Kapinaruno 2024

Piirros: Jyrki Nykänen

Millainen on tämän päivän kapinaruno? Kapinaruno antaa voimaa tekijälleen ja lukijoilleen. Se vastaa kysymykseen, mikä on pielessä ja epäoikeudenmukaista. Kapinaruno nousee väärää vallankäyttöä vastaan ja osoittaa tilanteita, joissa kansalaisten oikeuksista on pidettävä parempaa huolta. Se voi olla kapinaa elämän usvaa ja näköalattomuutta kohtaan tai se voi yhtä lailla olla kapinaa pessimismiä vastaan. Kapinarunossa on lisäksi mahdollista esittää, miten käsitelty epäkohta voidaan korjata.

Sinä runojen kirjoittaja, kirjoita kapinaruno ja lähetä se meille. Osa runonsa lähettäneistä kutsutaan esittämään runonsa Stadin työväenkirjallisuuspäivillä Sörnäisissä 15.11.—16.11.2024. Kapinarunoilta on pe 15.11.2024. Vaikka tapahtuma peruuntuisi, kilpailun parhaat huomioidaan ja heidän runoistaan kootaan julkaisu. Runojen esittämisestä ja julkaisemisesta ei makseta palkkiota. Kapinarunoiltaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville korvataan matkakustannukset yleisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti sekä maksetaan päiväraha. Jokainen Kapinaruno X -kirjaan valittu runoilija saa kirjan maksutta.

ETENEMME NÄIN: Lähetä korkeintaan viisi (5) runoa 7.10.2024 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kapinarunot(at)gmail.com tai postitse osoitteeseen:

Työväenkirjaston ystävät ry / Työväenliikkeen kirjasto
Sörnäisten rantatie 25
00500 Helsinki

Kuoreen merkintä ”Kapinaruno”. Liitä runolähetykseesi nimesi, kotiosoitteesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Runojen tulee olla uusia, ennen julkaisemattomia.

Raati valitsee esitettävät runot. Raatiin kuuluvat runoilija ja kirjoittamisen opettaja Miia Toivio, runoilija, toimittaja ja kriitikko Sanni Purhonen ja runoilija Marko Korvela. Kapinarunotilaisuudessa raati kommentoi esitettyjä runoja. Runoilijat saavat kutsun tilaisuuteen pe 8.11.2024 mennessä. Tarkempia tietoja kapinarunokeräyksestä antaa raati, kapinarunot(at)gmail.com.

Tervetuloa luomaan uutta runoutta ja runokulttuuria. Kapinarunokeräyksen järjestää Työväenkirjaston ystävät ry.

Jaathan tätä viestiä ja kerrot kapinarunojen keruusta 2024!

Vuoden työväentutkimus -palkinto Kalle Kalliolle ja kunniamaininta Leena Enbomille

Kalle Kallio. Kuvaaja: Kati Lehtinen
Leena Enbom.

Vuoden työväentutkimus -palkinto jaetaan vuosittain erityisen ansiokkaalle teokselle, joka käsittelee työväestöä, sen elämää, kulttuuria, historiaa, järjestöelämää tai muuta toimintaa. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja tehdä näkyväksi työväestöön liittyvää historian-, perinteen- ja kulttuurintutkimusta. Palkinnolla halutaan myös tuoda esiin, miten työväentutkimus on muovaamassa tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskuntaa. Vuorovuosittain palkinto jaetaan akateemiselle tutkimukselle ja vuorovuosittain muun tyyppiselle teokselle. Vuonna 2024 palkinnosta kilpailivat vuosina 2022 ja 2023 ilmestyneet akateemiset tutkimukset.

Palkinnon myöntää Työväenperinne ry, ja palkintoa tukevat Työväen Sivistysliitto TSL sekä ajatuspajat Kalevi Sorsa -säätiö ja Vasemmistofoorumi. Valinnan suorittaa vuosittain koottava palkintoraati. Palkintoraatiin kuuluvat tänä vuonna puheenjohtajana professori emeritus Kari Teräs sekä muina jäseninä tutkimuspäällikkö Elsi Hyttinen, professori emeritus Pauli Kettunen, FT Heikki Kokko, dosentti Jukka Pietiläinen ja VTT Anna Rajavuori. Raadin sihteerinä toimii tietoasiantuntija Alpo Väkevä.

Vuoden työväentutkimus -palkinto myönnettiin Kalle Kalliolle teoksesta Ratajätkät: Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939 (SKS Kirjat, 2022).

Vuoden työväentutkimus -kunniamaininta myönnettiin Leena Enbomille väitöskirjasta The Working Poor: Labour Strategies of Welfare Recipients in Helsinki, 1890–1970 (Helsingin yliopisto, 2023).

Vuoden työväentutkimus -palkinnon suuruus on 1 000 € ja kunniamaininnan 250 €.

Palkinnot luovutettiin Työväenliikkeen kirjastossa Helsingissä torstaina 16.5.2024 klo 17.30.

Lisätietoja ja kuvia
Alpo Väkevä, alpo.vakeva@tyovaenperinne.fi

Vuoden työväentutkimus -palkinto

Kalle Kallio. Ratajätkät: Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939. SKS Kirjat, 2022.

Vuoden työväentutkimus -palkinto myönnetään Kalle Kallion tutkimukselle Ratajätkät: Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939. Rautateiden merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle ja teollisuudelle tunnetaan sangen hyvin, mutta niiden rakentajista tiedetään huomattavasti vähemmän. Rautateiden rakennukset olivat suuria ja monessa mielessä poikkeuksellisia työmaita, joissa tarvittiin runsaasti työvoimaa ja myös uutta teknologiaa raskasta ruumiillista työtä helpottamaan. Vilkas rakentamiskausi jatkui Suomessa aina toisen maailmansodan vuosiin saakka.

Kalle Kallio kuvaa tutkimuksessaan elävästi ja yksityiskohtaisesti ratajätkiksi kutsuttujen rautatierakentajien elämää ja arkista työtä: lukija voi kokea olevansa mukana maaleikkauksissa tai topparoikan matkassa raiteita sorastamassa. Työn kovuudesta ja ankaruudesta ei jää mitään epäselvyyttä. Kallio tavoittaa hyvin rautatierakentajien erityiset piirteet ja omaleimaisen kulttuurin, johon kuului jatkuva työn perässä liikkuminen ja ulkotyöt asumattomilla seuduilla. Vähitellen radanrakentajien ytimeksi muodostui melko vakinainen kantajoukko, joka siirtyi työmaalta toiselle usein perheet mukanaan. Huomattava osa työvoimasta värvättiin kuitenkin kulloisenkin ratatyömaan lähiseuduilta, ja tämä oli omiaan tasoittamaan liikkuvien ratatyömiesten ja paikallisväestön välisiä ristiriitoja, joita esiintyi huonomaineisina ja -tapaisinakin pidettyjen ratajätkien saapuessa joukolla keskelle rauhallista maalaiselämää. Paikallisyhteisöt hyötyivät kuitenkin lisääntyneiden ansiotöiden ohella monilla muillakin tavoilla suurista ratatyömaista, ja vähitellen yhteiselo alkoi sujua yhä paremmin.

Kallion tutkimus on paitsi monitieteistä ja kansainvälisiä vertailuja hyödyntävää työväentutkimusta myös korkealaatuista työväenliikkeen historiaa. Kallio kuvaa ratatyömiesten maskuliinista mentaliteettia ja heille ominaisia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja, jotka tuottivat kokemuksellista yhteisöllisyyttä ja loivat edellytyksiä myös ammatilliselle järjestäytymiselle. Sosialismi tuli rautatietyömaille raittiustoiminnan kautta ja sai käytinvoimaa erilaisista kollektiivisen toiminnan muodoista, kokouksista, yhteisistä esiintymisistä ja lähetystöistä. Ammatillinen järjestäytyminen eteni haparoiden, ja ratkaiseva askel oli valtakunnallisen ammattiliiton perustaminen. Ratatyömiehet osallistuivat myös paikallisen työväenliikkeen toimintaan rakentamalla työväentaloja ja olemalla innokkaasti mukana varsinkin työväenyhdistysten iltamatoiminnassa.

Kallion keskeisenä tavoitteena on tavoittaa ja kuvata ratajätkien kokemusta, joka johdattaa hänet muistitietoaineistojen ja myös aihetta sivuavan kaunokirjallisuuden pariin. Näiden aineistojen avulla hän saa radanrakentajien oman äänen kuuluvaksi. Ratajätkät kertovat omista lähtökohdistaan, millaista ratatyö oli, miten he kokivat työmaiden ankaran kurin ja alhaisen palkkatason, minkälaisia olivat väliaikaiset kortteerit, miltä tuntui siirtyä perheen kanssa paikasta toiseen ja majoittua alkeellisiin asumuksiin. Radanrakennuksille muodostui omanlaisensa työväenkulttuuri, jossa arvostettiin kovaa työntekoa, fyysistä voimaa ja maskuliinisuutta.

Vuoden työväentutkimus -kunniamaininta

Leena Enbom. The Working Poor: Labour Strategies of Welfare Recipients in Helsinki, 1890–1970. Helsingin yliopisto, 2023.

Leena Enbomin väitöskirjassa analysoidaan Helsingissä köyhäinapua tai huoltoapua saaneiden kotitalouksien tulonlähteitä 1900-luvun taitteesta 1960-luvun lopulle. Näin luodaan katse kaupunkien köyhyyteen ja prekaariin työhön sääty-yhteiskunnan ajasta hyvinvointivaltion aikakaudelle. Tutkimus keskittyy kolmeen epäviralliselle, epäsäännölliselle ja matalapalkkaiselle työlle leimalliseen työalaan: katukauppaan, kotiteollisuuteen ja yleiseen työhön. Näillä aloilla toimivat ihmiset olivat yhteiskunnan tiukan valvonnan kohteena, mutta jäivät samalla suurimmaksi osaksi ilman sosiaaliturvaa. Urbaanin työn moninaista yhteiskuntahistoriaa kartoittavassa tutkimuksessa tarkastellaan myös sosiaaliturvan käytäntöjä ja merkitystä avunsaajien toimeentulon kokonaisuudessa.

Tutkimuksen ensisijaisena aineistona toimivat aikavälin 1893–1970 köyhäinavun ja huoltoavun henkilöasiakirjat. Analyysissä käytetään sekä laadullisia menetelmiä että kuvailevaa tilastoanalyysia, jota täydennetään syvällisillä tapaustutkimuksilla. Tutkimuksessa hyödynnetään runsaasti myös muita aineistoja, kuten väestötilastoja, selvityksiä ja kunnallishallinnon asiakirjoja.

Tutkimus osoittaa, että suuri osa 1900-luvun taitteen köyhyysammateista hävisi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Ihmisten arkipäivän elämän selviytymiseen liittynyt itsensä työllistäminen ja erilaisten töiden yhdistely väheni, kun palkkatyö nousi pääasialliseksi työllisyyden muodoksi. Moniammatilliset työstrategiat korvautuivat vähitellen yksittäisillä työpaikoilla ja sosiaaliturvan tukemisella.

Leena Enbomin kaupunkiköyhyyttä ja prekaaria työtä teollistumisen varhaisvaiheista hyvinvointivaltion aikakaudelle tarkasteleva väitöskirja ansaitsee Vuoden työväentutkimus -kunniamaininnan, koska se on kansainväliseen keskusteluun osallistuva kunnianhimoinen ja ansiokas pitkän aikavälin historian analyysi. Enbomin tutkimus laajentaa prekarisaation käsitteenä viime vuosikymmenien julkisen keskustelun ilmiöstä pitkäaikaiseksi rakenteeksi. Työ laajentaa työväestöön kohdistuvaa tutkimusta palkkatyön ulkopuolelle ja tarjoaa historiallista perspektiiviä nykykeskustelulle palkkatyön murroksesta ja työläisyyden eri muodoista sekä niiden suhteesta sosiaaliturvaan.

Kansanvalistusta ja intomieltä – Lastenlehtien historiaa

Näyttely Työväenliikkeen kirjastossa

3.5 – 31.5.2024

Kansanvalistusta ja intomieltä -näyttely esittelee varhaisia suomalaisia lastenlehtiä, niiden juttutyyppejä ja intomielisiä tekijöitä sekä institutionaalisen lastenkulttuurimme ensiaskeleita.

Suomen mediakenttä mullistui, kun lastenlehti Eoksen näytenumero tuli markkinoille vuonna 1853. Suomalaiset lapset saivat Eoksen myötä oman lehden, mutta samalla käynnistyi myös suomalaisen lehdistön visualisoituminen. Suomalaisen aikakauslehdistön juuret ovatkin ensimmäisessä lastenlehdessämme.

Zachris Topelius kuului Eoksen avustajiin. Satusetä oli keskeisin 1800-luvun lastenlehtiaktivisteista, sillä hän kirjoitti viiden vuosikymmenen ajan lasten- ja nuortenlehtiin.

Vuonna 1856 perustetut ensimmäiset suomenkieliset lastenlehdet olivat uskonnollisempia ja vähemmän leikkisiä kuin taiteellisesti korkeatasoinen Eos, mutta niiden merkitys oli kansansivistyksessä. Niitä lukivat lasten ohella myös aikuiset, jotka pääsivät lastenlehtien avulla tutustumaan uuteen kauno- ja tietokirjalliseen aineistoon. Aiemmin suomenkiielisten lukutottumuksiin oli kuulunut lähinnä uskonnollisten tekstien ulkoa opetteleminen.

Lastenlehdet toimivat ensimmäisen lasten kansanliikkeen perustajana ja vakiinnuttajana. Keskieurooppalainen pikkulintujen suojeluaate levisi Topeliuksen sekä suomen- ja ruotsinkielisten lastenlehtien avulla kasvaen osittain ensimmäiseksi todelliseksi suomalaiseksi nuorisoliikkeeksi.

Suomalaisia lastenlehtiä julkaistiin 1800-luvulla lähes 60 nimikettä, monet niistä olivat toki lyhytikäisiä. Aikakauden erikoisuuksiin kuuluivat amerikansuomalaiset lastenlehdet. Näyttelyssä on esillä 1800-luvun ja 1900-luvun alun lehtiä.

Näyttelyn on koonnut tietokirjailija Niklas Bengtsson. Bengtsson on kirjoittanut mm. teokset Järki hyvä herätetty, valistus on viritetty: Lasten- ja nuortenlehtien synty ja kehitys 1800-luvulla (2024) ja Sadunkertojat: Satuperinnettä Kaksoisvirranmaasta 1900-luvun alkuun (2019).

Avoinna: 3.–31.5.2024, ti ja ke 10-17, to ja pe 10-16
Paikka: Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25 A 1, 00500 Helsinki

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 2.5. klo 15-16!

Näyttely on osa Sivistyksen teemavuoden tapahtumia. Työväenliikkeen kirjastossa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

Vuoden työväentutkimus 2024 -palkinnosta kilpailee kuusi teosta

Lehdistötiedote 15.4.2024.

Vuoden työväentutkimus -palkinto jaetaan vuosittain erityisen ansiokkaalle Suomessa julkaistulle teokselle, joka käsittelee työväestöä, sen elämää, kulttuuria, historiaa, järjestöelämää tai muuta toimintaa. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja tehdä näkyväksi työväestöön liittyvää historian-, perinteen- ja kulttuurintutkimusta. Palkinnolla halutaan myös tuoda esiin, miten työväentutkimus on muovaamassa tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskuntaa.

Palkinto annetaan vuorovuosina akateemisen tutkimuksen kriteerit täyttävälle teokselle ja vuorovuosina sellaiselle teokselle, jonka ei tarvitse täyttää tällaisia kriteerejä. Vuonna 2024 palkinto jaetaan akateemisen tutkimuksen kriteerit täyttävälle teokselle, joka on ilmestynyt vuonna 2022 tai 2023. Finalisteiksi palkintoraati valitsi kuusi teosta noin kolmenkymmenen ansiokkaan teoksen joukosta. Voittaja julkistetaan 16.5.2024.

Palkinnon myöntää Työväenperinne ry, ja palkintoa tukevat Työväen Sivistysliitto TSL sekä ajatuspajat Kalevi Sorsa -säätiö ja Vasemmistofoorumi. Valinnan suorittaa vuosittain koottava palkintoraati. Palkintoraatiin kuuluvat tänä vuonna puheenjohtajana professori emeritus Kari Teräs sekä muina jäseninä tutkimuspäällikkö Elsi Hyttinen, professori emeritus Pauli Kettunen, FT Heikki Kokko, dosentti Jukka Pietiläinen ja VTT Anna Rajavuori. Raadin sihteerinä toimii tietoasiantuntija Alpo Väkevä.

Lisätietoja: palkintoraadin sihteeri Alpo Väkevä, alpo.vakeva@tyovaenperinne.fi.

Finalistit tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

Leena Enbom. The Working Poor: Labour Strategies of Welfare Recipients in Helsinki, 1890–1970 ( Väitöskirja: Helsingin yliopisto, 2023).

Kalle Kallio. Ratajätkät: Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939 (SKS Kirjat, 2022).

Emma Lamberg. Becoming Workers: How Young Women Negotiate Their Imagined Futures in the Finnish Work Society (Väitöskirja: Turun yliopisto, 2023).

Sari Näre & Lena Näre. Työttömyys sattuu: Arjen kamppailuja työllistämistoimien rattaissa (Gaudeamus, 2022).

Ville Okkonen & Tiina Lintunen. Valpon valvomat: Eduskuntaryhmä kuutosten tapaus (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2023).

Anna Salmivaara. The Right to Create Rights: Labour Struggles in Cambodia’s Garment Industry (Väitöskirja: Helsingin yliopisto, 2022).

Tuntitöitä siivoojana kirjastossa

Työväenliikkeen kirjasto hakee siivoojaa osa-aikaiseen työhön. Tuntitöitä on tarjolla 15 tai 20 tuntia kuukaudessa (kaksi kertaa viikossa noin 2-3 tuntia kerralla). Tuntipalkka on 13,07 euroa. Heinäkuussa työtunteja on 0. Työvuorot voidaan sopia esimerkiksi opiskelujen oheen joustavasti mieluiten kirjaston aukioloaikojen (klo 10-16) ulkopuolelle.
Etsimme hyvän fyysisen kunnon ja siivoustyön kokemusta omaavaa, luotettavaa, joustavaa, järjestelmällistä ja tehokasta työntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 3 kk:n koeajalla.
Tehtävästä kiinnostuneita pyydetään lähettämään työhakemus kirjastonjohtajalle turvapostin kautta:
https://www.turvaposti.fi/viesti/tuija.siimes@tyovaenperinne.fi
Lisätietoja antaa Tuija Siimes / Työväenperinne ry, (tuija.siimes@tyovaenperinne.fi) puh. 044 0750 429.
Työväenliikkeen kirjasto
Sörnäisten rantatie 25 A
00500 HELSINKI
www.tyovaenperinne.fi