Eheytyneen SAK:n ristiriidat suomalaisessa korporatismissa 1968-1978. Tilaisuuden isäntänä Tapio Bergholm.

Torstaina 28.4.2016 klo 18:00 – 20:00
Työväen Sote-ilta
Kaupunginvaltuutettu Maija Anttila ja HUS:in toimitusjohtaja Aki Linden kertovat Helsingin kaupungin SOTE-uudistuksesta Työväenliikkeen kirjastossa torstaina 28.4.2016 klo 18 – 20. Tilaisuuden järjestävät Vanhankaupungin sosialidemokraatit ry ja Työväenkirjaston ystävät ry.
Alpo Ruuth vappukulkueessa 1976. Kuva: Kansan Arkisto.
Alpo Ruuth vappukulkueessa 1976. Kuva: Kansan Arkisto.

Maanantaina 16.5. klo 16.00 – 18.30
Alpo Ruuthin Kallio ja Sörnäinen
Kirjailija Alpo Ruuth on keskustelun aiheena kahtena iltana toukokuussa. Ensimmäinen ilta alkaa Kino Tuliossa klo 16.00 esitettävällä dokumentilla Pitkänsillan pohjoispuolella (kesto 50 min), ja jatkuu Työväenliikkeen kirjastossa toimittaja Veli-Pekka Leppäsen vetämänä keskustelutilaisuutena klo 17.15. Keskustelijoina presidentti Tarja Halonen, ohjaaja Riikka Takala, tutkija Jari Sedergren ja näyttelijä Pekka Laiho. Teemana Alpo Ruuthin Kallio ja Sörnäinen. Lue lisää: Kallio kukkii Kino Tuliossa ja Työväenliikkeen kirjastossa: Alpo Ruuth

Torstaina 19.5. klo 16.00 – 19.30
Alpo Ruuth – Kämpän maailma ja henkilöt
Alpo Ruuth -aiheinen ilta alkaa taas Kino Tuliossa jossa esitetään klo 16.00 Alpo Ruuthin teokseen perustuva elokuva Kämppä (kesto 2h15min). Esityksen jälkeen Työväenliikkeen kirjastossa klo 18.15 toimittaja Veli-Pekka Leppäsen vetämässä keskustelutilaisuudessa äänessä mm. kirjailija Hannu Mäkelä, Aulis Ruuth, Jukka Parkkari ja Pekka Saarnio. Lue lisää: Kallio kukkii Kino Tuliossa ja Työväenliikkeen kirjastossa: Alpo Ruuth

Tiistaina 24.5. klo 18.00 – 20.00
Uudenmaan Kirjoittajien kirjakahvila: Hanne Dahl – Vaiettu velka
Kirjailija Hanne Dahl (Anne Syrjä) esittelee kirjastossa uusinta dekkariaan Vaiettu velka. Haastattelijana kirjailija Ata Hautamäki.

Torstaina 26.5. klo 18.00 – 20.00
Studia Generalia -luento:
Kun aseet puhuvat: poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa

Professori Jukka Kekkonen luennoi Espanjan ja Suomen sisällissodasta. Illan vetäjänä toimii Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja, professori Pentti Arajärvi. Ensimmäisen puheenvuoron pitää professori emeritus Seppo Hentilä.

Torstaina 2.6. klo 17:00
Runoesitys: Runoja maailmalta, Poems from around the World
Esityksessä runoilijat Andy Willoughby (UK) ja Kalle Niinikangas johdattelevat kuulijat runomatkalle maailmalle Masi Hukarin ja Anton Flintin (UK) sulo- ja särösointujen saattelemana. Esiintymässä esirunoilijoiden lisäksi Julie Edgell, Hamdan Zakirov, Zoila Forss ja muita runoilijoita. Runojen kielet kulkevat suomesta englantiin, arabiasta venäjään, espanjaan ja taas takaisin. Esityksen lopussa lava on vapaa viidelle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle runoilijalle. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Taiteilijajärjestö Kiila ry:n kanssa. Lisätietoja Kalle Niinikangas / sähköposti: kalle.niinikangas@gmail.com

Maanantaina 6.6. klo 17:30 – 19:30
Haasteena tulevaisuuden hallinta -seminaari
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry järjestää kirjastossa avoimen seminaarin. Seminaari järjestetään Ele Aleniuksen Maailmankehityksen suuri käänne -kirjan ja hänen 91. syntymäpäivänsä (5.6.) inspiroimana. Yhteistyökumppanina Vapaus Valita Toisin (VVT). Vapaa pääsy, kahvitarjoilu alkaa jo klo 17:00. Seminaarin alustajina:

  • Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry
    EU:n globaalistrategia YK:n kehitystavoitteiden valossa
  • Anni Huhtala, ylijohtaja, VATT
    Talous ja kasvun rajat
  • Ilkka Niiniluoto, emeritus professori, HY
    Yhteiskuntiemme henkinen tila
  • Jouko Kajanoja, dosentti, HY
    Minkälaisen yhteiskuntasopimuksen tarvitsemme?
  • Keskustelua johtaa Kaarin Taipale, Vapaus Valita Toisin ry

NÄYTTELYITÄ
Kimmo Kiljunen – kirjailija ja politiikko (29.3. – 31.5.)
Työväenjärjestöjen pöytälippunäyttely

Kallio kukkii Kino Tuliossa ja Työväenliikkeen kirjastossa: Alpo Ruuth

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja Työväenliikkeen kirjaston Kallio kukkii -tapahtumissa teemana on kirjailija Alpo Ruuth.

Pitkansillan (2)

Riikka Takalan dokumentissa Pitkänsillan pohjoispuolella (1982) kirjailija Alpo Ruuth johdattelee työläiskaupunginosan historiaan. Millaista Kallion ja Sörkan elämä oli ja millaiseksi se on vuosikymmenten saatossa muuttunut? Vaasanhalli on jo mennyttä ja Kinaporiin nousevat kerrostalot, mutta yhä edelleen kaikuu Tenhosta haikea tango ja Pelastusarmeija pelastaa sieluja Karhupuistossa.

Kamppa (3)Alpo Ruuthin läpimurtoromaaniin pohjautuva, Veikko Kerttulan ohjaama televisionäytelmä Kämppä (1979) on 1950-luvulle sijoittuva kuvaus sodanjälkeisestä Suomesta, koulusta ja Sörkan kaupunginosan nuorisosta. Työttömyys, vuokrasäännöstely, nuorisorikollisuus ja yhteiskunnan luokkajako lyövät leimansa Pertti Melasniemen tulkitseman Peran perheen elämään.

Kino Tulio, Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs

Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25 A, katutaso
Vapaa pääsy

Ma 16.5.
klo 16.00 Pitkänsillan pohjoispuolella Kino Tuliossa
klo 17.15 Kirjakahvila Työväenliikkeen kirjastossa. Paneelin aiheena Alpo Ruuthin Kallio ja Sörnäinen, keskustelemassa presidentti Tarja Halonen, Riikka Takala, Jari Sedergren ja Pekka Laiho, puheenjohtajana Veli-Pekka Leppänen.

To 19.5.
klo 16.00 Kämppä Kino Tuliossa
klo 18.15 Kirjakahvila Työväenliikkeen kirjastossa. Paneelin aiheena Kämpän maailma ja henkilöt, keskustelemassa Hannu Mäkelä, Aulis Ruuth, Jukka Parkkari ja Pekka Saarnio, puheenjohtajana Veli-Pekka Leppänen.

Pe 20.5. uusinnat Kino Tuliossa
klo 14.00 Kämppä
klo 16.20 Pitkänsillan pohjoispuolella

Alpo Ruuth vappukulkueessa 1976. Kuva: Kansan Arkisto.
Alpo Ruuth vappukulkueessa 1976. Kuva: Kansan Arkisto.

Kirjaston ohjelmaa keväälle 2016

(Lista päivitetty 30.3.)

Lisäämme kevään ohjelmaa alle sitä mukaan kun sitä vahvistuu.

eevaliisaoksanenTiistaina 26.1. klo 18:00 19:30
Eeva-Liisa Oksanen esittelee teostaan Kapinantekijä ja Kuningatar. Haastattelijana Jussi Särkelä. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.

Tiistaina 9.2 klo 18:00 – 19:30
Studia Generalia -luento: Rasismi Suomessa
Työväenkirjaston ystävien rasismi-illassa luennoitsijana kansanedustaja Nasima Razmyar. Tilaisuuden juontaa Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja Pentti Arajärvi. Ensimmäisen puheenvuoron pitää kaupunginvaltuutettu, tutkija Veronika Honkasalo.

nopasaranTiistaina 16.2. klo 18:00 – 20:00
Suomen peruskoulun/perusopetuksen tulevaisuus – ei enempää, ei vähempää
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan puheenvuoroa kommentoivat asiantuntijat Erkki Aho ja Ulf Sundqvist. Vanhankaupungin yhdistyksen uusi puheenjohtaja Tarja Kantola johtaa keskustelua. Tilaisuuden järjestää Vanhankaupungin sosialidemokraatit, Työväenkirjaston ystävät ja Työväenliikkeen kirjasto.

Torstaina 18.2. klo 14:00 16:30
No Pasaran! 80 vuotta Espanjan sisällissodan alkamisesta -seminaari
14:00 Avaus – tutkija Hanne Koivisto
14:15 Anarkistit ja Espanjan sisällissota – tohtorikoulutettava Timo Karvinen
15:00 Kun aseet puhuvat. Poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa – professori Jukka Kekkonen.
15:45 Kirjallisuus kulttuurisen muistin rakentajana: Espanjan sisällissota ja Francon diktatuuri nykyespanjalaisissa romaaneissa – FT Elina Liikanen
16:30 Loppukeskustelu ja kahvitarjoilu
Tilaisuuden järjestää Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura.

Tiistaina 1.3. klo 19:00-20:30
Esko Seppänen – Mistä Suomi vaikenee?

Taloustuntija ja poliitikko Esko Seppänen kertoo kirjastossa uutuuskirjastaan Mistä Suomi vaikenee? Haastattelija Pentti Peltoniemi.

Lauantaina 5.3. klo 13:00 – 17:00
Pertti Karkaman elämäntyöseminaari
Tammikuussa 2016 Pertti Karkama täytti 80 vuotta, ja sen kunniaksi Suomen Karl Marx-seura yhdessä Turun yliopiston kirjallisuustieteen oppiaineen ja Työväenliikkeen kirjaston kanssa järjestää 5. 3. seminaarin, jossa käsitellään hänen elämäntyötään. Seminaarissa joukko Pertti Karkaman ystäviä ja työtovereita arvioi hänen elämäntyönsä eri puolia. Tapahtumaan on vapaa pääsy kaikille, ja myös keskusteluun voi osallistua.

13:00 Avaus
13:10 Hannu Taanila (Helsinki) – Pertti Karkama predikaattina. Ja miten subjektin sitten kävi.
13:45 Kaisa Kurikka (Turun yliopisto) – Tekijä, teos, toiminta. Pertti Karkama sanataiteen tekijyyden teoreetikkona
14:15 Kati Launis (Turun yliopisto) – Vapaa yksilö? Pertti Karkama, kirjallisuus ja nykyaika
14:45 Kahvitauko
15:15 Kari Sallamaa (Oulu) – Pertti Karkama totalitaristisen kapitalismin kriitikkona
15:45 Vesa Oittinen (Helsingin yliopisto) – Demokraattisen kansallisuuskäsityksen jäljillä – Karkama ja Palmgren
16:00 Keskustelua

Tiistaina 8.3. klo 14:00 – 17:00
Työväenperinnepäivä ja Kansainvälinen Naistenpäivä
Professori Aura Korppi-Tommola pitää esitelmän Miina Sillanpään elämäntyöstä. Vuoden työväentutkimuspalkinnot jakaa palkintoryhmän puheenjohtaja Arja Alho. Näyttely Miina Sillanpään kirjallisesta tuotannosta. Näyttelyn avaa Vappu Taipale. Katso tarkempi ohjelma!

Tiistaina 8.3. klo 18-20
Kaiho Nieminen – Ihmissuden kronikka
Kaiho Nieminen vierailee Työväenliikkeen kirjastossa kertomassa uutuusteoksestaan Ihmissuden kronikka. Kirjailijaa haastattelee toimittaja Jorma Hyvönen.

Maanantaina 21.3. klo 18:00 – 20:00
Suunta on tärkein
Yhteiskuntapoliittisen sos.dem. yhdistyksen YPSY:n 50-vuotishistoriikin julkistustilaisuus. YPSY:n puheenjohtaja, yhteiskuntatieteen maisteri Eila Nevalainen haastattelee kirjoittajaa, valtiotieteen maisteri Maunu Harmoa. Tilaisuudessa katsotaan myös eteenpäin YPSY:n parhaiden perinteiden mukaisesti ja kuullaan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen alustus “Kasvu hidastumassa pitkäaikaisesti. Miten turvata työ ja hyvinvointiyhteiskunta tästä eteenpäin?”

Tiistaina 22.3. klo 18:00 – 20:00
Eino Nykänen – Sataman soturit
Toimittaja ja tietokirjailija Eino Nykänen esittelee kirjastossa teostaan ”Sataman soturit : Helsingin Ahtaustyöntekijäin pitkä, kova ja värikäs historia”. Haastattelijana toimittaja Tiina Harpf.

Tiistaina 19.4. klo 18:00 – 20:00
Studia Generalia -luento: Suomi ja Viro
Jaakko Blomberg – valt.lis., Suomen suurlähettiläs Virossa 2001-2005 – luennoi Työväenliikkeen kirjastossa Virosta ja Suomesta. Illan vetäjänä toimii Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja, professori Pentti Arajärvi.

Tiistaina 26.4. klo 18.00 20.00
Ritva Savtschenko – Kompuroiden korporatismissa

Ritva Savtschenko kirjakahvilavieraana väitöskirjallaan Kompuroiden korporatismissa. Eheytyneen SAK:n ristiriidat suomalaisessa korporatismissa 1968-1978. Tilaisuuden isäntänä Tapio Bergholm.

Keskiviikkona 18.5. klo 18.00 – 20.00
Studia Generalia -luento: Kun aseet puhuvat – poliittinen väkivalta Espanjan ja Suomen sisällissodissa
Professori Jukka Kekkonen kertoo uutuusteoksestaan ja luennoi Espanjan ja Suomen sisällissodasta. Illan vetäjänä toimii Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja, professori Pentti Arajärvi. Ensimmäisen puheenvuoron pitää professori emeritus Seppo Hentilä.

Kaikkiin kirjaston tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!